keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Laiskotellen

Viikko on kulunut kolmen koiran koplana. Ja jatkuukin vielä viikonloppuun asti. Meininki on ollut rentoa. Jopa niin rentoa , että Messinen on kehittänyt uuden tavan syödä.
                                                                                               
Eli siinä kun muut seisoo niin Messinen ei viitsi. Siitä on jo aikaa,kun tein tuon korokkeen koirien kupeille, jotta ei tarvitse syödä niin huonossa asennossa. Ja Messinen on sitten tuotekehitystä näköjään jatkanut. Kyltissä lukee muuten "Doggy diner" eli "koirakuppila". S-marketista ostettu ja sain sen joululahjaksi tyttäreltä, jolla itsellään on samanlainen koirakuppila-mainos. Taustalla näkyvä posliininen vahtikoira, että kuppilassa asiakkailla säilyy tavat, olen saanut joskus yli 20 vuotta sitten vanhemmiltani.  Vahtikoira onkin matkannut pitkät reissut, kun olemme muuttaneet paikkakunnalta toiselle.
Olemme joskus asuneet myös Kokkolassa (Suomen rumin kaupunki, anteeksi) ja Vaasassa ( viehättävä Naantalimainen merenrantakaupunki). Juuret ovat vahvasti aina olleet täällä Turussa ja niin paluu oli sitten pakottavan tarpeen saada hengittää vapaammin ja haistella saariston ja meren tuoksua luomjaa. Palasimme takaisin v.-87 kesällä seitsemän vuoden exkursion jälkeen. Mies on pohojanmaalta kotoisin ja minä syntyjäni turutar, ei siis ollut mitään jakoa kumpi voittaa. Näin muuallakin asuneena voin sanoa, että Turku on mainettaan, jonka muut ovat luoneet, parempi ja upean kaunis kaupunki. Eli kateuttaan mollaavat, sanon minä. Ja muuten tässä yhteydessä jälleen kerran haluan huomauttaa ja kertoa tiedoksi kaikille yhden asian. Turussa ei milloinkaan sanota "turuus", ei harrasteta tommossi pitki vokaalei ollenkka. Se o Turuss´ja sil siisti. Sen toimittajaplantun ko tommose lanseeras mä viän tonne Kerttulinmäel ja anna historia toista itteäs. (Kerttulinmäellä ennen vanhaan kauan sitten hirtettiin rikoksien tekijät).

Millainen Messinen sitten on muuten, paitsi äärimmäisen suloinen pörrönaama? Luonteeltaan sopeutuva ja pehmeä?  Juu, tiettyyn pisteeseen asti. Messisellä on suhteellisen pitkä pinna parsoniksi, mitä ei pidä itselleen niin tärkeänä asiana, siitä ei välitä. Vaan sitten, kun kuppi kosahtaa nurin se menee todella nurin. Ja edessä on hurjasti karjuva, sylkevä ja hampaansa kitarisoja myöten esittelevä raivoisa neiti, jonka suusta tulee vain painokelvotonta koiratekstiä. Muutaman kerran olen sen nähnyt ja se riitti. Tilanteita onneksi ei sen jälkeen ole tullut yhtä raivokkaita kuin tuolloin muutama vuosi taaksepäin Messisen ja Armin ottaessa yhteen. Armi ja Messinen eivät sopineet yhteen ja niin jouduin sitten luopumaan Armista. En siihen aiheeseen enää palaa, kun olen sen entisessä blogissani jo käsitellyt. Kuka haluaa, voi sen sieltä käydä lukemassa. Rakastin Armia ja haavat menetyksestä ovat edelleen olemassa. Armi on nykyisin tutussa paikassa ja on täyttänyt sydämet siellä. Hän on tärkeä perheenjäsen siellä ja ainoana koirana siellä on onnellisempi kuin meillä rakkaudestani huolimatta. Huoh !!

Tämä lauma sen sijaan osaa olla yhdessä. Ovat sopeutuneet toisiinsa hienosti. Messinen antaa tilaa systerilleen ja tuolle hömelölle eli Onnille. Jos Onni onkin omasta mielestään jonkun sortin kingi, nauravat tytöt hänelle päin naamaa ja paluttavat kaverin ruotuunsa ja paikalleen napakasti mutta lempeästi. Tiuku ja Onni taitavat olla sitä mieltä, että heillä on ihan kaksi residenssiä, kaupunkiasunto ja esikaupunkialueen loma-asunto. Puutarhasta (aika suurellisesti sanottu) he nauttivat täysin siemauksin kaikki. Oravajahti on hupia parhaasta päästä. Siinä Messinen osoittaa luonteensa toisen piirteen, katalan laskelmoinnin. Messisen pinna pitää ja hän osaa seistä liikkumatta, kunnes orava on päässyt hänen mielestään sopivalle kohtaa aitaa jotta paistikkaan saisi pyydystettyä. Luojalle kiitos, kurre on vikkelä ja tasapainonsa pitävä eläin. Muuten olisin kokenut hetkiä, jotka eivät päästäni olisi lähteneet vuosiin.
Ja onhan niitäkin koettu Muutaman siilin merkeissä , jotka pihalle eksyneinä olen saanut sentään pelastetuksi raivokkaan taistelun jälkeen. Käsiä oli liian vähän, ääntä sitäkin enemmän ja jalkoja ja onneksi järki pelasi, että kenet sieltä ensin otan kiinni. Sylissä karjuva Onni, johon tarvittiin ne kummatkin kädet ja ääni jolla karjuttiin tyttöjä irti ja pois siilin kimpusta. Onneksi en ollut yksin silloin, vaan mies kävi kalstamassa tytöt sisälle ja minä perässä rimpuilevan Onnin  kanssa. Suhonen käytiin sitten hanskojen kera ohjaamassa aidan toiselle puolelle. Ja sen jälkeen tiivistettiin verkotusta, jottei enää Suhosia pihalle ilmesty. Eikä ole tullut. Onneksi !.

