keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Essi 6v.

Uskomatonta miten vuodet vierii. Essi täytti 24.11. jo kuusi vuotta. Semmoinen pikkuinen riiviö on muuttunut todelliseksi ladyksi ajan mittaan. Ja kuitenkin hänessä on säilynyt tuo parsonille niin tyypillinen riehakkuus ja leikkisyys. Parsoninpamauksia saadaan aika ajoin, mutta huomattavasti harvempaan tahtiin kuin pentuaikoina. Niille tiedoksi, jotka eivät tiedä mitä se on, se on juoksua edestakaisin salamavauhdilla ja suuntien käännökset tehdään ilmassa. Juoksu alkaa kuin napista painamalla ja sen lopettaminen ei hevillä käskystä tapahdu. Miten voisikaan , kun päällä on ihan gaamee draivi.

Pikkuinen Essi namia saamassa, jotta pysyy paikallaan kuvaa varten
Essi on aivan kuin ilmetty äiteensä, väritys on vain vaalennut aikalailla tuosta pentuajasta. Nykyään Essi on semmoinen maitokahvin värinen noista läiskistään.

Allergiat ovat ruokavalion myötä helpottuneet paljon. Ja siitä ruokavaliosta pidetäänkin tiukasti kiinni. Myönnettävä silti on, että jostain merkillisestä syystä se kontrolli laskee, kun on mennyt pitkään hyvin. Siitä hyvin menemisewstä tulee niin arkea, ettei enää skarppaa niin paljon eikä vahdi koko ajan, kunnes sitten Messinen saa napattua jostain jotain tai itse vahingossa antaa palasen jotain kuivatuotetta jossa on joku allergisoiva juttu. Kotona on kyllä koko ajan lääkevarasto, josta sitten apu löytyy ja saa tilanteen oitis hallintaan. Mutta kyllä semmoiset omat virheet jurppii ihan sairaasti ja syyllisyydentunto kyllä ruoskii taas oikealle ja kaidalle tielle. Minähän haluan hänelle vain parasta ja hyvää. Sydämeni ja sieluni valtiattarelle.

Nyt kun Eivät kolmen koplan kaksi muuta jäsentä eivät ole huushollissa vaan omassaq kodissaan, on Messinen nauttinut täysin mitoin olostaan ja vapauksistaan. Öisin köllöttää vieressäni kainalossa tuhisten ja massurapsutuksista nauttien. Päivisin varmaan rötköttelee missä haluaa ja viettää oikeaa rinsessa-elämää. Ja sitten meidän kotiutuessa, ryntää täysin rinnoin ainoana vastaan tervehtimään ja huomionosoituksia nauttimaan. Mutta totuuden nimessä on todettava, että hyvin kolmikko osaa yhdessä olla. Ja kolmikon koolla ollessa meillä Essin asemaa ykkösenä korostetaan sopivassa määrin. Ruokansa hän saa aina ensin, makupalat ensin jne jne. Onni parka on näissä jaoissa aina viimeinen. Joku rotihan se olla pitää, naiset ensin. Tässä tapauksessa nämä rinsessat siis ensin ja hoviritari vasta sitten.

Suokoon luoja, että saamme heidät kaikki pitää kauan ja terveinä. Tämä koirahulluus jota rakkaudeksi kutsun, on niin täysimittaista. Koko sydämen vievää. Sitä silti riittää myös näille muillekin, kuten kummikoiralleni ja hänen kohtalotovereilleen. Sinne on piakkoin joulupaketti lähdössä. Jotain makoisaa mutusteltavaa ja ravinteikasta myös. Ja heidän hoivaajilleen Fazerin sinistä, sillä se on kuulemma tosi toivottu makupala. Sitä he kuulemma tuliaisiksi niin mielellään ottavat, joten eiköhän sitäkin sitten muutaman levyn verran sujahda sinne.

  Palaillaan taasen. Mukavaa adventtia kaikille.

Puss och Kram <3

tiistai 20. marraskuuta 2012

Onnen pipanoita

Viime päivät ovat tuoneet tosiaan mukanaan kivoja asioita, todellisia onnen pipanoita.
Ensinnäkin Reetta, josta jo kirjoitinkin, saapui onnellisesti Suomeen perjantai-iltapäivällä. Ja nyt kun olen kysynyt luvan, niin tässä hän on, ihanuus Espanjasta.

