keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Töitä ja töitä


Heeei ....onks täällä ketään ??? Tyhjältä näyttää, mutta olenkin täällä kameran takana hahaaa.



Olenpa ollut sitten missä tahansa töissä, olen aina rakentanut työpisteeni/huoneeni oman näköiseksi. En osaisi ollakaan missään steriilissä huoneessa seinillä vain tylsiä papereita. Ei, minulla on oltava värikästä ja inspiroivaa kamaa pitkin seiniä ja pöytiä. Pöydällä tosin työmapit ja paperit ovat useimmin sellaisissa röykkiöissä, että kaikki se muu tilpehööri on sitten kukkien seassa ikkunalaudalla, tietokoneen päällä tai roikkuu katosta.
Tässä on työhuoneeni tällä hetkellä ja näillä näkymin eläkkeelle asti. Kuten saattaa huomata, seinillä on nämä tuiki tärkeät asiat elämässäni. Eli koirat, harrastukseni maalaus sekä kaikki ne tärkeät voimakuvat ja mietelauseet. Kukkia tai viherkasveja pitää olla myös. Valkoisella pohjalla, hopeanvärisissä kehyksissä oleva taulu on ommeltu. Tein sen joskus äidilleni hänen huoneensa seinälle osastolle. Taulun nimi on "Onnenlinnut". Äiti vietti osastolla hoivahoidossa todella pitkää muistisairauden vuoksi. Halusin hänelle jotain mukavaa katseltavaa ja päädyin tekemään tämän siitäkin syystä, että äitini oli kova käsitöitä tekemään. Ja jotain siitä taidosta perin.
Koska olen työssäni lähes joka asiassa mukana assistenttina, on pöytä täynnä jos vaikka mitä lokerikkoa eri asioille. Lähinnä työni on olla suunnittelun assistenttina, mutta jotenkin vain kontolleni on kasautunut aikamoinen nivaska kaikkea muutakin, aina ajoittaisesta toimitusjohtajan avustamisesta alkaen. Monipuolista työtä siis. Mutta kaikkein mieluiten olisin vapaa taiteilija, siihen vain ei ehkä rahkeet ihan riitä. Ainakaan niin, että sillä eläisi. Mutta unelmoidahan saa ja pitääkin.




Essin työ onkin sitten se leikki ja sitä neiti harrastaa kiitettävästi, melkeinpä kellon tarkkuudella. Aamuisin neiti kerää pallonsä tai muut lelut, joita yleensä on heitelty, vessan oven taakse odottamaan iskää. Iskän tehtävä onkin sitten heitellä niitä neidille aamujumpaksi. Ja sama toistuu illalla töistä tullessa, kun sohvalle istutaan. Essi on sitä mieltä, että töistäsi oot tullu ja nyt on mun vuoro. Ymmärtäähän tuon, sillä Essillä ei ole koiraseuraa, hän on päivät yksin. Paitsi silloin, kun syystä tai toisesta kolmen kopla on koolla eli Tiuku ja Onni ovat myös meillä. Ensi kesänä juhannuksesta lähtien kolmen kopla on koolla varmaan parisen kuukautta putkirempan takia. ”Mä Suhosia jahtaan, niitä terassilta vahtaan ”, laulelee varmaan Onni. Sori Onni, aita on kyllä sitten tilkitty niin, ettei näitä suhos-kohtauksia tule meikäläisen verenpainetta nostamaan.
Oman lukunsa kesään tuonee myös uudet naapurit kolmen koiransa kanssa. Kaksi niistä on venäjän vinttikoiria ja yksi ranskanbuldogi. Ja tietenkin kaikki poikia !! Reviirivahtimista siis on tiedossa Onnin kannalta, joten suotavaa olisi, että saisivat siihen mennessä tehtyä sen korkeamman aidan. Kiitos !!
Uusista naapureista tulikin mieleeni se polemiikki, jonka he ovat aikaan saaneet vaikka eivät ole vielä edes muuttaneet. Kyseessä on nimittäin miespari ja siitäkös jotkut ovat vettä myllyynsä saaneet. Minä en ymmärrä. En ensinnäkään lainkaan pidä ihmisten luokittelusta missään suhteessa ja tässä asiassa en varsinkaan. Pikkuisen täytyy olla myös "kieroutunut luonne", jos pitää olla kiinnostunut toisten ihmisten seksielämästä. Minä näen vain kaksi toisiinsa rakastunutta ihmistä, jotka ovat sitoutuneet elämään keskenään perheenä toistensa kanssa. Aivan kuten me muutkin ihmiset. Rakkauden vuoksihan sitä naimisiin mennään eikä seksin vuoksi. Ainakin näin pitäisi olla. Saas nähdä miten käy lakiesityksen tässä asiassa eli tasa-arvo oikeudelle mennä naimisiin samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa. Pakko sanoa etten ymmärrä miksi sitä vastustetaan. En sitten miltään kantilta. Olisi korkea aika ottaa rohkeasti askel eteenpäin tässä ja antaa kaikille sama oikeus rakastua ja sitoutua. Ranskahan nyt hyväksyi ns. homoavioliitot. Toivottavasti nyt muut maat seuraavat perässä. Täytyyhän meillä olla tasa-arvoiset oikeudet rakastumiseen ja avioliittoon.
 