Messisen kutinat ovat olleet nyt tavallista talvi-ilmojen pakkaskutinoita. siihen on auttanut ilmankostuttaja sekä ihoa kostuttava öljy. Käsiin suihkaus öljyä, sillä suoraan Messiseen ei sitä voi suihkaista. Messinen vihaa sitä ääntä, joka pullosta lähtee. Joten ensin käsiin ja sitten lällyttämään Messistä ja kas , ihossa on sopiva kerros elvyttävää öljyä ja kutinat tiessään. Kosteusprosentin huushollissa pidän myös päälle 40. Ei ole ilma silloin liian kuivaa itellekkään.

Tässäpä taas palanen niitä näitä. lisää, kunhan ehditään napsimaan kuvia ja muutenkin kirjoittelemaan.
Eli palaillaan ja hyvää viikkoa kaikille. toivon mukaan pakkasasteet pysyy näissä muutaman asteen lukemissa. Enempää ei kaivata.  

6 kommenttia:

  1. Huh-huh. Jopas oli pitkä teksti, kun pääsin loppuun totaalisen hengästyneenä, niin unohtui jo alku...
    Ensinnäkin hyvä, että valistat tuosta kauheasta murteenraiskauksesta, sitä Kerttulinmäkeä suosittelen minäkin. Murrekin muuttuu vuosien saatossa, mutta että noin törkeetä kieltä yritetään kansaan upottaa!
    En ole Kokkolassa käynyt, mutta jos se on "rumin" niin kyllä sen täytyy olla jotain aivan kauhean rumaa. Olen nimittäin käynyt tuossa naapuriristeyksessä, sorry, -kaupungissa Raisiossa ja sinäkin olet aivan varmasti poikennut siellä. Tai sitten et huomannut, että se on kaupunki eikä pelkkä ruma risteys. En olisi uskonut, että on Raision voittanutta.
    Luulin, että sulle on tullut laskuvirhe koirien määrässä, kunnes luin, että se yksi maltillinen siellä takarivissä onkin posliinikoira. Hyvä, ettei ollut laskuvirhe.
    Niin, ja sitten vielä: tahtoo kans tuollaisen kyltin! Mistä lie hankittu?
    Ja vielä viimoiseksi: mistä tuo juttu on peräisin, että eläimillä pitäisi olla korotettu ruokinta-alusta? Tiedän, että sellainen tieto on valloillaan, mutta mistä se tieto tulee? Luonnon eläimethän syövät kaikki ihan maatasosta, siksi kiinnostaisi tietää, onko se vain urbaanilegendaa.
    Nyt loppu muste kynästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna löysi kyltin ihan S-marketista eli vois olla prismassakin. Eikä ollu kallis. Kokkolassa tuli asuttua muutamakin vuosi, ennenkuin ymmärsin että se heidän yksi ylikulkunsa ojan yli oli heidän mielestään joki ja silta. että silleen. Onhan se enempi kaupungin näköinen kuin tuo risteyspaikka täällä, mutta aivan tasangolle laitettu harmaan näköinen, ikävä kaupunki. En viihtynyt. Silläpä Vaasa sitten tuntuikin kuin taivaaseen olis matkannut.
      Yritän jostain sen löytää, mistä sen luin tuon ruoka-asennon hyvyyden. Laitan sen sitten tuonne tietolinkkeihin. Muistaakseni se liittyi jotenkin nielemiseen ja niskaan, sen nikamiin tai jotain....ei muista. Etsin , katson, liitän.
      Nyt loppu multakin puhti. Pitäis saada leveyttä tähän palsta osioon. Pitää tutkia onks se mahdollista. silloin olis jututkin ainakin lyhyemmän näköisiä ;)

      Poista
  2. Hellouta!

    Ihanan pitkästi kerroit! Minäkin kuulun niihin, jotka uskovat tuon korotetun ruokapaikan nimeen. Tämän sanottuani totean, että sellaisesta on silti saanut meillä nauttia vain Rosa-mummu viimeisinä vuosinaan. Teidän "Diner" on mahtava, samoin kuin kyltti ja vahtikoira!

