Sitä ja vähän tätä....

Bongasin Annamarin blogista tämän kyselyn ja päätin vastata siihen itsekin. Muutama kysymys onkin tosi vaikea vastata, mutta yritetään nyt sitten:

1. Suosikkiväri? Taitaa olla musta,jos vaatteita katsoo. Mutta pidän kovasti siitä vihreän sävysta, joka koivun lehdissä on kevään tullessa.

2. Suosikkieläin? Koira ,ilman muuta. Mutta myös saukko ja preeriakoira on tosi hauskan söpöjä eläimiä. Eikä komeampaa otusta kyllä ole kuin tiikeri. Eli minulla ei ole vain yhtä suosikkia.

3. Suosikkinumero? Se on 7, enkä kyllä tiedä miksi. Enneagrammissa esiintyy myös 7 minulla. Ehkä siitä syystä ja alitajuisesti.

4. Suosikki alkoholiton juoma? Kahvi, sitä pitää olla työpäivän päätteeksi ja mieluummin juuri jauhetuista pavuista.

5. Facebook vai Twitter? Facebook, mutta maltillisesti. Olen pitänyt kaveripiirini pienenä, enkä ole profiilissa kertonut itsestäni juuri mitään. Miksi tarvitsiskaan, kun ystävät kerran jo tietää ja muitten ei tarvitse.

6. Intohimosi? Taide, piirtäminen, koirani ja ehdottomasti ja eniten tyttäreni (sillai ihan äiteemielessä)

7. Saada vai antaa lahja? Antaa, sillä on aivan huikeaa katsoa sitä kasvojen ilmettä lahjan saajalla. Myös silloin kun antaa jäynälahjan.

8. Suosikkikuvio? Apua !!! Oiskos tuo sydän tai tähti, kumpikin merkitykseltään hienoja.9. Suosikki viikonpäivä? Perjantai, koska silloin alkaa viikonloppuvapaa.

10. Suosikkikukka? Höh....niitä on liian monta....sanotaan nyt sitten vaikka keltaiset freesiat, jotka ruiskukkien rinnalla olivat äitini lemppareita..

11. Suosikkivalokuva, Tätä en pysty snomaan, koska niitä on liian monta. Kaikki mustavalkoiset vanhat valokuvat ovat suossikkejani, ehkä sieltä nyt sitten nousee äitini rippikuva tällä hetkellä eniten mieleeni. Äiti on niin kaunis siinä. Ja kuva tuo esille hyvin sen ajan hengen. Skannaan sen joskus ja laitan tähän. Nyt minulla ei sitä ole. Yksi lempikuvistani on myös tuossa blogin otsikossa. Tyttäreni ottama kuva Essistä. Kuvastaa hyvin Essin suloisuutta.

Että tämmöisiä sain aikaan tuohon listaan. Onni ja Tiuku tulevat taas viikonlopuksi meille. Tytär pitää bileet koulun päättäjäisiksi ja sieltä pitää siis viattomien lasten, karvaisten sellaisten, tulla pois tieltä. Vuosi on kohta mennyt, kun tytär muutti tänne takaisin. Se on ollut ilon aikaa, koska hän on ollut lähellä. Ja mummin karvalapset samoin. Kesäksi tytär menee töihin ja lapsenvahtiakaan ei tarvita niin usein kuin ennen, mutta silloin tällöin kuitenkin. Ja näänhän heitä sitten muuten.

Koivun siitepöly vaivaa niin Essiä kuin minuakin. Pyyhkiminen on jo käytössä ja allergialääkettä, sitä laktoositonta cetiritziniä eli Cetimax menee päivittäin pari tablettia. Tuo valmiste tai pikemminkin tuo vaikuttava aine on ellin mukaan ainoa koiralle sopiva, mutta tiedän kyllä koiria, jotka saavat myös Ataraxia. RTosin sehän onkin kortisonipohjainen muistaakseni. Senkään vuoksi en sitä halua antaa Essille. Satunnaisesti menee puolikas Vetaraxoidia, mutta harvoin todella. On tosi mukavaa, jos nyt tämäkin kesä pärjätään näin.

