sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Kesäheinää...eiku helinää !!

Allergiaa siellä ja allergiaa täällä. Tyttärellä on kehittynyt männynsiitepölyallergia jo kesäflunssaksi asti. Tarvittiin hengitystä helpottavaa suihketta avuksi. Ja minä samoin. Flunssaa en ole saanut, mutta hengitysapuja joutunut ottamaan itsekin, allergiapillerit siinä sivussa joka aamu. Hassua tämäkin, kun nyt on satanut sentään ja olisi pitänyt helpottaa kaikilla olotila. Että nyt sitten pujoa ootellessa ja muita heiniä.
Essikään ei ole yhtään helpommalla päässyt. Tippaa menee silmiin ja allergialääkkeitä, jotta typy pysyy edes jonkinlaisessa kuosissaa. Koira käyttää kuonoaan aistiakseen maailmaa, ei siis ole kovin helppoa estää noita heinien tai minkään muunkaan allergeenin siirtymistä Messisen limakalvoille. En millään haluaisi käyttää kortisonia, mutta silloin tällöin on pakko.



Alliumit kukkii puutarhassa taas kerran, vaikka luulin ettei siitä mitään tule tänä vuonna. Kukat ovat ihan ok, mutta lehdet pitkin maata surkean näköisinä. Päivänliljojen lehdet ovat myös kärsineet jonkun verran. kukkavanoja niihinkin kyllä tulee Lieko sitten se lämmin ensin herättänyt kukat työntämään itseään ylös ja saaneet sen kylmän päällensä sen jälkeen. On ollut kyllä sellaista vuoristorataa kasveille, ettei mikään ihme, jos eivät oikein tiedä missä mennään.

Ruskea cd-torni on saanut mustan värin ja hyllyt on vielä siihen saatava. siksi siitä ei ole tässä nyt kuvaa vielä. Muoviset ritilät , jotka siinä hyllyn virkaa toimitti, hajosivat kertakaikkiaan. Kunhan saan sen valmiiksi, sen uusi paikka on yläkerrassa vieras/tv-huoneessa.
Tänä kesänä on tarkoitus maalata keittiön värien mukaan  pöytä mustaksi ja tuolit valkoisiksi.

                          

Keittiöhän on nyt tämmöinen. Työtaso on myös uusi ja sen väri on "musta tulppaani". Taisin laittaa nämä keittiökuvat vain facebookin puolelle. En enää muista.Portaathan aloittivat tämän väribuumin.
                     

Puutarhassa on myös uusi , tai melko uusi otus, joka ei ole tonttu !!!

                       


Tämähän on ilmiselvä smurffi, sillä enhän minä nyt mitään puutarhatonttua sinne huolisi. smurffi hän on ja piste.
Meillä on kaksi viinimarjapensasta, jotka nyt näyttää tänä vuonna ensi kertaa tuottaa myös satoa. toinen on musta viinimarja ja toinen sellainen sekoitus. En muista enää mikä se on nimeltään, mutta siihen tulee muistaakseni kahta erilaista marjaa. Jännää siis katsoa mitä ne oikein ovat ja miltä maistuvat.
Kirsikkapuu kukki myös ensi kerran, että jotain odotan siltäkin.

Essi viettää taas heinäkuun loppupuolelle aikaa ruhtinattarena , yksinvaltiaana.
Sitten Tytär tulee taas joksikin aikaa lomalle ja Tiuku sekä Onni tietysti mukana.

                

Tuossa voisi ihan yhtä hyvin lukea parsonrussell. Ihan sama asia kumminkin. Kyllä nämä koiruudet ovat niin nahkojeni alla ettei mitään rajaa. rakkaita ja niin kiinteästi perheeseen kuuluvia, että onnesta voi todellakin puhua. Vaikka ei aina kaikki ole mennytkään kuin siellä Strömsöössä, on saldo silti huikeasti plussalla. Ja pieni valtataisteluhan vaan virkistää hermopäitä ja pitää virkeänä muutenkin. Ilman haasteita oisi paljon tylsempää. Jokainen russelin omistaja tietää nyt mitä tarkoitan. Jääköön muille mietintämyssyyn. 
Ottaisinko joskus uudelleen russelin ? KYLLÄ, jos koiran vielä otan, niin ehdottomasti. Tämä on ollut nautittavaa aikaa. Vaikka täytyy sanoa, että on niin paljon myös noita rescue-koiria, jotka tarvitsevat kotia ja rakkautta. en mene vannomaan etteikö joskus sitten uusi perheenjäsen voisi tulla myös sieltä.

R.I.P Minni <3
siskon melkein 16v. Minni-kissa siirtyi sateenkaaren tuolle puolen. Minni tuli sairaaksi ja sisko teki vaikean päätöksen. hän päästi minnin pois. Emme vielä tienneet, kun minniä yhdessä sinne veimme, että se olisi viimeinen matkamme. Illemmalla , kun sisko sitten soitti ja kertoi, tuli tosi haikea olo. En tiennyt sanovani päivällä Minnille hei viimeisen kerran. Vieläkin tulee pala kurkkuun ja silmät kastuu. Luopuminen on aina vaikea juttu. 
Kaunis olit Minni ja mukava kissa muutenkin. Sinua muistetaan ja sinua kaivataan. Rauhallisia ja kissamaisia päiviä sinne sateenkaarelle sinulle Minni. Olit rakastettu.


Tässähän tätä jälleen kerran. Palaillaan ja sillä välin , rapsutuksia rakkaillenne ja mukavaa kesää. Loma on vielä kolmen viikon päässä. mutta sitten saakin olla neljä viikkoa vapaalla jalalla ja tehdä omia juttuja , herätä milloin jaksaan ja valvoa jos huvittaa. ja siihen väliin sitten just sitä mitä milloinkin huvittaa. Ainakain tavat muutamia vähän kauempana olevia ystäviä.

Voikaa hyvin <3

2 kommenttia:

  1. Äippä käski sanoo, että teillä on nättiä huushollissa ja puutarhassa. Meijän miälestä kaikista nätein on kuitenkin Essi, jolle me lähetetään muiskuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essi kiittää muiskuista, oli oikein mielissään. Kiitos vaan teiä äittil, olen kyl iha noviisi teiän äitin puutarhapeukaloon verrattuna.
      Tuosta porraskuvasta yhtäkkiä huamasinki, että ounou, lattia on ihan väärän värine. Orottakaas ku kerron miäåhelleni. se huuto ei kyl sit iha äkkiä lopu. ;)

      Poista