               
Kuten huomaatte, neiti on hunajanvaalea siis blondi. Mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin, sillä Reetta on fiksu. Koko parin vuoden ikänsä energialla hän nyt hallitsee palveluskuntaansa. Reetalle on kertynyt jo hetkessä maallistakin omaisuutta koko se pino, mikä yleensä huusholliin hankitaan koiran tullessa, lisänä sitten ne ekstrat joita tulee ostettua, koska hän vaan tarvitsee. Ymmärrättehän. Ne samat joita teiltäkin löytyy vinot pinot.......ja meiltä. Essi tarvitsee, ihan oikeesti joo.

Toinen ilouutinen tuli sitten facebookin kautta ja se kyllä täytti sitten kaikki solukot minussa.

Muistatteko tämän poikaviikarin? Hän oli samassa laumassa kuin kummikoirani Negruta. Ihana Albus, joka oli myös kovia kokenut. Hänet oli jätetty junakiskoille säkissä kuolemaan piestynä. Adina löysi hänet ja pelasti omiin hoiviinsa. Ja nyt, pidelkääs tuoleistanne, Albus on suomessa. Olen niin iloinen , että voisin kipaista talon ympäri kiljuen. Hänet on adoptoitu ja hän on saapunut suomeen uuteen kotiinsa. Kyllä, kyllä se hyvä leviää. Kaiken pahan keskeltä se nousee kuin kukkanen, voimakkaana todistamaan, että kaikki on mahdollista. On mahdollista voittaa hyvällä tuo paha, joka ihmisissä on. Tervetuloa Albus ja kaikkea hyvää sinulle. Olet nyt rakastavassa kodissa, nauti elämästäsi.

Reetasta kuulettekin varmaan enemmän jatkossa, hän on senverran lähellä minua. Sekin on ihanaa, sillä Reetta on sydäntäsulattavan ihana typykkä.

En voi korostaa sitä tarpeeksi, kuinka tärkeää on tukea tavalla tai toisella näitä järjestöjä, jotka yrittävät auttaa omilla resursseillaan näitä koiria ja kissoja, joilla on todellakin heikommat eväät elämän onnistumiseen tuolla Espanjassa tai Romaniassa kuin meidän omilla rekuillamme täällä. Jos vain mitenkään voitte niin tukekaa rahallisesti tai jospa kokoaisitte vaikka joulupakkauksen ja toimittaisitte sen jollekin noista yhdistyksistä. Yksikin ruokapakkaus on jo iso apu eikä siihen montaa euroa mene. Kirppistavaraakin yhdistykset vastaanottavat, sillä myynnistä he saavat rahaa tarvikkeiden ostoon.
Esimerkiksi Dog Force One järjestää nyt parhaillaan jouluruokakeräystä koirille. Tuossa sivustoni linkeissä on linkki Dog Forcen sivuille. Käykää tsekkaamassa, josko siinä olisi sellainen joulun hyvä teko, hyvän mielen tuoja teillekin. Aion omalla pienellä panoksellani osallistua siihen. Ja lähetän tietysti myös kummikoiralleni joulutervehdyksen, sellaisen herkkuisan. Ei ole tarkoitukseni tässä patistaa keneltäkään kukkaron nyörejä  apposen auki. Jokainen tavallaan ja varojensa mukaan. 10€ on jo iso raha noissa maissa. Ja joukossa on voimaa, se todettiin parsonistien syyssiivous-keräyksen kuluessa. Tulos oli ihan käsittämättömän suuri. Ja tavaraa taitaa vieläkin vain tulla. Hyvä niin.

Palaillaan ja voikaa hyvin.
Puss och kram

lauantai 17. marraskuuta 2012

Rinsessa ja pimeyden karkotus

Pieni postaus materiaalin keruun välissä (siis osioon äiti 2). Essin huomioliivi on tullut vähän jotenkin kulahtaneeksi. Ja niin sitten päätin hommata oikeen kunnollisen semmoisen. Jotta rinsessa sitten näkyy kaivolta kotio ja muutenkin pysyis hiukan lämpimänä ja massupuoleltakin kurat poissa.
Mustista ja mirristä sitten kävin tämän ostamassa. En nyt muista mitä maksoi, kun kuitti on alhaalla kukkarossa ja minä nyt laiska sitä hakemaan. Mutta muutamia kymppejä kumminkin......varmaan. Ostin näet reissulla muutakin.