Tiukun vuoksi on pidettävä aina lenkillä mukana kortisonitablettia, sillä neiti on tosi allerginen ampiaisille. Viime juhannuksena tuli sellainen reissu lääkäriin, että pelkäsin ihan tosissanihänen puolestaan. Neiti meni ihan vetämättömäksi, ei pysynyt tolpillaan lainkaan ja vain oksenteli. Naama turposi, kun pääsimme ellille. Kortisonipistos siellä normalisoi tilanteen malko nopeasti, mutta typy jäi muutamiksi tunneiksi tarkkailuun ja haimme hänet sitten kotiin. Sen peljästyksen jälkeen olen kytännyt tien vierukset tarkkaan ja terassilla on oven edessä verho ettei ampparit lentele sisään. Essi pelkää niitä, kenties on myös saanut piston niiltä. Itse kammoan niitä ja tunnustan, että mätkin ne heti hengiltä, jos sisään tulevat. Siis minä mätkin vain jos mies ei ole paikalla ja on pakko tehdä se itse. Muutoin en kajoo.

Vaikka lupasin, niin tässä nyt kumminkin tasapuolisuuden vuoksi piirtämäni muotokuva mieheni isästä.

Ja läsimaalaus japani-sarjastani

Ja tämä riittäköön nyt aika pitkänkin aikaa. Rupee kohta tuleen ihan nolo olo tämmöisestä itsekeskeisyydestä .

Hauskaa vappua kaikille Ja elelkääpäs kunnolla

Heeei rullaaaati rullaaaa................

Taidepläjäys

Tuli miäleeni laittaa muutama kuva maalamistani jutuista. Nyt kun olen saanut käsityön tekemisen alkuun taas, toivon saavani taas mallilleen myös tuon piirtämisen ja maalaamisen puolen. Sitä olen kaivannut opikein erityisesti, mutta joku uppotukki on ollut väylän tiellä. Ja vieläkin se taitaa osin maata väylällä, sillä ajatuksia aiheista riehuu päässä vaan mitään en saa kankaalle. Energiavaje luulisin. En tiedä oikein minkälaisen energiapommin huitaisisin nassuun, että lähtisin taas käyntiin.

 Tämä on öljyvärimaalaus äidistäni. Äiti on tässä vielä niin nuori, valokuvan perusteella tehty. Maalauksen varjostukset ei näy tässä kuvassa yhtä hyvin kuin itse taulussa. Vaikka ei tämä mikään mestariteos ole.

Tämä puolestaan on lasimaalaus. En kuollaksenikaan nyt muista mikä tämä kukka on nimeltään. Minulla on paksu kirja, jossa on esitelty kukkia kuvin ja sanoin. Sieltä tämä on poimittu, mutta juuri nyt ei kirja ole käsillä.

Tässä taasen on mieheni äiti. Myös hänen isästään on seinälläni vastaava piirros.



Olen tehnyt lasimaalauksella tauluja ja se on todella hauskaa puuhaa. Haittana on vain niiden haju, se on aika nenäänkäypä. Piirtänyt en ole viime aikoina kuin onnittelukortteja ja väsännyt niihin runot. Nekin olen tehnyt akvarellikynillä. Akvarellikynät ovat minulle mieleisiä, sillä vedellä pehmentämällä väreistä tulee kauniita ja saa sävyjä paljon enemmän.

Mieheni osti minulle joululahjaksi kiinalaisen tussimaalauksen oppaan. En ole siihen vielä perehtynyt niin, mutta sekin vaikuttaa mielenkiintoiselta jutulta. Että tämmösiä raapustuksia teen ja vielä ripustelen seinillekin. Mutta vain omilleni ja muutaman ystävän, en kehtaa muita ihmisiä niillä kiusata. Mitä nyt teitä tässä.
Ai niin, muutamiä ikoneita olen tehnyt lovileikkauksella. Niistä on säilynyt vain yksi ja se on systerillä. Ehkä pitäisi sitäkin taas elvyttää ja kokeilla.

