keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Sitä ja vähän tätä....

Bongasin Annamarin blogista tämän kyselyn ja päätin vastata siihen itsekin. Muutama kysymys onkin tosi vaikea vastata, mutta yritetään nyt sitten:


1. Suosikkiväri? Taitaa olla musta,jos vaatteita katsoo. Mutta pidän kovasti siitä vihreän sävysta, joka koivun lehdissä on kevään tullessa.
2. Suosikkieläin? Koira ,ilman muuta. Mutta myös saukko ja preeriakoira on tosi hauskan söpöjä eläimiä. Eikä komeampaa otusta kyllä ole kuin tiikeri. Eli minulla ei ole vain yhtä suosikkia.
3. Suosikkinumero? Se on 7, enkä kyllä tiedä miksi. Enneagrammissa esiintyy myös 7 minulla. Ehkä siitä syystä ja alitajuisesti.
4. Suosikki alkoholiton juoma? Kahvi, sitä pitää olla työpäivän päätteeksi ja mieluummin juuri jauhetuista pavuista.
5. Facebook vai Twitter? Facebook, mutta maltillisesti. Olen pitänyt kaveripiirini pienenä, enkä ole profiilissa kertonut itsestäni juuri mitään. Miksi tarvitsiskaan, kun ystävät kerran jo tietää ja muitten ei tarvitse.
6. Intohimosi? Taide, piirtäminen, koirani ja ehdottomasti ja eniten tyttäreni (sillai ihan äiteemielessä)
7. Saada vai antaa lahja? Antaa, sillä on aivan huikeaa katsoa sitä kasvojen ilmettä lahjan saajalla. Myös silloin kun antaa jäynälahjan.
8. Suosikkikuvio? Apua !!! Oiskos tuo sydän tai tähti, kumpikin merkitykseltään hienoja.9. Suosikki viikonpäivä? Perjantai, koska silloin alkaa viikonloppuvapaa.
10. Suosikkikukka? Höh....niitä on liian monta....sanotaan nyt sitten vaikka keltaiset freesiat, jotka ruiskukkien rinnalla olivat äitini lemppareita..

11. Suosikkivalokuva, Tätä en pysty snomaan, koska niitä on liian monta. Kaikki mustavalkoiset vanhat valokuvat ovat suossikkejani, ehkä sieltä nyt sitten nousee äitini rippikuva tällä hetkellä eniten mieleeni. Äiti on niin kaunis siinä. Ja kuva tuo esille hyvin sen ajan hengen. Skannaan sen joskus ja laitan tähän. Nyt minulla ei sitä ole. Yksi lempikuvistani on myös tuossa blogin otsikossa. Tyttäreni ottama kuva Essistä. Kuvastaa hyvin Essin suloisuutta.
Että tämmöisiä sain aikaan tuohon listaan. Onni ja Tiuku tulevat taas viikonlopuksi meille. Tytär pitää bileet koulun päättäjäisiksi ja sieltä pitää siis viattomien lasten, karvaisten sellaisten, tulla pois tieltä. Vuosi on kohta mennyt, kun tytär muutti tänne takaisin. Se on ollut ilon aikaa, koska hän on ollut lähellä. Ja mummin karvalapset samoin. Kesäksi tytär menee töihin ja lapsenvahtiakaan ei tarvita niin usein kuin ennen, mutta silloin tällöin kuitenkin. Ja näänhän heitä sitten muuten.
Koivun siitepöly vaivaa niin Essiä kuin minuakin. Pyyhkiminen on jo käytössä ja allergialääkettä, sitä laktoositonta cetiritziniä eli Cetimax menee päivittäin pari tablettia. Tuo valmiste tai pikemminkin tuo vaikuttava aine on ellin mukaan ainoa koiralle sopiva, mutta tiedän kyllä koiria, jotka saavat myös Ataraxia. RTosin sehän onkin kortisonipohjainen muistaakseni. Senkään vuoksi en sitä halua antaa Essille. Satunnaisesti menee puolikas Vetaraxoidia, mutta harvoin todella. On tosi mukavaa, jos nyt tämäkin kesä pärjätään näin.
Tiukun vuoksi on pidettävä aina lenkillä mukana kortisonitablettia, sillä neiti on tosi allerginen ampiaisille. Viime juhannuksena tuli sellainen reissu lääkäriin, että pelkäsin ihan tosissanihänen puolestaan. Neiti meni ihan vetämättömäksi, ei pysynyt tolpillaan lainkaan ja vain oksenteli. Naama turposi, kun pääsimme ellille. Kortisonipistos siellä normalisoi tilanteen malko nopeasti, mutta typy jäi muutamiksi tunneiksi tarkkailuun ja haimme hänet sitten kotiin. Sen peljästyksen jälkeen olen kytännyt tien vierukset tarkkaan ja terassilla on oven edessä verho ettei ampparit lentele sisään. Essi pelkää niitä, kenties on myös saanut piston niiltä. Itse kammoan niitä ja tunnustan, että mätkin ne heti hengiltä, jos sisään tulevat. Siis minä mätkin vain jos mies ei ole paikalla ja on pakko tehdä se itse. Muutoin en kajoo.
Vaikka lupasin, niin tässä nyt kumminkin tasapuolisuuden vuoksi piirtämäni muotokuva mieheni isästä.
Ja läsimaalaus japani-sarjastani



Ja tämä riittäköön nyt aika pitkänkin aikaa. Rupee kohta tuleen ihan nolo olo tämmöisestä itsekeskeisyydestä .

Hauskaa vappua kaikille Ja elelkääpäs kunnolla



Heeei rullaaaati rullaaaa................

1 kommentti:

  1. Älä nyt ryhdy ollenkaan kätkemään kynttilää vakan alle, vaan anna muidenkin ihailla kättesi töitä! Vaatimattomuus kaunistaa, niin on meille aikoinaan opetettu, mutta TURHA vaatimattomuus on oikeasti turhaa.
    Mielenkiintoinen kyselylista, mutta yllättävän vaikeita kysymyksiä, suosikki?, minulla on yleensä paljon suosikkeja jne. No, nyt tiedän taas hitusen enemmän Liftarista...
    Helppoja päiviä siitepölyistä huolimatta Essille!

    VastaaPoista