Essi 6v.

Uskomatonta miten vuodet vierii. Essi täytti 24.11. jo kuusi vuotta. Semmoinen pikkuinen riiviö on muuttunut todelliseksi ladyksi ajan mittaan. Ja kuitenkin hänessä on säilynyt tuo parsonille niin tyypillinen riehakkuus ja leikkisyys. Parsoninpamauksia saadaan aika ajoin, mutta huomattavasti harvempaan tahtiin kuin pentuaikoina. Niille tiedoksi, jotka eivät tiedä mitä se on, se on juoksua edestakaisin salamavauhdilla ja suuntien käännökset tehdään ilmassa. Juoksu alkaa kuin napista painamalla ja sen lopettaminen ei hevillä käskystä tapahdu. Miten voisikaan , kun päällä on ihan gaamee draivi.

Pikkuinen Essi namia saamassa, jotta pysyy paikallaan kuvaa varten

Essi on aivan kuin ilmetty äiteensä, väritys on vain vaalennut aikalailla tuosta pentuajasta. Nykyään Essi on semmoinen maitokahvin värinen noista läiskistään.

Allergiat ovat ruokavalion myötä helpottuneet paljon. Ja siitä ruokavaliosta pidetäänkin tiukasti kiinni. Myönnettävä silti on, että jostain merkillisestä syystä se kontrolli laskee, kun on mennyt pitkään hyvin. Siitä hyvin menemisewstä tulee niin arkea, ettei enää skarppaa niin paljon eikä vahdi koko ajan, kunnes sitten Messinen saa napattua jostain jotain tai itse vahingossa antaa palasen jotain kuivatuotetta jossa on joku allergisoiva juttu. Kotona on kyllä koko ajan lääkevarasto, josta sitten apu löytyy ja saa tilanteen oitis hallintaan. Mutta kyllä semmoiset omat virheet jurppii ihan sairaasti ja syyllisyydentunto kyllä ruoskii taas oikealle ja kaidalle tielle. Minähän haluan hänelle vain parasta ja hyvää. Sydämeni ja sieluni valtiattarelle.

Nyt kun Eivät kolmen koplan kaksi muuta jäsentä eivät ole huushollissa vaan omassaq kodissaan, on Messinen nauttinut täysin mitoin olostaan ja vapauksistaan. Öisin köllöttää vieressäni kainalossa tuhisten ja massurapsutuksista nauttien. Päivisin varmaan rötköttelee missä haluaa ja viettää oikeaa rinsessa-elämää. Ja sitten meidän kotiutuessa, ryntää täysin rinnoin ainoana vastaan tervehtimään ja huomionosoituksia nauttimaan. Mutta totuuden nimessä on todettava, että hyvin kolmikko osaa yhdessä olla. Ja kolmikon koolla ollessa meillä Essin asemaa ykkösenä korostetaan sopivassa määrin. Ruokansa hän saa aina ensin, makupalat ensin jne jne. Onni parka on näissä jaoissa aina viimeinen. Joku rotihan se olla pitää, naiset ensin. Tässä tapauksessa nämä rinsessat siis ensin ja hoviritari vasta sitten.

Suokoon luoja, että saamme heidät kaikki pitää kauan ja terveinä. Tämä koirahulluus jota rakkaudeksi kutsun, on niin täysimittaista. Koko sydämen vievää. Sitä silti riittää myös näille muillekin, kuten kummikoiralleni ja hänen kohtalotovereilleen. Sinne on piakkoin joulupaketti lähdössä. Jotain makoisaa mutusteltavaa ja ravinteikasta myös. Ja heidän hoivaajilleen Fazerin sinistä, sillä se on kuulemma tosi toivottu makupala. Sitä he kuulemma tuliaisiksi niin mielellään ottavat, joten eiköhän sitäkin sitten muutaman levyn verran sujahda sinne.

  Palaillaan taasen. Mukavaa adventtia kaikille.

Puss och Kram <3