Päälipuolella on vetoketju,jonka alla on vetoketjun mittanen läpyskä jottei karvat mene väliin. l
Lisäksi liivissä on tuolla helmassa kuminauha jota voi kiristää, niin saa ihan sopivaksi vyötärölle. Kun alapuolellakin on suojaa, sitä säästyy myös kuralta. Ja sisäpuolella on ohut nukkavuori, joten lämpöakin on.

Onnellisesti kotiinsa on saapunut myös espanjasta Reetta. Suloinen ihan Reetta, josta nyt en nyt laita kuvaa kun en tullut kysyneeksi lupaa. Mutta tuntuu myös muuttaneen Merjan elämää pienessä tuokiossa jo aikalailla. Ja ihan positiivisesti. On kertakaikkisen sydäntä lämmittävää kuulla miten hyvin kaikki on mennyt. Merjahan oli nähnyt reetasta vain kuvia eli osti siis niin sanotusti possun säkissä. Todellinen hyppäys tuntemattomaan. näin siinä hyvässä tapauksessa sitten voi käydä. Pieni koira, tappotarhalta ensin pelastettu, ja lopulta päätyy tänne asti hyvään perheseen, jossa rakkautta ei lasketa annoksina vaan sitä tulee hamaan tulevaisuuteen asti tasaisena virtana. Koiranelämää parhaimmillaan. Olen todella onnellinen tästä.

Tähän loppuun sopikin sitten tuo Eckhart Tollen mietelause elämämme vartijoista oikein hyvin.


Palaillaan taasen .
Puss och kram<3

torstai 8. marraskuuta 2012

Muistan äidin

Kotikaupunkini 1900-luvun alkupuolella

Osa 1.

Muisto äidistä tuo mieleen lämpimän ihon, hymyn, ja sylin lämmön. Se tuo mieleeni myös ilkikurisen ilmeen, äiti oli keppostelija. Vaan ei koskaan hän mitään pahaa kepposta tehnyt, kaikki hyvällä mielellä tehty ja kestetty myös.
Äitini syntyi duunariperheeseen 1920-luvulla. Hänen isänsä oli sorvari ammatiltaan ja äitinsä tehtaantyöläinen.  Isoisäni oli tuurijuoppo, joka teki perhe-elämän sen verran vaikeaksi, että isoäiti sai tarpeekseen ja otti lapset sekä lähti. Avioero oli tuohon aikaan aika tavatonta, mutta isoäiti oli aina oman tiensä kulkija. Vahva persoona oli hänkin Ja itsepäinen kuin mikä.  Ehkä kaikesta tästä perheen tilanteesta johtuen äidistä kasvoi riitaa inhoava ihminen.
Äidillä olisi kyllä ollut päätä käydä koulua, mutta mahdollisuutta eli rahaa kouluttautua joksikin, edes ylioppilaaksi, ei ollut. Töissä käydessään hän kävi iltakoulua jonkin aikaa ihan hyvällä menestyksellä, mutta varat loppuivat ja koulunkäynti samoin.

