Laiskotellen

Viikko on kulunut kolmen koiran koplana. Ja jatkuukin vielä viikonloppuun asti. Meininki on ollut rentoa. Jopa niin rentoa , että Messinen on kehittänyt uuden tavan syödä.

                                                                                               

Eli siinä kun muut seisoo niin Messinen ei viitsi. Siitä on jo aikaa,kun tein tuon korokkeen koirien kupeille, jotta ei tarvitse syödä niin huonossa asennossa. Ja Messinen on sitten tuotekehitystä näköjään jatkanut. Kyltissä lukee muuten "Doggy diner" eli "koirakuppila". S-marketista ostettu ja sain sen joululahjaksi tyttäreltä, jolla itsellään on samanlainen koirakuppila-mainos. Taustalla näkyvä posliininen vahtikoira, että kuppilassa asiakkailla säilyy tavat, olen saanut joskus yli 20 vuotta sitten vanhemmiltani.  Vahtikoira onkin matkannut pitkät reissut, kun olemme muuttaneet paikkakunnalta toiselle.

Olemme joskus asuneet myös Kokkolassa (Suomen rumin kaupunki, anteeksi) ja Vaasassa ( viehättävä Naantalimainen merenrantakaupunki). Juuret ovat vahvasti aina olleet täällä Turussa ja niin paluu oli sitten pakottavan tarpeen saada hengittää vapaammin ja haistella saariston ja meren tuoksua luomjaa. Palasimme takaisin v.-87 kesällä seitsemän vuoden exkursion jälkeen. Mies on pohojanmaalta kotoisin ja minä syntyjäni turutar, ei siis ollut mitään jakoa kumpi voittaa. Näin muuallakin asuneena voin sanoa, että Turku on mainettaan, jonka muut ovat luoneet, parempi ja upean kaunis kaupunki. Eli kateuttaan mollaavat, sanon minä. Ja muuten tässä yhteydessä jälleen kerran haluan huomauttaa ja kertoa tiedoksi kaikille yhden asian. Turussa ei milloinkaan sanota "turuus", ei harrasteta tommossi pitki vokaalei ollenkka. Se o Turuss´ja sil siisti. Sen toimittajaplantun ko tommose lanseeras mä viän tonne Kerttulinmäel ja anna historia toista itteäs. (Kerttulinmäellä ennen vanhaan kauan sitten hirtettiin rikoksien tekijät).

Millainen Messinen sitten on muuten, paitsi äärimmäisen suloinen pörrönaama? Luonteeltaan sopeutuva ja pehmeä?  Juu, tiettyyn pisteeseen asti. Messisellä on suhteellisen pitkä pinna parsoniksi, mitä ei pidä itselleen niin tärkeänä asiana, siitä ei välitä. Vaan sitten, kun kuppi kosahtaa nurin se menee todella nurin. Ja edessä on hurjasti karjuva, sylkevä ja hampaansa kitarisoja myöten esittelevä raivoisa neiti, jonka suusta tulee vain painokelvotonta koiratekstiä. Muutaman kerran olen sen nähnyt ja se riitti. Tilanteita onneksi ei sen jälkeen ole tullut yhtä raivokkaita kuin tuolloin muutama vuosi taaksepäin Messisen ja Armin ottaessa yhteen. Armi ja Messinen eivät sopineet yhteen ja niin jouduin sitten luopumaan Armista. En siihen aiheeseen enää palaa, kun olen sen entisessä blogissani jo käsitellyt. Kuka haluaa, voi sen sieltä käydä lukemassa. Rakastin Armia ja haavat menetyksestä ovat edelleen olemassa. Armi on nykyisin tutussa paikassa ja on täyttänyt sydämet siellä. Hän on tärkeä perheenjäsen siellä ja ainoana koirana siellä on onnellisempi kuin meillä rakkaudestani huolimatta. Huoh !!

Tämä lauma sen sijaan osaa olla yhdessä. Ovat sopeutuneet toisiinsa hienosti. Messinen antaa tilaa systerilleen ja tuolle hömelölle eli Onnille. Jos Onni onkin omasta mielestään jonkun sortin kingi, nauravat tytöt hänelle päin naamaa ja paluttavat kaverin ruotuunsa ja paikalleen napakasti mutta lempeästi. Tiuku ja Onni taitavat olla sitä mieltä, että heillä on ihan kaksi residenssiä, kaupunkiasunto ja esikaupunkialueen loma-asunto. Puutarhasta (aika suurellisesti sanottu) he nauttivat täysin siemauksin kaikki. Oravajahti on hupia parhaasta päästä. Siinä Messinen osoittaa luonteensa toisen piirteen, katalan laskelmoinnin. Messisen pinna pitää ja hän osaa seistä liikkumatta, kunnes orava on päässyt hänen mielestään sopivalle kohtaa aitaa jotta paistikkaan saisi pyydystettyä. Luojalle kiitos, kurre on vikkelä ja tasapainonsa pitävä eläin. Muuten olisin kokenut hetkiä, jotka eivät päästäni olisi lähteneet vuosiin.

Ja onhan niitäkin koettu Muutaman siilin merkeissä , jotka pihalle eksyneinä olen saanut sentään pelastetuksi raivokkaan taistelun jälkeen. Käsiä oli liian vähän, ääntä sitäkin enemmän ja jalkoja ja onneksi järki pelasi, että kenet sieltä ensin otan kiinni. Sylissä karjuva Onni, johon tarvittiin ne kummatkin kädet ja ääni jolla karjuttiin tyttöjä irti ja pois siilin kimpusta. Onneksi en ollut yksin silloin, vaan mies kävi kalstamassa tytöt sisälle ja minä perässä rimpuilevan Onnin  kanssa. Suhonen käytiin sitten hanskojen kera ohjaamassa aidan toiselle puolelle. Ja sen jälkeen tiivistettiin verkotusta, jottei enää Suhosia pihalle ilmesty. Eikä ole tullut. Onneksi !.

Messisen kutinat ovat olleet nyt tavallista talvi-ilmojen pakkaskutinoita. siihen on auttanut ilmankostuttaja sekä ihoa kostuttava öljy. Käsiin suihkaus öljyä, sillä suoraan Messiseen ei sitä voi suihkaista. Messinen vihaa sitä ääntä, joka pullosta lähtee. Joten ensin käsiin ja sitten lällyttämään Messistä ja kas , ihossa on sopiva kerros elvyttävää öljyä ja kutinat tiessään. Kosteusprosentin huushollissa pidän myös päälle 40. Ei ole ilma silloin liian kuivaa itellekkään.

Tässäpä taas palanen niitä näitä. lisää, kunhan ehditään napsimaan kuvia ja muutenkin kirjoittelemaan.

Eli palaillaan ja hyvää viikkoa kaikille. toivon mukaan pakkasasteet pysyy näissä muutaman asteen lukemissa. Enempää ei kaivata.