Puutarhatöissä alkaa lopultakin kevät/kesäkausi. Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito, ekä sekään ole kovin tärkeää, sanoo kiinalainen sananlasku. Rentouttavaa se ainakin on. Tai tiedä häntä miten tänä vuonna. Uusi naapuri on myös puutarhuri, että tervetuloa vain paineet tarhuroinnissa. En ole mikään viherpeukaloinnin paras esimerkki. Pikemminkin semmoinen ”tää on aika nätti kukka”-tyyppi, joka saattaa ostaa sitä ja tätä. Ilman mitään suurta suunnitelmaa. Olen kyllä pitkään päässäni suunnitellut, että oispa kiva laittaa kunnon perennapenkki. En vaan ymmärrä mitään perennoista. Sekin pitäisi kirjoista opiskella, kuten sata muutakin kiinnostavaa asiaa ja minulta alkaa ihan tosi loppua tunnit vuorokaudesta kaikille asioille. Pitäisi vihdoin opetella kameran käyttö, ettei mene ihan hukkaan kaikki sen hienot ominaisuudet jne jne. Pitäisi ehtiä maalaamaan ja kirjoittamaan, hoitaa kotia ja Essiä, käymään töissä, lukemaan kaikki ne pinossa olevat kirjat ja ja ja……..Apuaaaaaaaa !!!
Jos jollakulla ois ylimäärästä energiaa myydä, niin kiitos ottaisin kyllä. Tekemistä riittää ainakin minulle. Välillä tuntuu siltä, että mies ottaa asiat lunkimmin (lue= pelaa tietsikalla ja katsoo tv:tä, täyttää ristikoita tai lukee). Tosin  lauantaina hänellä riitti puuhaa. Kävimme nimittäin hakemassa hänen synttärilahjansa. synttäri oli jo maaliskuussa, vaan grillikausi ei ollut vielä akuutti juttu. Nyt se on ja terassin nurkassa kiiltelee ihan uusi grilli, joka on jo korkattu. Lauantaipäivä ehti kellahtaa iltakuuteen ennen kuin isäntä sai grillin koottua ja lastattua sinne sapuskat kypsymään. Minä en grilliruuasta niin piittaa näin kasvissyöjänä. Mutta pääasia, että lahja oli hänelle mieluinen.


Lahjoista puheen ollen, uusi naapuri tuli tuomaan perjantaina tämän. Hän sanoi heidän tekevän pintaremppaa viikonloppuna ja toivoi, että tämä hiukan auttaisi metelin kestämistä. Ja kyllähän me kestimme, sillä se oli loppujen lopuksi hyvin vähäistä. Entisistä naapureista lähti enemmän ääntä lapsiperhe kun oli.
 
Eipä  tässä sitten enempiä tällä kertaa. Rapsutuksia rekuillenne ja iso hali itsellenne.
Pitäkäähän huoli itsestänne ja voikaa hyvin. Puss och kram !! Palaillaan.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Stadissa!

Pääsiäisenä vierailtiin Tiukulassa eli tyttären luona. Matka kului Messiseltä tuttuun tyyliin.

                                

Turvavöissä on mukava nukahtaa, kun jarrutuksista ei tarvitse sen kummemmin välittää. Typykkä pysyy penkillä napakasti. Onhan kaikille varmasti itsestään selvyys, että koira matkustaa joko boxissa tai turvavöissä. Ei milloinkaan vapaana autossa vaeltamassa sinne tänne. Messinen kuuluu matkustajan siihen tyyppiin, joka ei autossa kitise muuta kuin silloin, jolloin ollaan tulossa tuttuun määränpäähän. Silloin voi olla viimeisin kilometri kitinää, kun ei millään malttaisi odottaa .
Tiukulassa Messinen otettiin vastaan hyvin ja hymyillen. Oli kuin ei erossa oisi oltukaan. Nukkumaan mentiin kylki kyljessä ja tilaa annettiin puolin ja toisin. Onni tyytyi olemaan pahnan pohjimmainen arvojärjestyksessä. Ruokailu sujui myös mallikkaasti ilman napinaa.
Kiiltävät lattiat olivat kyllä sitten taas se normijuttu  "ei voi mennä kun kiiltää". Muutamalla maton siirrolla saatiin Messisellekin sitten sopiva olotila aikaan, eli ylitystä sopivilla etapeilla.

Teimme tyttären kanssa kuvausreissun  näköalapaikalle. Hieman ooli vaikeaa kiivetä sinne ylös, sillä lumi upotti jonkun verran. Polveen alkoi ottaa senverran, että ihan huippu jäi minulta väliin, kun säästin polveani paluumatkaan. Kunhan saan kuvat kamerastani purettua, voin niistä joitain laittaa tähänkin. Mutta tyttären blogista näette paremmat kuvat. Se löytyy täältä kuvia pääsiäiskävelyltä.
Tytär on opiskellut valokuvausta ja toivookin sen puitteista uutta uraa itselleen. Toivon, että hänen unelmansa toteutuisi, sillä liian harva meistä on unelma-ammatissaan. Taidamme olla useimmat vain olosuhteiden mukaan ajautuneet tekemään jotain työtä. Ja perheen tullessa olemmekin sitten jämähtäneet uraamme. Kenties monella on ajatus, että eläkkeellä  sitten. Sitähän elämässä ei koskaan tiedä tuleeko se eläkeikä, että siinä mielessä ei ehkä kannattaisi odotella. Mutta sekin on arjen fakta, että unelmien toteuttamiseen tarvitaan sitä rahaa ainakin jos ei muuta. Ja aikaa myös ja sehän on lapsiperheessä tunnetusti kortilla, ainakin äideillä.

Mutta tällä kertaa ei sitten muuta. Palaillaan taas, kun asiaa tipahtaa.
Voikaa hyvin ja kevättä yhä odotellessa iso hali niin teille kuin rekuillekin.

Puss och kram