tiistai 27. elokuuta 2013

Hiljaa hiljaa hiivitään...

                                           Näin söpöä ei voi häätää mistään !!!
Niinpä niin. Miten sitä voikaan kymmenen kiloa parsonia hypätä sänkyyn niin, etten siihen herää. No  varovasti tietenkin ja jalkopäähän. Aamulla sitten herään siihen , että jalkopäässä kuorsaa Onni todella tytyväisenä ja Tiukun naama on tyynylläni. Essi on ainoa, joka ei ole sänkyyn tunkenut. Joko ei ole harmitukseltaan kyennyt tai sitten vain nauttii oman sänkynsä rauhasta.  
 
                           Naruleikkiä avaruusolion kanssa...alias Onni

Suuremmitta mölinöittä on yhteiselo sujunut, joka on hyvä asia. Itse alan olla aika loppu ätä huushollirallia, kun miehestä ei nyt mitään apua ole. Tosin nyt on pikkuisen helpottanut, kun kipsi on poistettu ja minun ei enää tarvitse vahtia portaissa kulkemista. Sen tilalle olenkin saanut sitten stressin siitä, ettei mies millään tahdo uskoa varoituksia jalan heikkoudesta. Hyvä ettei maratonille ilmoittaudu yksintein. Miehiin on selkeästi sisäänrakennettu systeemi, jolla he kuulevat vain puolet siitä mitä sanotaan ja lopun ymmärtävät miten haluavat. Yleensä aina väärin. Huoh !
Mieluisia vieraita kävi ja heidän kanssaan tuli käytyä  Turun Linnassa pitkästä aikaa. Elähdyttävä elämys ja ihana katko arkeeni ja siihen raatamiseen. Linnassa oli minusta paljon uutta ja kivasti järjestettyä historiaa. Videoesitys Turun Linnan rakentamisen eri vaiheista oli hieno ja anoi hyvän kuvan koko prosessista. Ihmettelen miten ihmiset ovat moiseen saavutukseen yltäneet, kun mitään tämän päivän vempeleitä ei ole ollut. Kaikki on tehty hevos- ja miesvoimalla. Käsityöt, niin puiset kuin kankaisetkin ovat aivan uoeita. Mikä ihana asia, että ne ovat tallella meidän ihasteltavina.

Aidan pressu on paikoillaan. Sitä ei käy pois ottaminen, sillä Onni ei vaan opi sietämään naapurin poikia, varsinkaan Jekkua. Eikä Jekku kestä Onnia senkään vertaa. En tiedä mikä  siinä on, mutta jotenkin sydämeni sykkii kyllä tälle Jekulle. Jekun luonne on ehkä niin parsonimainen, vilkas ja kekseliäs jääräpää. Ihana pikikupakkaus koiraenergiaa jäntevässä kropassa. Ja ne korvat ovat parasta. Jekku on rodultaan ranskanbuldogi, ei mikään lempirotuni, mutta luonne paikkaa sitä mikä muuten puuttuu. Kaikki koirat ovat minusta arvokkaita elollisia olentoja, mutta myönnän kyllä, että rotusuosikkeja on.  Kauneus on aina katsojan silmässä ja jokkaisen kaunis ei oo kaikkien kaunis. Niin se vaan menee.
Aika on kulunut tänä kesänä melkein vain huushollihommissa ja isäntää palv…. siis hoivatessa. Mitään omaa aikaa harrastamiseen ei ole sillä tavalla jäänyt. Ja jos olisi jäänyt, energiavarastot olisisvat kumminkin olleet tyhjät. Mutta ehkä  se tästä. Katotaas kui eukon käy. Palaillaan, kun on enempi jotain kirjoitettavaa.

Rakkautta rekuillenne. Puss och kram.

6 kommenttia:

  1. ..näin Kardemumman yössä. ♪♫♪ Meidän Rosa on kotoisin Kardemumman kennellistä. Jotenkin ihana nimi kennelille, jos vertaa loputtomiin west- ja white- sitä ja tätä westie-kenneleiden nimiin.

    Ihanaiset mummin mussukat siellä hiippailee vierihoitoon. <3 Nukkuuko Tiuku ja Onni muuten tyttären luona sängyssä vai missä? Meillähän oli aikoinaan makuuhuone koirilta kiellettyä aluetta Ajattelin silloin, että se on allergialleni parasta. Sittemmin säännöt on "pikkuisen" muuttuneet. :D Ensin oli kaikenmaailman erityistilanteita esim. viikonloppuisin ja nyt sitten en voisi kuvitella nukkuvani ilman koiria, heh. ;D

    Sulla on ollut kyllä aikamoinen kesä.. Huoh. Ja tiedän todella mitä tarkoitat noiden miesten kyvystä noudattaa ohjeita ja varoituksia. Miten aikuinen ihminen voikaan olla välillä niin täysin leväperäinen oman terveytensä suhteen, argh!! :/ Sitten taas joku nuha saa isoimmankin miehen vaipumaan sänkyyn voivottelemaan tukkoista oloa - miesflunssa - ARGH!!