                                                Äitini kouluaikainen muistokirja värssyineen
Äiti oli jotenkin niin monisärmäinen persoona. Hän oli yhtä aikaa rohkea ja arka. Sanavalmis ja ujo, joka kuitenkin perheessämme oli se kaikki viralliset ja torelliset asiat hoitava ihminen. Ei juurikaan ollut asioita , joita äitini ei olisi osannut sekä rohjennut hoitaa. Jos kyseessä oli oman perheen puolustaminen, hänestä kuoriutui hetkessä oikea leijonaemo.
Lapsuudestani muistan ne illat, kun istuimme kaikki keittiön pöydän ympärillä radiota kuuntelemassa. Äiti teki käsitöitä ja minä istuin vieressä äitini kyljessä, mikäli äidin käsityöt sen vain sallivat. Joskus sain pitää lankavyyhtiä, josta äiti keri langan keräksi. Television tulo sitten vei pois nämä hetket. Ohjelmatarjontaa ei tokikaan ollut samalla tavoin kuin nyt. Ohjelmaa tuli alussa vain yhdeltä kanavalta ja noin neljä tuntia illassa. tosin siihen ei kovin kauaa muistini mukaan mennyt, kun tuli myös tv2 ja tarjonta laajeni.
Äiti ei juuri milloinkaan vain istunut paikallaan, hän oli alituisessa liikkeessä. Koti oli hyvin hoidettu ja puhdas. Kotiäitinä äiti oli jaottanut viikkonsa eri askareisiin. Oli pyykkipäivä, mankelipäivä, leipomispäivä jne jne loputtomiin.  Kuusihenkisen perheen taloudesta huolehtiminen vaatikin järjestelmällisyyttä. Kaupassa hän kävi vain joka toinen päivä ja sinne lähdettiin aina tarkan listan kanssa. Äiti suunnitteli viikon ateriat lähes aina etukäteen ja hän tiesi tarkkaan mitä mikin maksaa. Äitini oli suorastaan mestarillinen taloudenpitäjä, ja sitä taisivat olla kaikki sodan kokeneet naiset. Koska kaikesta silloin oli pulaa, teki ihmiset kekseliäiksi niin ruuan kuin kaiken muunkin suhteen. En ole tavannut toista ihmistä, joka olisi niin hyvin osannut suunnitella miten parhaiten saadaan lihakimpale riittämään moneen ruokaan. Mitään ei listan ulkopuolelta ostettu, paitsi jos oli jokin tarjous kaupassa, jota ei voinut olla hyödyntämättä. Äitini osasi myös hetkessä sovittaa sen listaansa ja jättää sieltä pois jotain muuta. Taloudenpito oli tosi tarkkaa, sillä vain isäni toi rahaa huusholliin. Se piti saada riittämään ihan kaikkeen. Kauppaan jos pääsimme mukaan, mitään ei saanut koskaan pyytää. Jos oli mahdollisuus saada jokin herkku, jäätelö tai karamelli, siitä sovittiin etukäteen.
Äidillä taisi olla norsun hermot kaiken suhteen. Tämän olen päätellyt siitä, että hän jaksoi ratkoa auki esim. villapuseroita, joista saadut langat hän sitten suoristi pesemällä ne . Yhdistelemällä sitten pari pientä puseroa, hän kutoi uutta päälle pantavaa. Ompelemalla onnistui sama homma ja niin meillä oli aina uusia vaatteita. Äiti oli muutenkin hyvä käsitöissä, hänen työnsä jälki oli kaunista ja hyvin tehtyä. Käsityötaidon olen häneltä eittämättä perinyt, mutta aivan yhtä hienoa jälkeä en saa aikaan, en ainakaan kutomalla. Auttamatta kudon löysempää kuin mitä äiti.

Äitini tekemä söhvatyynyn päällinen. En ole sitä raaskinut laittaa tyynyn päälle.

