tiistai 27. elokuuta 2013

Hiljaa hiljaa hiivitään...

                                           Näin söpöä ei voi häätää mistään !!!
Niinpä niin. Miten sitä voikaan kymmenen kiloa parsonia hypätä sänkyyn niin, etten siihen herää. No  varovasti tietenkin ja jalkopäähän. Aamulla sitten herään siihen , että jalkopäässä kuorsaa Onni todella tytyväisenä ja Tiukun naama on tyynylläni. Essi on ainoa, joka ei ole sänkyyn tunkenut. Joko ei ole harmitukseltaan kyennyt tai sitten vain nauttii oman sänkynsä rauhasta.  
 
                           Naruleikkiä avaruusolion kanssa...alias Onni

Suuremmitta mölinöittä on yhteiselo sujunut, joka on hyvä asia. Itse alan olla aika loppu ätä huushollirallia, kun miehestä ei nyt mitään apua ole. Tosin nyt on pikkuisen helpottanut, kun kipsi on poistettu ja minun ei enää tarvitse vahtia portaissa kulkemista. Sen tilalle olenkin saanut sitten stressin siitä, ettei mies millään tahdo uskoa varoituksia jalan heikkoudesta. Hyvä ettei maratonille ilmoittaudu yksintein. Miehiin on selkeästi sisäänrakennettu systeemi, jolla he kuulevat vain puolet siitä mitä sanotaan ja lopun ymmärtävät miten haluavat. Yleensä aina väärin. Huoh !
Mieluisia vieraita kävi ja heidän kanssaan tuli käytyä  Turun Linnassa pitkästä aikaa. Elähdyttävä elämys ja ihana katko arkeeni ja siihen raatamiseen. Linnassa oli minusta paljon uutta ja kivasti järjestettyä historiaa. Videoesitys Turun Linnan rakentamisen eri vaiheista oli hieno ja anoi hyvän kuvan koko prosessista. Ihmettelen miten ihmiset ovat moiseen saavutukseen yltäneet, kun mitään tämän päivän vempeleitä ei ole ollut. Kaikki on tehty hevos- ja miesvoimalla. Käsityöt, niin puiset kuin kankaisetkin ovat aivan uoeita. Mikä ihana asia, että ne ovat tallella meidän ihasteltavina.

Aidan pressu on paikoillaan. Sitä ei käy pois ottaminen, sillä Onni ei vaan opi sietämään naapurin poikia, varsinkaan Jekkua. Eikä Jekku kestä Onnia senkään vertaa. En tiedä mikä  siinä on, mutta jotenkin sydämeni sykkii kyllä tälle Jekulle. Jekun luonne on ehkä niin parsonimainen, vilkas ja kekseliäs jääräpää. Ihana pikikupakkaus koiraenergiaa jäntevässä kropassa. Ja ne korvat ovat parasta. Jekku on rodultaan ranskanbuldogi, ei mikään lempirotuni, mutta luonne paikkaa sitä mikä muuten puuttuu. Kaikki koirat ovat minusta arvokkaita elollisia olentoja, mutta myönnän kyllä, että rotusuosikkeja on.  Kauneus on aina katsojan silmässä ja jokkaisen kaunis ei oo kaikkien kaunis. Niin se vaan menee.
Aika on kulunut tänä kesänä melkein vain huushollihommissa ja isäntää palv…. siis hoivatessa. Mitään omaa aikaa harrastamiseen ei ole sillä tavalla jäänyt. Ja jos olisi jäänyt, energiavarastot olisisvat kumminkin olleet tyhjät. Mutta ehkä  se tästä. Katotaas kui eukon käy. Palaillaan, kun on enempi jotain kirjoitettavaa.

Rakkautta rekuillenne. Puss och kram.