    Länsi-Suomi on kokonaisuudessaan itselleni vähän vierasta seutua. Äitini on kotoisin Savosta ja Itä-Suomessa onkin tullut vietettyä paljon aikaa. Isäni taas on syntyjään Helsinkiläinen. Yksi hyvä ystäväni asuu Pohjanmaalla ja hänen luonaan on sentään tullut muutaman kerran vierailtua ja silloin myös Vaasassa käytyä. Turku on mielestäni hyvin kaunis kaupunki, mutta turkulaisista olen saanut (sori, sori!) vähän erikoisen kuvan. Onneksi Sinä ja HooPee olette saaneet mieleni muuttumaan aiheesta.

    Nuoruudessa olen käynyt Ruisrockissa aikas monta kertaa ja kerran olimme reissussa bestiksen kanssa ilman autoa. Kulutimme muutaman tunnin festareiden loputtua jossain Turun baareista odottaen aamun ensimmäistä bussia Helsinkiin. Tanssilattialla joku tyttö kysyi, että mistä olimme ja, kun vastasimme, että Helsingistä, niin baarissa alkoi valtava pilkaaminen, johon yhtyi "puoli baaria". Pilkan ydin oli jotakuinkin se, että mitä te hesalaiset tuutte tänne lesoomaan. Ihme touhua ja me katsoimme parhaaksi vaihtaa baaria. Tapauksen johdosta turkulaiset ovat mielessäni olleet vähän outoa ja itseriittoista väkeä, muttaa onneksi tosiaan tämä blogimaailma on saanut minut ajattelemaan (tätäkin) asiaa uudestaan. Parempi myöhään jne..

    Paljon suukkoja kolmikolle ja halaus Sinulle turkulainen ystäväni! <3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä sananen hesalaisista ja turkulaisista: olen saanut selkääni poikajoukolta turkulaisen murteeni takia viettäessäni kesää Helsingin jommassakummassa Pakilassa. Olin silloin 9-10 vuotias. Hesalaispojat kimpaantuivat, kun sanoin, että misä ja täsä ja kaloi...

      Poista
    2. Mää pyyrä iha kamala nöyräst antteks. Ei se ol ollenkka varma, et siin paaris olis pelkki turkulaissi ollu teil huutamas. Kato hesalaisi o ain piretty semmottos vähä itteäs täyn olevin tyypei. turkulaise ova vähä varautunei ihmissi, voi olla et ujojaki vähä, mut sit ku pääset ystäväks, sää olet sitä sit aina vaik maailmaloppu tulis. Nii et ny se sit tiärät, ettem mää lähre sun maailmastas kulumallakaa ikäpäivän. Eh, vaik rukoilisit :)
      (HooPee jo tiätääki tän).
      Ja kyl mää viäl opetan sulki jottan turkulaissi jutui ja sanontoi ja iha vähäse sitä turkulaist menttaliteettiikii. Semmot ystävil tehrä ja antteekski ne saa kaike, niinku ystävä yleensä saava. ettei mittän semmossi sori sorei.

      Poista
    3. HooPeelle: niin just, eli toi homma on mennyt ihan "puolin ja toisin". Niin kuin nyt tietysti tämän tyyppisillä asioilla on tapana. Meillä lapsuuskodissa ei ollut oikein minkäänlaista erityistä identiteettiä, jos ajatellaan esim. helsinkiläisyyttä. Vahvasti suomalaisia kyllä oltiin ja ylpeitä isänmaasta ja itsenäisyydestä. Joskus kesälomilla maalla Itä-Suomessa kyllä pikkuserkut saattoivat jotain käyttämiäni sanoja naureskella, niin kuin minäkin tietysti heidän "miä ja siä" -juttujaan - puolin ja toisin.

      Tuo Turun reissu on ensimmäinen ja ainoa kerta, kun olen kohdannut aidosti vihamielistä ja todella ilkeää kohtelua liittyen niin mitättömään asiaan kuin se, missä sattuu asumaan. Tapaus tulee usein mieleeni, kun ajattelen rasismia. Koska sitähän se meidän kokema, samoin kuin sinun siellä Pakilassa kokema, oli. Ja, jos suomalainen kohtelee toista suomalaista noin rasistisesti, niin mitä se kertoo rasismista muun maalaisia ihmisiä kohtaan? Pelottavaa ja kurjaa! :S

      Maijalle: sori, sori TAAS, kun täällä sun plokissa "avaudun" HooPeelle. On vaan niin mielenkiintoinen (vaikka myös ikäväkin) aihe.

      Olen iloinen ja otettu turkulaisista ystävistäni! Ihan mahtavaa että olen Sinut ja HooPeen täällä blogimaailmassa "tavannut", ihan huippua! <3<3<3

      Ja älä sää nyt ala anteeks pyytelemään! Kyllähän moukkia tähän maahan mahtuu ihan kaikkiin kyliin ja kaupunkeihin. Sattu vaan tuo tapaus vissiin semmoiseen vaiheeseen nuoruutta, kun tuli harrastettua aikas jyrkkiä mielipiteitä puolesta ja vastaan. Ihmiset ja asiat oli käytänmnössä joko hyviä tai pahoja. Harmaata väriä ei ollut ollenkaan, pelkkää valkoista tai mustaa, you know.. ;D

      Poista