Äiti rakasti kirjoja, kuten minäkin. Hänelle luksushetki oli hetki hyvän kirjan parissa. Jouluaikaan siihen tuokioon sai yhdistettyä suklaan ja nautinto oli täydellinen. Kaikki Kaari Utrion historialliset romaanit olivat äidilleni kuin satumaa. Mutta kyllä kunnon salapoliisiromaani tai elämänkerta maistui yhtä hyvälle. Nyt nuo Utrion kirjat ovat muistona äidistä minun hyllyssäni.
Joka aamu äiti myös luki sanomalehden kannesta kanteen kahvinsa ryydittämänä. Hänessä asui luontainen mielenkiinto maailman tapahtumiin. Äitini suuri toive oli saada elää satavuotiaaksi, koska hän olisi niin mielellään nähnyt millainen maailma olisi silloin. Tuo toive ei koskaan toteutunut.
Äitini tapasi isäni yhteisessä kaveripiirissä ja yhteinen tanssipaikka toi heidät sitten muutenkin yhteen. Isäni oli äitini elämän suuri rakkaus, äiti eli nuo Paavalin sanat rakkaudesta aivan sananmukaisesti. "Kaikki se kestää, kaiken se kärsii eikä se vaadi omaansa". Joskus teini-iässä toivoin, että äiti olisi pitänyt puolensa paremmin asioissa. Turhan usein hän siirsi omat toiveensa sivuun, jotta me muut saimme sen mitä halusimme.
Mikään ei ole maistunut niin hyvältä kuin äidin leipoma viinerpulla. Harmittaa ihan sairaasti, että sen resepti on hävinnyt jonnekin muistojen lokeroihin. Mutta toisaalta, ehkä onhyvä niin. Muistot säilyvät paremmin mielessä kaihon höystäminä.
Tyttäreni taas muistaa mummin mustikkaletut erityisenä herkkuna. Eikä mummi pystynyt koskaan vastustamaan pyyntöä paistella niitä. Mitä mummin pulu halusi, sitä hän sai. Tyttäreni oli hänelle aina se mummin pulu, suuresti rakastettu lapsenlapsi. Äitini sairastuttua oli ehkä se elämäni itkettävin ja liikuttavin hetki, kun hän muuten puhekykynsä menettäneenä katsoessaan tytärtäni eräänä äitienpäivänä sai ponnisteltuaan sanottua tyttärelleni ; ”Pulu”. Vieläkin itkettää. Se kertoi minulle juuri silloin, että vaikka sanoja ei ole, ajatukset ja tunteet ovat yhä jäljellä.
Äiti oli kaunis, lämmin ja lahjakas ihminen. Rakastin häntä koko sydämestäni, siihen määrään eivät sanat riitä. Hänen menettämisensä oli yksi elämäni suurista tragedioista, iskuista kovin. Mutta se onkin sitten jo tarina erikseen.
Palaillaan asiaan.
PS. Näitä muistoja pohtiessani olen hankkinut omaan "ateljeeseeni tekstit seinälle. Ne ovat ikäänkuin ohjenuora asioille, jotka pitäisi pitää mielessä. Ja mites sen paremmin tekisitkään kuin pitämällä ne silmissä koko ajan.
   



Seinä on tummanvihreä ja kuvat otettu kännyllä joten laatu ei ole kovin kaksinen. Sorry !!


keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kysymyksiä :)

Haaste tuli joten eipä muuta kuin siihen vastaamaan.
1. Kuinka monta koiraa sinulla on ollut elämäsi aikana? Minkä rotuisia?
Minulla on ollut kolme koiraa ennen Messistä. Ihan ensimmäinen oli karkeakarvainen saksanseisoja uros, aivan upea koira joka eli 13v. ennenkuin siirtyi autuaammille tasangoille. Seuraava koirani oli enemmän ehkä vanhempieni kumminkin. Rodultaan hän oli englannin springerspanieli ja narttu. Ihana koira sekin, joka kuitenkin sitten menehtyi kohtutulehdukseen. Tästä asiasta jäi melkoinen kammo tuota sairautta kohtaan. Ja sitten tuli se yksi elämäni koirista, karkeakarvainen mäyräkoirapoika Rape. Hän ilahdutti elämääni 14,5 vuotta ja olin kuolla surusta luopuessani hänestä. Rapen jälkeen huusholliin saapui sitten tuo sydämeni kuningatar (juuri kun luulin ettei niin voi koskaan enää käydä) Essi Messinen, parsonrussellinterrierityttö.

2. Mitä olet oppinut koiraltasi/koiriltasi?
Nöyryyttä , rakkautta ja eläinsuojelua sekä kestävää huumorintajua. Ehkä  rakkaudesta koiriini, minusta tuli myös kasvissyöjä. Eettinen ajattelutapa juurtui minuun ihan vaivihkaa ja alkoi yököttää lihan syönti. Eipä sillä, että jonkinasteinen viherpiperoisuus hiipi muutenkin nahan alle. Tyttäreni on sen vienyt pitemmälle kuin minä. Hänen esimerkkinsä kyllä inspiroi myös minua. Monessa muussakin asiassa. Olen hänestä todella ylpeä äitinä.

3. Miten nykyinen koirasi on saanut nimensä?
Essi on saanut nimensä.......jostain. Ehkä eniten oikeasta nimestään Esmeralda. Ja jotenkin vain Essi istui hänen pörröiseen naamaansa ja muutenkin hänen luonteeseensa.

4. Onko koirallasi lempinimiä? Minkälaisia?
Essi on ehdottomasti eniten Messinen, joka sekin tuli tosi luontevasti laulun kera. Laulu menee sanoiltaan ; Essi Messinen, tosi suloinen. Essi Messinen , ihan pörröinen jne jne. Laulua voi jatkaa niin pitään kuin riittää nimityksiä. Messinen on myös pupuliini,pörrökani ja mussukka sekä Esmukka.