Sitten asiaan. Essi on taas aikas hyvässä kunnossa. Mitä nyt jonkun verran pottuuntunut ehkä siihen, että Tiuku ja Onni ovat olleet viime aikoina niin usein äipän suosiosta jaolla. Toukokuussa sekin sitten loppuu, kun tytär palaa kesäksi töihin eikä koiravahtia tarvita niin usein enää. Heidänkin arkensa normalisoituu omaan rytmiinsä. Ehdin jo tottua noihin koiriin aikalailla, että melkoisesti voi tulla suru tuonne puseroon, kun heitä sitten näkee harvemmin. No vielä heistä saa nauttia muutaman viikonlopun verran.
Siitepölyjen vaikutuksen huomaa jo. Niin itsessäni kuin Essissäkin. Paras kaivaa pyyheliina esiin ja ne kaikki muutkin konstit taas, että kesästä selvittäisiin ilman suurempia juttuja.
Tänä aamuna taas peitti lumikerros maan, ohut kerros mutta kuitenkin. Essi veti jarrut päälle ja pissi teressin reunalle, sillä KÄÄK eihän sinne voinut mennä, kun siellä oli LUNTA!!!! Omatkin silmät meinasivat pudota ja kahvi väänytä väärään kurkkuun , kun ikkunasta ulos katsoin. Ei muuta kuin kuusta ostamaan, ei tuu kesää. Murrrkele !!!

Eipä sitten muuta tällä kertaa. Palaillaan taas. Ja lupaan olla kiusaamatta uusilla taidepläjäyksillä. Tai oisko paremmin pläjäystaidetta.

Ymmärräkmää, ymmärräksää ??

Siinä sitä on taas pieni Turun murteen oppitunti. Otsikko tarkoittaa ymmärränkö minä, ymmärrätkö sinä.
Pääsiäisen aikana oli lomaa ja pohditutti monikin asia. Tyttären koirat olivat taas meillä, kun hänellä oli menoja Helsingin suuntaan. siinä koirien kanssa ulkoillessa tuli taas todetuksi ymmärtämisen vaikeus.
Miehelläni on tapana kävellä ihan omaa vauhtiansa eikä hän juurikaan taakseen katsele. Niinpä hän sitten on välillä parinsadan metrin päässä yhden koiran kanssa ja minä yritän kiskoa kahta mukanani, jotta saisimme hänet kiinni. Tai sitten jolkotan perässä hihna suorana, kun sekä Essi että Tiuku vetävät hillittömästi ehtiäkseen Onnin perään. Olen sanonut asiasta sata kertaa. Ei ole kivaa, ei ole turvallista, kun kulkee niin paljon edellä. Monesti on tehnyt mieleni tehdä se temppu, että annan hänen mennä ja menen sitten ihan toiseen suuntaan omia teitäni. Siinäpä olisi sitten ihmettelemistä ukolla mihin se eukko siellä metsässä hävisi. Että ottaa pattiin. Ymmärräksää?

Mikä siinä on ettei jonkun kanssa löydä sitä puhumisen säveltä?? Vaikka  miten sanansa muotoilisi. Kaikkea mitä sanot kyseenalaistetaan.  Sattuipa   kanssaniin, että ihminen jonka olen tuntenut jo yli 20 vuotta , heitti silmilleni asian, jota en siten millään omakseni tuntenut. Siitä meinasi tulla todellinen konflkti, nieleksin itkuani ja olin aivan pöyristynyt hänen sanomastaan.  No, seuraavana aamuna hän tuli pahoilla mielin asiaa selvittämään. Pyysi anteeksi ja tietysti annoin. Mutta ainahan sanat , ne sanotut , jäävät jotenkin  nahan alle nuolina olemaan, kun ne oikein ovat satuttaneet.Mikä sen sitten oikein tekee, että sitä ymmärrystä ja samaa aaltopituutta ei aina löydä tuttujenkaan ihmisten. Ymmärräksää?? Minä en ole vielä saanut siitä kiinni.

Tytär pyysi torkkupeittoa itselleen ja nyt sitten väkertämisen jälkeen lopulta sain sen valmiiksi. Huomasin kyllä sitä tehdessäni, että nivelrikko on nakertanut nivelien kestokykyä, kun otti niin näppeihin sen tekeminen.

