keskiviikko 16. toukokuuta 2012

HAPPY !!!!

                                      

Jälleen mukava haaste liikkeellä. Saa ottaa jos haluaa, kopin tästä. Pitää siis listata 10 asiaa arjessa , jotka saavat sinut hyvälle mielelle. Ihan vaikka onnelliseksi tekevät.
Tästä lähtee;

1.  Tyttäreni ottamat valokuvat. Sairaan hienoja. Saavat minut uppoamaan johonkin ihanan mietiskelevään olotilaan ja vain nauttimaan niiden kauneudesta. Äitienpäivälahjaksi sain neulansilmäkameralla otetun kuvan. Kyseessä ei ole mikään uusi tekniikka vaan todella vanha tapa ottaa kuva valoherkälle paperille. Jotta en puhuisi läpiä päähäni, parempi että googletatte.

2.  Luonto. Se tekee minut onnelliseksi joka päivä. Se saattaa olla vaikka vain joku hienosti väritetty kivi, oksa tai puu. Tai maisema. Ihan mitä tahansa . Meren äärellä tunnen olevani todella onnellinen.

3.  Työtoverin halauksesta päivän päätteeksi. Meillä on työtoverini kanssa (hän on nainen, ähäkutti epäilijät) tapana kiittää toisiamme mukavasta työpäivästä halaamalla toisiamme kotiinlähtiessä. En enää muista mistä se tapa lähti, mutta se on jatkunut jo yli 10 vuotta. Jos toinen on jossain muualla, kun lähtee kotiin, pöydälle jätetään pieni lappu, jossa hein lisäksi on lupaus nähdä huomennakin.

4.  Kun löytää uuden ja mielenkiintoisen blogin tai löytää jonkin todellisen kuningasajatuksen jonkun blogista. Sisustusidat on ihan mahtavia löytöjä. Korut myös.

5.  Kun saa uuden ystävän ihan yks kaks. Parsonistit ryhmästä facebookissa olen saanut ihan mahtavaa vertaistukea allergisen koiran hoidosta. Ja samalla tutustuin ihan uuteen ihmiseen, jonka kanssa vietin parituntisen puhelimen päässä. Aika hurahti ihan siivillä ja sain arvokasta tietoa itselleni.

6. Essin pehmoinen suukkokuono ei lakkaa ilahduttamasta minua. Vaikka päivä olisi muuten sujunut ihan päin.....no sitä itteänsä, Essin suukottelu vie pahan tuulen mennessään.

7. Pala suklaata silloin kun oikein potuttaa ja on paha mieli. Ja tietty Fazerin sinistä.

8.  Mennä korttiostoksille ja löytää uusia ihania kortteja. Tunnustankin siis julkisesti olevani ihan korttifriikki. Ei voi auttaa, se friikkiys istuu kuin piki housuntakamuksissa minussa. Ja ahhh, jos kortissa on vielä joku ihana lause. suurimpia suosikkejani on pieni sininen lohikäärme- kortit. Tuo lohikäärme on kerrassaan lumoava otus suloisuudessaan. Hyvä mieli oikein valuu sieluuni häntä katsellessani.



     

9.  Hyvä kirja. Kun oikein elähdyttävän kirjan löytää, on kuin olisi saanut aarteen. Jos kirjasta saa jonkun ohjenuoran elämälleen, vielä parempaa.

10.  Kommentit blogissa. Ilahdun niistä joka kerta. Ilahduttaa, että olen herättänyt mielipiteitä, että joku on viitsinyt lukea ja vielä kommentoi, että on saanut ystäviä blogista.



Tällaisia päivän aluksi rustailin ja mietiskelin. Ottakaa koppi, sillä olisi kivaa lukea teidänkin onnellistuksianne.
Mukavvata keskellä viikkoa.
Palaillaan.


             

5 kommenttia:

  1. Vai että HAPPY pitäis olla. Mikäs siinä. Useamman kohdan voisin kopioida lähes suoraan omaan happy-tilaani. Saa nähdä, ehdinkö laittaa tämän omaan blogiini. Taas tulee tunne, että tulen kertomaan liikaa itsestäni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essille nimipäiväonnittelut! Kai koiratkin sellaista viettävät...

      Poista
    2. Kiitosta paljon ja ihan hirmuisesti suukkoja lähettelee Essi vililään. Nimpparia vietettiin hyvän ruuan merkeissä ja halauksin.
      Essi on sitä mieltä, että kaikista niistä asioista pitääkin puhua, jotka onnelliseksi tekee. Murheelliset voi heittää roskakoppan.

      Poista
  2. Olipas kiva, että innostuit haasteesta! Ü

    Tuo Sinun ja työkaverisi tapa halata työpäivän päätteeksi kuulostaa niin ihanalta! <3 Siitä tulee ihan varmasti hyvä mieli joka kerta. Komppaan kaikkia muitakin ilonaiheitasi, voin itsekin allekirjoitaa niistä lähes jokaisen.

    Oltiin eilen siskontytön kanssa Hesassa sisustuskauppakierroksella ja löydettiin ihan sattumalta myös yksi uusi kauppa. Se oli kauppiaan pitkäaikaisen unelman tulos. Liiketila oli sen mallinen, että hän oli onnistunut tekemään kassatiskin taakse varastotilan, jossa hänellä oli 8-kuinen chow chow nuorukainen mukana töissä. Olen vieläkin ihan innoissani tuon rouvan puolesta ja toivon hänen liikeelleen paljon onnea ja pitkää ikää! <3 Itse olen aina unelmoinut siitä, että joskus saisin työn, jonne voin ottaa koirat mukaan.

    Heleää helatorstaita teidän porukalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, siis unelmatyö. Mikään ei olis kivempaa kuin viedä Essi mukaan töihin. Tykkäisin ihan hirveästi. Olen sitä mieltä, että kyllä hän noin hyvätapaisena vois ihan hyvin siellä olla. Ei yhtään häiritsis mun työn tekoa. Päinvastoin.
      Samat toivotukset sinne tuon rouvan kauppaan. Tuollaisille ihmisille pitää nostaa hattua ja kannattaa heidän toimintaansa käymällä osotksilla siellä. Ja sitä paitsi se on paljon mukavampaakin kuin suurmarketissa lampsiminen.

      Mukavaa arkea sinne suloiselle Pepille ja sille iki-ihanalle Rillalle.

      Poista