perjantai 19. heinäkuuta 2013

Sateenkaaren tuolla puolen.......


Vili on poissa.

Blogien kautta sinut löysimme ja saimme lähemmin sinuun tutustua ajan kuluessa. Monia asioita matkan varrella jaoit Essin kanssa, kokemuksia ja onnistumisia.
Suru emännälläsi on suuri. Haluaisin kuitenkin tämän kappaleen myötä muistaa niitä kaikkia iloisia ja mukavia asioita joita toit isäntäväkesi päivään. Ja muistuttaa myös siitä, kuinka paljon hyvääkin maailmassa on. Vilikin sai sitä kokea hyvän kodin puitteissa, vaikka elämisen alku ei ollutkaan ihan niin mahtavaa.
 Liian pian sinä lähdit sinne sateenkaarelle. Mutta kohtaloitamme ohjaa joku niin paljon isompi voima, ettei sitä vastaan juuri mitään voi sanoa. Kaikella on aikansa, paikkansa ja tarkoituksensa. Vaikka sitä ei aina se pieni lapsi sisällämme jaksakaan eikä tahdokaan ymmärtää.



Pekko on poissa

Myös naapurissa on murhetta, joka koskettaa meitäkin. Essin kaveri Pekko nukkui pois 16-vuotiaana. Essi ja Pekko tutustuivat toisiinsa muuttaessamme nykyiseen kotiimme. Ja yhteinen sävel löytyi heti, sanotaan miä sanotaan kissoista ja koirista. Pekko oli onnekas kisu myös, sillä hän sai elää rakastavassa kodissa. Nyt on Carlos-kissa yksin vailla kaveria. Carlos on rescue-kissa siinä mielessä, että hänet oli hylätty eikä omistajaa löytynyt lapuista huolimatta. Ja niin Carlos sitten jäi tähän rakastavaan kotiin.
Myös tähän sopii tuo kappale jonka valitsin. 

Haleja <3

1 kommentti: