keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Faktahomma

Kiitos Ansku jälleen kerran blogitunnustuksesta. Mitenkähän mahdan tästä selvitä, kun itsetutkiskelu ei ihan ole himohommaani ainakaan julkisesti ;).

Tunnustukseen kuuluu seuraavat kolme tehtävää:

               1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
                2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
 
                3. Lahjoita tämä sama award 15:lle blogille/bloggaajalle


Siis seitsemän faktaa minusta.
1. Olen syntynyt. Se on fakta. Ja sekin, että olen syntynyt Turussa Heidekenillä ja siten olen siis todellinen aito turkulainen.

2. Elän yhä, mutta kuinka kauan sitä en voi mennä sanomaan. Elän tai ainakin haluaisin elää kunnioittaen luontoa,universumia ja kaikkea siinä olevaa. Myönnän avoimesti eläväni myös aika tunteella ja niinpä se sitten on välillä melkoista vuoristorataa, mutta kukas nyt tasangolla haluaisi patikoida ihan koko ajan.

3. Olen dundeellinen ja kait jossain määrin myös taiteellinen ihminen. Käsityön taidot ovat suvussa kulkeva ominaisuus ja se taito pitääkin sitten sisällään aika monta asiaa remontinteosta kirjontaan ja matonkudontaan asti. Maalaus ja piirtäminen on rakas harrastus, joka on ehkä viimeisen vuoden ollut hiukan jäissä kaiken muun tapahtumisen alla. Mutta kömpinee esiin tuota pikaa, sen verran on aiheita jo aivoja pakottamassa.

4. Minua on helppo ärsyttää. Ärsyyntyminen tapahtuu aiheesta riippuen nollasta sataan noin sekunnin murto-osassa. Epäoikeudenmukaisuus on paras keino saada minulta kuppi nurin. Ja itseeni kohdistuva voimakas kritiikki saa minut herkästi myös pahoille mielin, itsetuntoni kun ei ole kaikkein vahvin.

5. Olen itseni suurin arvostelija(ruoskija jos suoraan sanotaan). Rima on aina niin korkealla, että kun en siihen omasta mielestäni yletä, olen itselleni vihainen. Mutta en helposti salli sitten arvostelua muilta ja vetäydyn sen sattuessa takavasemmalle jumpittamaan.

6. Olen kuin isäni. Monessa suhteessa ja siinäkin, että kyllä Fazerin sininen on paras suklaa, älkää muuta väittäkö. Isäni myötä opin luonnosta paljon ja rakkaus mereen ja saaristoon sekä luontoon yleensä on tullut perinnöksi häneltä. Ja se on yksi parhaista asioista jotka olen saanut. Rakkaus koiriin on ollut sisäsyntyistä ja olemassa aina. Ja tulee olemaan niin kauan kuin hengitän.

7. Olen sosiaalinen erakko. Pidän ihmisistä, mutta tykkään olla vaan ihan kotonakin. Hyvät kirjat ja hyvät filmit ovat rakkaita asioita joiden parissa viihdyn ihan yhtä hyvin kuin ystävienkin.

Yritin saada tähän nyt muita asioita kuin Ansku blogissaan "Kaikki elämäni koirat", sillä yllättävän moni (hehee) asia olisi ollut ihan samaa kuin hänelläkin. Sehän olisi ollut tylsää luetteloida niitä samoja. On ihan käsittämätöntä, miten ihan vieras ihminen voi olla niin samis. Ja hauskaa samalla.
Tämän tunnustuksen eteenpäin lahjoittaminen 15:sta onkin sitten hankalampi juttu, koskapa luemme aikalailla samoja blogeja, jotka Anskulta jo tunnustuksen saivat.
Mutta lahjoitetaan tämä nyt eteenpäin muutamalle mukavalle blogille joita käyn lukemassa myös. Toiset ovat koira-aiheisia, toiset ihan elämästä muuten.

Vinkeä http://vinkea.blogspot.com/,
Nemon ja Lunan mami http://nemonseikkailut.vuodatus.net/,

HooPee on Anskun listalla, pakko laittaa tähänkin sillä luen blogia päivittäin, http://allergisenkoiranblogi.blogspot.com/

Tiina http://www.klaino.net/


Enempää en nyt laita, sillä aika kapeasti luen vakituisesti mitään blogia. Pitänee tutustua, sillä hyviä ja kivoja blogeja on netti pullollaan.

Että tässä nämä joilta haluaisin tietää nuo faktat. Olokeepa hyvät, uteliaana ootan. Tunnustuksen olette ansainneet jokainen.

1 kommentti:

  1. Aavartista kiittäen.
    Jokaisen koiran takana seisoo ihminen, ja sitä (=häntä) on mielenkiintoista oppia hiukan enemmän tuntemaan. Osan aavistaakin rivien välistä, mutta monta mielenkiintoista sisäpiirin tietoa ei niin vain saakaan selville, ellei ihminen itse sitä esirippua raota.
    Minä niin kovasti arvostan taiteellisia ihmisiä. Itse en ymmärrä enkä osaa mitään siihen viittaavaa. Se ei kuitenkaan estä minua ihailemasta kaikkea kaunista. Mielelläni siis olisin itsekin taiteellisesti lahjakas. Vaan eihän elämässä voi kaikkea saada.

    VastaaPoista