Bad mama/ bad granny !!!

Voi rähmä !! tai siis puoliksi semmoinen. Kävimme silmätarkastuksessa Messisen kanssa ja ellun mielestä silmät on ihan ok. Värjäysaine ei napannut kiinni mihinkään, joten haavauma sarveiskalvolla on kiinni. Jeee !! Hienoa. Nyt vaan elellään sitten pienen odotuksen kourissa, että riittääkö kosteustipat pitämään loitolla allergiset silmävaivat  ilman sitä yhtä tippaa Oftan Dexa-Chloraa päivittäin. No toiseen silmään sitä saa laittaa, mutta tuota toista silmää vielä pitää varoa noin viikon verran. Mutta ehkä nuo Cetimaxit auttavat asiaa. Koivunurpuja on muuten koko maailma täynnä ja ne vasta koko pirulaisia ovat. Pieniä, teräviä ja tarttuvat ihan kaikkeen. Koirat loikoilivat auringossa terassilla ja sisälle tullessa toivat sitten kapallisen siemeniä turkeissaan. Eikä niitä meinaa kunnolla saada matostakaan irti. 

Se rähmä puoli olikin sitten Onnilla tällä kertaa. Kopla on ollut koolla  noin viikon verran meillä. Huomasin torstaina, että Onni kynii tassuaan ja potkii sitä välillä ilmaan. Muuten kyllä astui sen päälle ihan kunnolla. Perjantaina tassu oli sitten sen näköinen, että tajusin ellun kutsuvan myös Onnia. Messiselle oli jo aika varattuna, joten ei muuta kuin heti aamusta soittamaan sinne, josko saisivat mahdutettua kaksi koiraa siihen. No onneksi he pystyivät saamaan Onnille ajan juuri ennen Messistä. Ihanaa joustavuutta heiltä, todellista palvelua.  No sinne sitten koko koplan kanssa, sillä Tiukua ei voinut jättää yksin. Ei niin että hän olisi meteliä pitänyt, mutta muuta kivaa olisi kyllä kostoksi järjestänyt. Eihän nyt hänen kuninkaallista korkeuttaan jätetä, sehän on selvä. 
Vastaanottoapulainen ihastui koiriimme niin, että konttasi siellä sitten pitkin lattiaa terrierri-energian perässä. Ei oo semmostakaan ennen nähty. Luulen olleeni enemmän imarreltu kuin huvittunut. Vaikka hänen kehuessaan näitä pikku "enkeleitä" ajattelin kyllä,  että tietäsit vaan. 
Päätin mennä sisään ensin Onnin kanssa, koska Messisen kanssa kaikki on aina niin helppoa. Likka ei pistä hanttiin eikä hermostu mistään. Onnin kanssa menee aina painiksi, sillä jätkän rohkeus loppuu aina just tässä kohtaa. Niinpä Onni oli sitten sylissäni koko ajan, minä pidin tassusta kiinni ja ellu tutki. Koko ajan korvissa soi jonkun sopraanon aaria eli siis Onni karjui korvaan. Karvan ajelu tassusta= kauheaa, mun ulkonäkö menee. Tassun tutkiminen yleensä= mitä hemmetin kiinalaista vesikidutusta tää on. Rasvan ja siteen laitto= murrrrkeleh, odottakaas kun pääsen tuon natku-mummun otteesta. Onni siis ulvoi vielä odotushuoneessakin, vaikka se siellä aleni kitinän tasolle. Olin ihan hiessä kun nappasin Messisen silmäänsä näyttämään. Tässä vaiheessa minusta kyllä näytti kuin ellu olisi naureskellut itsekseen.
Onnin diagnoosiksi tuli kynsivallin tulehdus, joka oli levinnyt seuraavaan varvasväliin. Antibioottisalvaa ja antibioottikuuri. Antibioottikuurin saimme varalle, mutta koska Onni ei ole hoitomyönteinen ja tassua ei meinaa saada suojattua millään, Tytär päätti sitten aloittaa kuurin, jotta tästä toivutaan. Mistä tuo sitten alkunsa sai, sitä ei kyllä pysty sanomaan. Yleensä nämä tassuvaivat ovat semmoisia, joitten alkuperä ei selviä. Ellei sitten kyseessä ole ihan selkeä haava eli astuttu lasiin tms.

                                        "leikitääks Essi haikalaa"

Mikähän siinä on, että kissojen omistajat luulee koirien tykkäävän ellun vastaanotolla niistä, kun ne ei tykkää niistä aina muutenkaan ? Eiköhän sinne nyttenkin tullut vanhempi pariskunta kissansa kanssa, kissa boksissa tietysti ja onneksi. Ja boksi tietysti lattialle koirien kuonon eteen melkein saatesanoilla; "katos kun on kivoja koiria siin". Ensinnäkin, boksista ei kuulunut pihaustakaan, joten oletan kissan olleen lähinnä kauhuissaan. Toiseksi, nämä meidän koirat katselivat sitä kyllä melkein enempi saaliina ja saalistettavana kuin minään kaverina. kaikkien onneksi kisu pääsi tutkittavaksi nopeasti ja me pois koko asemalta ennenkuin se sieltä palasi odotushuoneen puolelle. Voi elämänkevät. 

Että tämmöstä meillä täällä. Kaiken keskellä sentään hyvää oli matka Hesaan näyttelyyn. En voi lakata ihailemasta Heleneä ja sitä uskomatonta taituruutta joka hänellä on ollut. Niin facebookissa kuin tässäkin, blogikuvana on Helenen taulu. Kumpikin niistä kuvastaa jotain minusta. Kumpikin oli myös esillä Ateneumissa. En usko loukkaavani mitään oikeuksia, kun kumpikin on netistä ladattu. Jos olen niin tehnyt , en takuulla ole maailmassa ainoa. ja poistetaan ne sitten, jos joku sitä lain nimessä vaatii.

Helene avasi kyllä kiinni olleet hanat ja niinpä tuossa pöydälläni on viittä vaille valmis taulu. Kun tulin kotiin , tajusin yhtäkkiä miten sen halusin tehdä. Öljyväreissä on vain se huono puoli, että taulua ei niin kerralla saa valmiiksi, kun pitää odotella kuivumista välillä. Muuten värit söhrääntyvät.

Ja Hesassa kohtasin myös uuden ihmisen, blogitutun, johon kovasti tykästyin. Näin sitä voi löytää uusia tuttavuuksia, kun uskaltaa askeleen ottaa, eikä aina analysoi kuoliaaksi kaikkea. Tai pelkää kaikkea. Kuten eräällä kaverillani on tapana tehdä. Hän analysoi asiat halki poikki ja pinoon ja sen jälkeen vielä järjestelee ne sopiviin ja sopimattomiin , uskallettuihin ja uskaltamattomiin jne jne.  Minä en sitä tee, se on liian raskas tapa elää.

Pieni rohkeus joskus ja luottamus voi tuoda uutta ja elähdyttävää elämään.

Palaillaan taas. Lomaa on jäljellä  vielä puolitoista viikkoa. Ja viikon päästä, ei edes sitä, elikkäs torstaina saapuvat kolmikon kaksi puuttuvaa jäsentä taas paikalle muutamiksi päiviksi. Saa nyt sitten nähdä, kohta se selviää, karkaavatko takaisin hesaan asustamaan. Kyllä, minä tulen ikävöimään ihan hirveästi. Mutta kaipa sitä sitten taas siihen tottuu. Siihenkin.