5. Otatko koiran usein mukaan, jos menet kyläilemään?
Essi on mukana kaikkialla, paitsi kauppareissuilla ja muutenkaan häntä ei sellaisiin tilaisuuksiin viedä, joissa se on kiellettyä. Systerin luoksekaan en häntä ota, koska systerin kissa saisi hjärtslaakin. mutta muihin paikkoihin kyllä. Ja jos hän ei ole tervetullut mukaan, en mene ollenkaan. Niin suuri osa hän on perhettämme. Jos hän ei kelpaa mukaan, emme kelpaa sitten mekään. Ja piste. Nih !!

6. Mikä on koirasi lempipaikka kotona?
Messinen rakastaa omaa koppaansa (kuljetushäkkiä joka ei siinä käytössä ole ollut hänellä koskaan. höh.), se on hänen oma yksiönsä. Nykyisin hänellä on Tiukun ja onnin iso koppa, jonne hän voi vetäytyä ihan takaosaan pienelle kerälle. Mutta useimmin hän makoilee ihan siinä suulla , josta on hyvät näköalat.


Toinen lempipaikka on yläkerran oma sänky sekä meidän sänkymme, joka on joka päivä myllätty kotiin tullessa.

7. "Katsooko" koirasi televisiota? 

               Essi katsoo hyvin harvoin. Onni sensijaan usein ja valikoiden


8. Oletko harkinnut toisen/useamman koiran ottamista?
Olen. Ja olikin toinen koira Essin lisäksi, vaan eivät tulleetkaan toimeen ja niin jouduin Armista luopumaan. Se raastoi sydämeni sen verran rikki etten ole toistaiseksi uskaltanut toistaa tätä kuviota. Ja meillähän on olleet Tiuku ja Onni pitempiäkin aikoja hoidossa. Se lauma pysyy hyvin kasassa ja tulee toimeen toistensa kanssa.

9. Oletko aina ollut koiraihminen? 
Olen. siis ihan aina. Voimakkaammin siitä lähtien kun isäni ja äitini väsyttämiseksi aloin raahata kotiin kirjastosta loputtomasti koirakirjoja saadakseni oman koiran. Sehän sitten tunnetusti tuotti tulosta. Unohdan kaiken muun ympärilläni koirien kanssa, niin syvästi pystyn vaipumaan jonkinmoiseen euforiaan heidän läsnäolostaan.

10. Mikä on/on ollut haastavinta koiran omistamisessa?
tuota en osaa sanoa oikeesti. Saada pysymään hänet terveenä?? Se on Messisen kohdalla allergioiden vuoksi ollut ehkä haasteellisinta. Muutenhan se saattaisi olla vastuun kantaminen hänestä myös. Torjua koiravihaajat ?? Joihin en kyllä ole sillä tavalla törmännyt vielä ja toivon mukaan en törmääkään. Saattaisivat osata kaivaa minusta myös sen pedon esille. Enkä halua tavata sitäkään.

11. Osaako koirasi "temppuja"? Minkälaisia?
Essi osaa istua, mennä makuulle , antaa tassua, heittää ylävitosen, peruuttaa, pitää paikan, pelata koirien pelejä, hakea ja tuoda esineitä takaisin. Etsiä piilotettuja tavaroita (= nami), sanoa kovan sanan (=haukahdus). Nuo alkupään jutut toimii myös sanallisten käskyjen lisäksi käsimerkeillä. Käsimerkeistä on hyötyä myös maastossa, kun koira on etäänpänä.


Tässä nämä vastaukset. En haasta ketään erityisesti, mutta mieluusti saa kopioida nää kysymykset ja vastailla niihin. En rupea keksimään uusia, sillä minusta nämä ovat ihan kivoja kysymyksiä ja samojen kysymysten kierrättämisellä saa vastauksia toisilta samoihin asioihin ja mukavaa tietoa toisista ja heidän koiranelämästään. Hyviä kysymyksiä Anskulta, mitäs niitä muuttamaan.
Ja nyt eikun muokkaamaan sitä varsinaista tulevaa postausta. Sitä muokataankin jo hartaasti, onhan se minulle tärkeästä jutusta kyse siinä.
Palaillaan.