    Hih, siellä pojat mittelee suosiosta Essi Esmeraldan silmissä. <3 Enkä ihmettele, kukapa ei haluaisi olla Essi Kaunokaisen sydämen valittu. <3

    Jaksamista sinne ja iso annos voimahaleja! Olet(te) ollut tosi paljon ajatuksissa. <3 Suukkoja kolmikolle ja terkkuja jalkapuolelle! ;)

    VastaaPoista
  2. Sanos taas muuta samis. Nii luet mua kuin avointa päiväkirjaasi, amat ajatukset kummallakin. Voitais melkeen pitää yhteistä päikkäriä ;).

    Meillä on ihan sama kuvio erityistilanteiden erikoishetkiin asti. Ja niin noi karvanaperot on sitte vaeltanet sänkyyn asti köllimään. Myös tyttären luona. Siellä vsta nukkuvatkin sängyssä. Tytär nukkuu voieipänä, parsoni kummassakin kainalossa. Ja nyt sitten täällä laumarakenteen vuoksi (lue rauhan), koirat on pääsääntöisesti nukkuneet pedeillään. Aamuruuan jälkeen, joka meillä syödään kellontarkkuudella aina samaan aikaan oli sitten viikonloppu tai ei, painellaan sitten köllimään vielä toviksi ja silloin saa tulla sänkyyn jos haluaa. Ja haluaahan ne.

    Miesflunssa, se tunnetaan ja tiedetään. Niin totta puhut jälleen. Sen vastakohta sitten toisinaan on s työnarkomaani mies, jota ei levolle saa vaikka mitä tekis.

    Kardemumma !! Aivan ihana nimi kennelille. Miks sen pitäiskään ilmaista rodusta mitään. Karvahaalari on minusta myös ihn huikeen hauska, parsoneilla on sellainen kennel. Ja toinen tosi hauska on Tupla-täplä.

    Samoin olette ajatuksiss täällä. Lämmin hali sinnekin. Puss och kram kära syster <3

    VastaaPoista
  3. Kyllä sinullakin on ollut vauhdikas kesä, monella tavalla. Alkukesästä riehuit puutarhassasi ja jotta se ei ihan överiksi menisi, niin miehesi ajoi asiat siihen malliin, että hänkin sai osan huomiostasi. :)
    Osaan kuvitella stressisi määrän, itsellänikin kun on ollut kesä vailla vertaa. Ehkä meitä on tarkoitus kasvattaa, vahvistaa? Eikö sanotakin, "mikä ei tapa, se vahvistaa"? Hengissä ollaan selvitty molemmat ja molempien miehetkin.
    Essillä on aina välillä tupa täynnä koiravieraita, mietin , että olisi se ollut kivaa Vilillekin elää kaverin kanssa. No, sitä on nyt myöhäistä muuksi muuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essin kanssa on ähän niin, että neiti valikoidusti sietää toisia koiria. Tiukun on sisko jonka kanssa on oltu pienestä asti. Tiukua siis siedetään. Ja koska Onni on Tiukun "jatke", siedetään Onniakin tiettyyn rajaan asti. Mutta kyllä tää on vähän sellaista tasapainottelua näide
      n kanssa. Armia ei Essi sitten sietänyt yhtään ja Armista jouduin luopumaan,
      Kyllä Essi tuntuu olevan ihan onnellinen yksinäänkin huushollissa. Uskon Vilin olleen myös ihan tyytyväinen kun sai pitää mamin vain itsellään.
      Hengissä ollaan, joten oikeassa olet. Vahvempina ollaan ja kyllä meidän huushollissa on muutoksia tullut. Ihan positiiviseenkin suuntaan. Mieheni sai myös muistutuksen siitä, miten sitä voi joutua olemaan toisesta aika riippuvainen. Sekin oli hyvä opetus noin vanhuutta silmällä pitäen. Tsemppiä sinne isännälle ja sinulle myös. Aurinkoisempaa syksyä ja voimia. Ensi vuoden kesän on pakko olla parempi. Muuhun emme suostu. Emmehän, sillä lemme kyllä ansainneet kunnon kesän.

      Poista
  4. Samaa videota minäkin ihastelin Turun linnassa. Kuinka on ollut mahdollista rakentaa ja pytinkin on vieläkin pystyssä!!! Nykysteen talolle annetaan ennusteeksi 30 vuotta ja senkin ajan se on homeessa (ehkä nyt tuli vähän liioteltua), hih. Kyllä Turku on kaunis!

    Tuuliset Pojat lähettävät muiskut Essille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkaa pojat antamaa muiskut hihiii....jos saatte kii <3 t. Essi

      Olen aika puolueellinen, mutta niin minustakin Turku on kaunis. Se on varmaan niin, ettei silloin ollut tc:n kalyaista laiskistuttajaa niin ihmisillä riitti intoa ja taitoa erilaisiin kädentaitoihin. Ja linnahan oli toki tärkeä puolustuksen kannalta, jos joku sattui hyökkäämään. Minä rakastan historiaa ja varvinkin Turun historiaa.. Kyllä se niin on, että ken turkulaiseksi syntyy saa juuret niin syväälle kaupungin multaan, että vaikka muualla asuisit ovat juuret aina täällä. Eikä missään ole yhtäläillä kotonaan. Meri anyaa ihan erilaista ilmaa hengittää.

      Poista