Värit on tyttären valitsemat hänen huushollinsa värit. Vannotin häntä, että koirat ei sitten revi sitä rikki eikä sen päälle pissitä. Kun hän kysyi mitä sanktioita koirille sitten tulee, jos niin käy, sanoin sen olevan suoraan verrannollinen siihen miten paljon hän sitä peittoa arvostaa. Eli rangaistukset on sitten hänen käsissään. Rupesin kaivelemaan lankavarastojani. Jos vaikka värkkäis itellekkin.

Yhteiselo koirilla on sujunut hyvin yhä edelleen. Essillä on muuten taas lääkekuuri päällä. Vatsan löysäily palasi, luultavasti se edellinen kuuri oli liian lyhyt. Tuommoinen herkkävatsainen koiruus kuin Essi on, johtuu varmaan niistä Atopican ajoista. atopica jotenkin tuhosi Essin suoliston floorat ja toiminnon. Sieltä se alkoi se löysäily. Atopican aikoihin se oli ihan kamalaa. Näki miten paljon vatsaa oikein kouristi, eikä sitä pystynyt auttamaan oikeen millään. Niin sitten pistin pelin poikki ja Atopicasta siirryttiin Vetarxoidiin, kortisoni-antihistamiiniin. Eikä kortisoni tunnetusti ole vatsalle ystävällinen sekään. Nyt ollaan siitäkin irti, kiitos HooPeen esimerkin, mutta vatsa ei ole palannut normaaliksi. Ainakaan vielä. Sen eteen nyt tehdään töitä. Jos jollakulla vain vinkkejä siihen on, otan mielihyvin vastaan. Ja nimenomaan lempeitä luonnonmukaisia keinoja, niitä kaipaan.

Pienet kuoraajat sohvalla ja Onni ja Essi niin päät vierekkäin. Sniff......mää mitää liikuttunu oo !!

Palaillaan !!

Likkatten kans

Sitä vietetään viikonloppua, pidennettyä sellaista ihan vaan likkatten kans keskenään. Eli minä ja Messinen. Isäntä otti ja polkaisi pohojanmaalle lapsuudenkotiinsa, joka nyt on sisarusten lomapaikkana vanhusten poistuttua pilvien reunalle.


Aurinkoisessa säässä kävimme äsken lenkillä. Messisessä oli virtaa kuin pienen kylän aggregaatissa. Joka kerta korjatessani neidin jätökset, tuli kaupan päälle pari kassillista sammalta ja muuta rapaa Messisen peittäessä jätöksiään potkimalla. Tiedä sitten mistä moisen tavan bongannut, ehkä siskoltaan. Loppumatkassa vastaan tuli rotikka-Arttu tassusiteen kera. Arttu oli taas saanut kynsivamman. Essi ei niin kauheasti Artusta perusta, sillä Arttu on Essin silmissä hevosen kokoinen ja liian riehakas poika. Arttulla on diabetes ja se on vienyt hänestä sen voimakkaimman riehakkuuden. Ja tuonut mukanaan sen, että nuo tassuvaivat paranevat hitaammin ja huonommin kuin terveellä koiralla. Arttu ressu, sillä komea poika muuten on. 


