Pääsiäisen aikana oli lomaa ja pohditutti monikin asia. Tyttären koirat olivat taas meillä, kun hänellä oli menoja Helsingin suuntaan. siinä koirien kanssa ulkoillessa tuli taas todetuksi ymmärtämisen vaikeus.
Miehelläni on tapana kävellä ihan omaa vauhtiansa eikä hän juurikaan taakseen katsele. Niinpä hän sitten on välillä parinsadan metrin päässä yhden koiran kanssa ja minä yritän kiskoa kahta mukanani, jotta saisimme hänet kiinni. Tai sitten jolkotan perässä hihna suorana, kun sekä Essi että Tiuku vetävät hillittömästi ehtiäkseen Onnin perään. Olen sanonut asiasta sata kertaa. Ei ole kivaa, ei ole turvallista, kun kulkee niin paljon edellä. Monesti on tehnyt mieleni tehdä se temppu, että annan hänen mennä ja menen sitten ihan toiseen suuntaan omia teitäni. Siinäpä olisi sitten ihmettelemistä ukolla mihin se eukko siellä metsässä hävisi. Että ottaa pattiin. Ymmärräksää?
Mikä siinä on ettei jonkun kanssa löydä sitä puhumisen säveltä?? Vaikka miten sanansa muotoilisi. Kaikkea mitä sanot kyseenalaistetaan. Sattuipa kanssaniin, että ihminen jonka olen tuntenut jo yli 20 vuotta , heitti silmilleni asian, jota en siten millään omakseni tuntenut. Siitä meinasi tulla todellinen konflkti, nieleksin itkuani ja olin aivan pöyristynyt hänen sanomastaan. No, seuraavana aamuna hän tuli pahoilla mielin asiaa selvittämään. Pyysi anteeksi ja tietysti annoin. Mutta ainahan sanat , ne sanotut , jäävät jotenkin nahan alle nuolina olemaan, kun ne oikein ovat satuttaneet.Mikä sen sitten oikein tekee, että sitä ymmärrystä ja samaa aaltopituutta ei aina löydä tuttujenkaan ihmisten. Ymmärräksää?? Minä en ole vielä saanut siitä kiinni.
Tytär pyysi torkkupeittoa itselleen ja nyt sitten väkertämisen jälkeen lopulta sain sen valmiiksi. Huomasin kyllä sitä tehdessäni, että nivelrikko on nakertanut nivelien kestokykyä, kun otti niin näppeihin sen tekeminen.
Värit on tyttären valitsemat hänen huushollinsa värit. Vannotin häntä, että koirat ei sitten revi sitä rikki eikä sen päälle pissitä. Kun hän kysyi mitä sanktioita koirille sitten tulee, jos niin käy, sanoin sen olevan suoraan verrannollinen siihen miten paljon hän sitä peittoa arvostaa. Eli rangaistukset on sitten hänen käsissään. Rupesin kaivelemaan lankavarastojani. Jos vaikka värkkäis itellekkin.
Yhteiselo koirilla on sujunut hyvin yhä edelleen. Essillä on muuten taas lääkekuuri päällä. Vatsan löysäily palasi, luultavasti se edellinen kuuri oli liian lyhyt. Tuommoinen herkkävatsainen koiruus kuin Essi on, johtuu varmaan niistä Atopican ajoista. atopica jotenkin tuhosi Essin suoliston floorat ja toiminnon. Sieltä se alkoi se löysäily. Atopican aikoihin se oli ihan kamalaa. Näki miten paljon vatsaa oikein kouristi, eikä sitä pystynyt auttamaan oikeen millään. Niin sitten pistin pelin poikki ja Atopicasta siirryttiin Vetarxoidiin, kortisoni-antihistamiiniin. Eikä kortisoni tunnetusti ole vatsalle ystävällinen sekään. Nyt ollaan siitäkin irti, kiitos HooPeen esimerkin, mutta vatsa ei ole palannut normaaliksi. Ainakaan vielä. Sen eteen nyt tehdään töitä. Jos jollakulla vain vinkkejä siihen on, otan mielihyvin vastaan. Ja nimenomaan lempeitä luonnonmukaisia keinoja, niitä kaipaan.
Palaillaan !!
Voi kuinka tuttua tuo, että mies kävelee jossain kaukana edessä, ihan kuin pääsisi siten jonnekin ihan ilmaiseksi. Minä huutelen perässä eikä seurauksena ole kuin että mies vaivautuu kääntymään ja pysähtymään hetkeksi, sitten sama toistuu ja toistuu ja toistuu. Onneksi nykyään liikumme harvemmin yhdessä ulkona. Metsässä se olikin ihan kauheaa, koska eksyn helposti ja marjastamassa toinen aina hävisi jonnekin. Ne oli oikeasti paniikinomaisia tunnelmia. Onneksi nyt on metsät kaukana.
VastaaPoistaMinunkin mieleni tekisi tehdä tilkkupeitto. Olen joskus tehnyt lapselleni sellaisen ponchon ja tyttäreni teki jokin aika sitten oikein kauniin peiton samalla tekniikalla. Eräs blogikamu teki koiralleen peitteen, kaunis sekin: http://puhuri.blogspot.com/2012/03/poikamiehen-paivaunet.html
Nyt kyllä etsin jostain langat, niitä on kyllä ja aloitan minäkin. Minulla on sama juttu eli sormet eivät enää kestä monen villapaidan kutomista kuukaudessa kuten joskus nuorempana. Olen huomannut, että oikein paksuilla puikoilla ei onnistu enää ollenkaan, nr.5 on ehdoton maksimi.
Voi sitä Essiläistä. Masukivut ovat kurjia, ne vietävän antibiootit auttavat, mutta kääntöpuoli niilläkin eli tuhoavat hyödylliset suolistobakteerit siinä samalla. Valitettavasti ei ole vinkkejä takataskussa. Maitohappobakteerit vain. Mikähän ruoka-aine auttaisi suolistobakteereita toipumaan antibiootista?
Vitsit, että on tutun kuuloista miesmäisyyttä. Mahtaaks ne olla käyneet jonkun kurssin oikeen tuossa. Jos metsä on mulle vieras, olen eksynyt viidessä minuutissa, vaikka tie olisi vain sadan metrin päässä. Huoh !!
PoistaTäytyykin käydä katsomassa tuo blogi. Lankoja kun on jäljellä tosiaan kaikenmoisia. Itselleni aion nyt tehdä vihreä-valko-mustan torkkupeiton samalla ohjeella kuin tuon.
Essille mulla on nyt sellaista canikur pro-pastaa, jossa on kaikki probiootit sun muut. Että kai sillä konstilla pitää yrittää ainakin lähteä sitä suolistoflooraa parantamaan. Sillä se nyt tästä puuttuisi, että tulisi joku krooninen vaiva hänelle tästäkin.
Ihana peitto:). Kelpais kyllä mullekin:). Kiitos myötäelämisestä. Terv.Tupla-Täplän Tarja
VastaaPoista