Nyt tiedän miltä tuntui, tai ainakin olen saanut tuntumaa siihen, mitä oli olla nainen 50-luvulla. Eli hoitaa kaikki huushollin asiat.
Mies tuli kotiin pieneltä lomamatkaltaan kotiseudulleen vuorokauden kuluttua lähdöstään. Tuli puolen yön aikaan paaritaksilla reisiluu murtuneena. Nyt on kotona kainalosauvoilla köpöttelevä, passattava mies. On ollut ihmeellistä huomata kuinka tarpeelliset ovat raajat ihmiselle ja kuinka avuton sitä on, kun jokin niistä otetaan pois pelistä. Ja väittäisin, että jalat tekevät olon vielä hankalammaksi, jos jompikumpi niistä ei pelaa.
Niimpä minä nyt sitten huolehdin aivan kaikesta. Tässä tilanteessa ei helpota se, että kolmen kopla on koossa. Kun yksin kipittää luontopolkua kolme veturia edessä, sitä vain rukoilee ettei yhtään vastaan tulevaa mustia ole irti. Kädet eivät riittäisi millään.
Pyöritän siis huushollia kaikin voimin ja lihaksin. Ja kiitän luojaani moderneistä masiinoista, jotka voi vain laittaa päälle ja ne hoitavat hommat itsekseen (=pyykinpesu). On pölynimuri, jonka ansiosta ei tarvitse raahata mattoja ulos. Mutta se kaikki muu onkin sitten tehtävä smaan tyyliin kuin ennenvanhaan. Tuntuu siltä välillä, että oma aika on kadonnut jonnekin utsjoen suuntaan, sinne ohueen yläpilveen. Enkä uskalla edes ajatella, miten on keskiviikkona , kun palaan töihin lomalta jota ei ole ollutkaan. Itsesääliä ?? Kyllä, jonkin verran ja sehän sitten suututtaa vielä enemmän, koska se on tunne jota en nahkoihini haluaisi. Asiat ovat miten ovat, joten tämä aika on nyt sitten kestettävä.
Ehkä tähän tyyliin ??
Onni ei sitten siedä naapurin Jekkua yhtään. Vaikka näköyhteys on terassilla poikki pressun ansiosta, on jätkä keksinyt luovia tuija-aidan väliin ulvomaan ja räksyttämään. Olen kalastanut kaverin niskavilloista jo tarpeeksi monta kertaa. Nyt on sitten niin, että Onnipoika saa nauttia pihasta vain päivisin , kun naapurin koirat ovat sisällä. Illalla sinne pääsee vain hetkittäin. Jekku taitaa olla myös mustasukkainen Essistä, sillä pojun mielestä tämä ihana friidu on hänen. Onni on siis oikea rotta hänen paratiisissaan.
Kauppareissut ovat myös aika rankkoja. Hankalaa tunkea linja-autoon täydet painavat kassit mukanaan. Kyllä taas arvostaa omaa autoa. Jaa, että miksen sitten käytä sitä?? Poliisi ei anna. Minulla nääs ei ole sitä ajolupaa eli ajokorttia. Ja arvatkaa vaan ottaako sekin päähän juuri nyt. Mutta enpä lyö rahojani, niitä olemattomia, siihen kiinni. Ikääkin on senverran ettei se taida kannattaa enää. Ja toivoa sopii ettei isäntä enää itseään teloisi. Noissa muissakin hänelle puhjenneissa sairauksissa on tarpeeksi.
Että semmoista täällä. Voikaa hyvin ja palaillaan
Halit rekuillenne ja muillekin lemmikeille.
Voi, voin hyvin ymmärtää ankean arkesi. Olen nimittäin jotakuinkin samassa tilanteessa ollut jo 2 viikkoa, onneksi ei ole kolmea koiraa hoidettavana! Näin huomaa kyllä, että on siitä miehestä hyötyä ja apua arjen pyörittämisessä, ei tätäkään tietäisi, jos ei tulisi näitä tilanteita, että toinen on poissa pelistä. Ehkä ihan hyvä huomio meille naisille... :)
VastaaPoistaJaksamisia ja lyö joitakin tehtäviä laimin, tee vain ne tärkeimmät, höllää niin paljon kuin voit, meilläkin imuri pölyttyy kaapissa.
♥
No voih ! Teilläkin jotain harmia. Totta puhut, kyllä on pua huushollin pyörittämisesä kun toinenkin saa tehtyä jotain edes.
PoistaJa oikeassa oot siinäkin, eettä pitäisi vaan antaa olla , mutta en oikeen taida mahtaa mitään luonnolleni siistiä nurkkia. Kolmen koiran lenkittämisessä voisin kyllä apua välillä ottaa. Ehkä se helpottaa kun tytär kotiutuu maailmalta ja lkaa taas viikonloppuvierailunsa. silloin saan sekä kaauppa-apua että koira-apua. ja toivon mukaan isäntä kulkee kohti paranemista odotetulla aikataulullaa. Terkkuja ja voimia sinne.