Saas ny nähdä miten käy. liekö pääsiäinen taas loskaa ja kylmää. Puutarhasta ja muualtakin on lumet poissa enkä niitä millään sinne haluaisi takaisin. Laittaisin niin mielelläni muutaman narsissikorin pihalle. Mutta en haluaisi niitä lumen peittoon. Etupihalla istuu Kutvonen. Hän on meidän pupu, jolla on pieni kori vieressään. Siihen koriin ajattelin Kutvosen iloksi laittaa narsisseja. Nyt siinä on kulahtanut kasa kanervia. Ei tuu Kutvonen oikeuksiinsa ollenkaan semmosen kanssa. Kutvosen vieressä om Pikkuinen nalle, joka pitää kylttiä "Wipe your paws" eli pyyhi tassusi. Hän on kantanut sitä ylpeydellä jonkin aikaa ja hyvin on porukat totelleet. nallukkaa auttaa pieni maahinen, joka pitää lyhtyä, jotta pimeämmälläkin näkyy tuo kyltti.
Kesemmällä etupihalle ilmestyy koivunkannon päälle enkeli, joka seurakseen saa kolme ruukkua kukkineen. Siinä hän sitten istuu kannon päällä haaveilemassa kaikesta mukavasta ja toivottamassa tervetulleiksi ystävät ja kylänmiehet. Mikähän muuten siinä on ettei kyläilyä enää harrasteta. Kun oli lapsi, muistan kuinka viikonloppuisin usein kävi vieraita. Eikä silloin etukäteen mitään soiteltu ja soviteltu. Sitä vain tultiin ja oltiin tervetulleita. Kahvit ja kakut pantiin pöytään ja ne hyvät posliinit, joita ei muuten arkisin käytetty. Juttu luisti ja kahvi porisi pannussa. Se tunnelma on jotenkin niin jäänyt mieleeni. Tänä päivänä jos porhallat jonkun huusholliin, ei sinulle todennäköisesti edes avata ovea, kun et ole sopinut tulostasi jo aiemmin. Ihmisillä kaikesta huolimatta ei enää ole kykyä olla välittömiä. Me olemme nykyisin vain suorittajia. Harvassa on ne, jotka pystyvät ja haluavat nauttia yksinkertaisista asioista. 


Jeps, maailma muuttu Eskoseni, kuten sanonta kuuluu. yhtään Eskoa nimittäin en tunne. Lapsuudessa niitä Esko-nimisiä poikia kyllä oli. Että katovia ovat myös nimet. Ennen olivat myös koirat Tepsuja ja Tessuja, nykyisin he ovat Veikkoja, Marttoja tai Veetejä. Meidänkin Messinen on Essi. Eikä siinä mitään vikaa ole tokikaan.  Tuossa taannoin oli liikennevaloissa ja odotin pääsyä yli kadun. kun valo vaihtui vihreäksi, totesi vieressäni seisova rouva; "No niin Veikko, mennääs kotiin". Ja sieltä rouvan sivusta tuli esiin hyvin määrätietoinen pieni mäyräkoira. Että minua huvitti. Niin oli Veikon oloinen että !! Olin hyvällä tuulella lopun päivää. Eipä nimi miestä pahenna , saati koiraa. Kissat kuuluu samaan kastiin. Kissaväestä tunnen neiti Olkan, Minni Milleniumin, Juuson, Ukon ja Elviksen. 
omaa Messistänikään en oasisi kuvitellakaan muuta kuin Essinä. Hetken ajan silloin, kun hänet haettiin oli esillä myös Vilma. Mutta niin vain hän solahti Essiksi tänne kasvamaan. Onni on ollut alusta asti Onni. Tiuku ei ole niin yleinen nimi, mutta senkin olen nähnyt kyllä tytölle annetuksi. Tiuku on myös heti alusta asti ollut  Tiuku.


Eipä tässä muuta ihmeellistä tällä kertaa. Poden flunssaani lomalla, kuten kunnon työntekijän kuuluukin. Vaan jos ei tästä käänny, niin painelen työterveyteen apuja hakemaan. Ei tätä variksenääntä viitti kauaa kuunnella ittekkään, kun se ääni normaalisti on jotain muuta. 
Palaillaan ja oikein hyvää pääsiäistä teille kaikille.

KEVÄT !!!

Lounatuuli tuo pienen laulun.
Kenelle tuuli kertoo sen?
Niille, joilla on nauravat korvat,
ja joilla silmät on lapsien.
Selässä lounatuulen ajaa viiriäiset ja varpuset,
kun tuuli ylittää tuhat rajaa sylissään hilpeät sävelet.

Sillä on pitkä sininen tukka
ja viikset auringon säteistä
Sillä on hampaissaan kanelinkukka
ja siivet on pilvenhöyhentä.

Mitä se lounatuuli itkee?
Se itkee mustia kaupunkeja
Se suree viivasuoria suita
ja nälkäisiä lapsia.

Mitä se lounatuuli nauraa?
Se nauraa, jos joku on iloinen.
Se nauraa, kun hyvän kaverin löytää
lohikäärme tai ihminen.

