torstai 17. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua



HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA !!


Aika kulkee käsistä pois , ei perään ehdi. Ja niin sitten jää asioita tekemättä liiankin paljon.
Kaikenlaista on ollut tässä välissä. Onni sairasti jälleen haimatulehdusta, joka saatiin kuriin ja poika on taas kunnossa. Ikävä tietysti, että tilanne on kroonistunut  ja nyt saa olla tarkkana ruokavalion kanssa . Ja yrittää pitää olotilaa stressittömänä. Tilanne ei lääkärin mukaan Onnin elinkaarta lyhennä, mikä oli lohdullinen tieto. Meidän se saattaa kyllä lyhentää, kun murehdimme asiaa.
Essin massu on hiukan parempi, kiitos maitohappobakteeri- valmisteen. Ostin pikkuisen tymäkämpää valmistetta ja syötän sitä nyt jonkin aikaa hänelle, jotta saisin hiivan karkoitettua sieltä suolistosta.

Jatkossa annan tämän jauheen sijasta sitten tablettimuotoisena. Jos hyvää maitohappobakteeri valmistetta kaipaatte, niin tässä sellainen on.

Muuten on sellaista tavallista arkitohinaa. Siivousta , jouluun valmistautumista jne jne. Tänä vuonna olemme päättäneet hankkia vain yhden lahjan jokaiselle. Ja se tulee olemaan joku tarpeellinen. Hömpsötyslahjat , niitä ei osteta. Huushollissa on jo kaikkea, uusia härpäkkeitä ei tarvita eikä kippojakaan. Hyvää ruokaa kaikille ja ehkä joku uusi lautapeli tai palapeli joulun viihdykkeeksi. Ennen kaikkea rauhaa ja lötköilyä. Jos sitten voimia kerättyään jaksaisi ponnistaa parempaan ensi vuoteen.

Eli joulun rauhaa kaikille.   Rapsutuksia rekuille ja paljon hyvää massuntäytettä ja lämpöä heille.

Palaillaan taas. Voikaa hyvin.






3 kommenttia:

  1. Komea kuva pukista, tontusta ja porosta! Aivan ihana!
    Niin se joulu tulla holkottaa, minut se aina sittenkin yllättää, "ai, joko huomenna on aatto"...
    On se niin hassua, kun meillä kotona on maitohappobakteerivalmisteena se LactoSeven eli suomalainen valmiste. Täkäläisestä apteekista saa sitä hyvin edullisesti, alkaen 8,70 e/100 tbl. Yleensäkin tuollaista tuotetta kannattaa syödä niin itse kuin koirankin. Taitaa olla yleisesti ottaen nykyaikana itse kunkin suolistobakteerit heikoissa kantimissa.
    Toivotan teille kaikille antoisaa joulunaikaa, aikaa toisillenne ja aikaa hiljentymiseen. Ja olkoon uusi vuosi tuleva, paljon hyvää antava!

    VastaaPoista
  2. Mahottoman mukavata ja luurikasta Joulua!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, leppoisaa ja herkullista joulun aikaa teille! Koko laumalle rapsutukset <3 <3 <3

    VastaaPoista