torstai 4. heinäkuuta 2013

Terve taas !!

Kesää on kulunut melkeoinen tovi jo. Aika on mennyt lomaa odotellessa ja sitä viettäessä. Kaikenlaista on puuhattu.
Olohuone koki muutoksen, sellaisen pienen, kun revimme kahdelta seinältä tapetit pois ja läiskimme maalin niihin. Yhdestä seinästä tuli harmaa, jonka sävy otettiin  tapetin kuvioista. Olohuoneeseen siis myös jäi tapettia., viime vuonna laitettua.
siinä kuumimpien päivien kuluessa sitten hikoiltiin maalit seiniin, yhteen seinään sitä harmaata ja toiseen luonnonvalkoista. Tavarat paikoilleen takaisin, koirat yhä syntymäväreissään ja muutenkin ehjinä. Kyllä kelpasi löhötä.
Mutta niin se on, että yhtä paikkaa kun alat uudistaa, kasvaa halua ja ideoita muuhunkin huushollin uudistamiseen. Antaas ny sitten katsoa miten se lähtee tästä. että lähteekö taas ihan lapasesta.

Meillä on taas juhannuksesta ollut kolmen kopla koossa. Yksi rähinä on koettu lelun päältä ja siksi ei leluja nyt sitten heitellä. Että arvon neidit ja herra, jos huvittaa leikkiä , niin siitä sitten vaan ihan omin nokin. Apua ei tule. Muuten on sujunut ihan kivasti ja porukka on kotiutunut hyvin, niin kuin ei olisi poissa ollutkaan.
    

Että mahtuuko sohvalle herran kanssa joku muukin ?? No, nippa nappa. Tässä Onni sitten kääntyilee kuin aurinkoa ottaisi, selälleen ja mahalleen. Ja juu kiitos, saa rapsuttaa.


Tiuku taas rakastaa kaivautumista joko tyynyjen alle tai huopien alle. Välillä löydän myös sängynpeitteessä epäilyttävän möykyn. Ja Tiukuhan se siellä. Eli meillä ei heittäydytä päikkäreille ilman ettei ensin tarkisteta missä arvon neiti on, sillä hän saattaa olla juuri siellä.

Puutarha on näille kahdelle selkeästi paratiisi ja toki Essillekin, joskin naapurien vuoksi paratiisissa on myös käärme. Nimensä on Jekku ja lajinsa ranskanbuldogi, ikää vuoden verran. Ensimmäinen katsekontakti Onnin kanssa johti niin raivoisaan sylkemiseen, että lopun vierailun ajan aitaa peittää pressu. Kun ei näe toista, vaikka kuulee, ei synny sellaista raivoa.

Jekku on tietysti sitä mieltä, että naapurin kaunis Esmeralda on hänen friidunsa, eikä tuommoisen surkimuksen. Ja Onni.....kaikkihan sen nyt tietää mitä mieltä Onni on. Essi on sitä mieltä että hihiiiii.....typeryksiä kaikki miehet.Kenties.



Juuri ennen kesälomaa sopivasti saapunut työpöytä päätetelineineen osoittautui tosi hyvksi. Silmäni eivät rasitu yhtään niin paljoa ja muutenkin työasennon vaihtelu, istua tai seisoa tai melkein siltä väliltä, on tosi helpottavaa. Hieno keksintö tää moottoroitu pöytä.

Että tämmöisiä välikuulumisia. Lisää sitten , kun taas on jotain saanut aikaan. Pääkopassa kun raksuttaa ihan koko ajan. Kädet vaan ei oo kerinneet mukaan vielä joka juttuun. Ulkoseinämaalari kävi ja nyt pitäisi pestä ikkunatkin. No, ehkä huomenna. Tänään käyn maalaamassa porttiin kuvion ja numeron.

Palaillaan ja halit rekuillenne ja kisuillenne. Voikaa hyvin ja nauttikaa mansikoista. Ne on siis niin ihania nyt.

Puss och kram !!

2 kommenttia:

  1. Voi että, kuulostaapa kivalta, kun olette ehtineet olkkaria laittaan. Alkaa oikein sormet syyhyämään, jos itsekin saisi vastaavan projektin käyntiin :) Meillä tulee kans koirille tappelu leluista, varsinkin jos niitä heitetään. Ei siis pidetä niitä ollenkaan lattialla, saavat vaan agitreeneissä leluja ja jos ovat yksin jossain huoneessa/pihassa. Mukavaa kesän jatkoa teille! Meillä on muuten vielä se Turun reissu heittämättä... Infoilen, jos ollaan tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki leluista, olen tuota itsekin miettinyt. Ja jos nyt vielä menee rettelöinniksi niin sitten korjaan kaikki pois. Nyt on jo ne lelut joista riita tuli jäähyllä. essi saa ne sitten kun tämä vierailu päättyy.

      infoile toki sähköpostiin vaikka jos ootte tulossa Turkuun. Olisi tosi kivaa nähdä haukkuset.

      Voikaa hyvin

      Poista