Lounatuuli tietää että
Kiinassa lohikäärmeitten on maa.
Siellä lohikäärmeet tanssii polkkaa
ja nauraa ja narua hypätä saa.
Siellä tuhat silkki-ikkunaa,
katsoo kun maljoja kohottaa
tuhat lohikäärmettä nauravaa.Ja kanelinkukkia varistaa
puu polulle, jolla vaeltaa
neitikäärme silmissään hopeaa.
Neiti vihreitä korviaan heiluttaa.
Juo omenaviiniä makeaa,
kas mitä se neiti kuulostaa?
Lohikäärme nimeltä Anselmus,
on neidin uusi ihastus.

 Ja pistetääs tanssiksi kevään kunniaksi.

Oikein mukavva viikonloppua. Meillä väki vähenee, kun Tiuku ja Onni palaavat kotiin lauantai-iltapäivällä. Kovin heitä jo ikävöidäänkin siellä. Ja lauantaina sitten ikävöidään meillä. No, tuleehan näitä vierailuja tulevaisuudessa, että mitäpä suremaan. Nautitaan tästä.

Palaillaan.

Mahtuuks syliin kolme parsonia???

Mahtuu siihen, mutta voin sanoa, että tv:n katselu ei sitte onnistu millään kun on kolmet korvaparit naaman edessä. Tiuku ja Onni ovatkin olleet koko viikon täällä emännän kiireiden vuoksi. Sunnuntaina kotiutuvat sitte emäntänsä kanssa taas omaan kotiinsa. Kunnes sitten taas palaavat viikonlopuksi meille . Toukokuussa tämä oleilu sitten vähenee, kun tytär menee kesäksi töihin ja elämä heilläkin vakiintuu työrytmiin. Vaikka kesälläkin näitä viikonloppuja tulee, kun tytär käy Helsingin puolessa opiskelemassa.


Pihalta on lumi lähtenyt melkein kokonaan ja elämä kevään tulon myötä vilkastunut. Eli oravat ovat palanneet. Se aiheuttaa näissä karvanassuissa melkoista säpinää ja tutinaa. Hyvä ettei Onni ryöhi pihalle pokat kaulassa innoissaan.Terassin ovet on melkoiset juovat Onnin raapimisesta. Ulvonta on myös aika hyytävää, kun sitä on saanut koko talven pidätellä sisuksissaan. Huoh ! No ehkä pikkuisen annan ulvoa, ihan vaan senverran, että naapuri saa osansa.
Naapurissa nimittäin kävi vävypoika soittelemassa joko alttosaksofonia tai pasuunaa, paha sanoa kun kuulosti niin oudolta muutenkin. Voin sanoa, että viikon jokailtaisen soittamisen jälkeen olin niin täynnä "hämähämhäkkiä" ja "tuiki tuiki tähtönen" sekä "levon hetki nyt lyö, jo joutuvi yö" kappaleita, että olisin vaikka jyrsinyt ranteitani kunhan vain lopettaisi. Hän ei edes asu siellä ja siksikin oli minusta hiukan outoa tulla häiritsemään meitä muita asukkaita. Soitto kuului meille niin selvästi kuin joku olisi meillä sitä tehnyt. Eikä siinä sinänsä mitään, hyvä harrastus jne. Mutta pikkuisen alkoi ottaa ottanahkaan, kun mitään edistystä ei tuntunut tapahtuvan. Ja se, että soitettiin aina iltaisin, joskus lähes yhdeksään asti. Nyt soittoa ei ole tällä viikolla kuulunut, joten se voi merkitä vain sitä, että heille on joku valittanut ( siis ei me) tai sitten on tullut kyllästyminen. Mietin kyllä monesti, että eikö hän olisi jonkun kerhon puitteissa löytänyt tilaa, jossa harjoitella. No, nyt on rauha maassa ja mekin yritämme olla häiritsemättä ketään. Omakotitalossakin asuneena tiedän, että se on ihanteellisin muoto asua. Oma tupa, oma lupa, omat meiningit.


Essin lääkekuuri loppuu maanantaina. Ainakin nyt tuntuu vatsan pruikuilu loppuneen ja typy on ihan kuosissa. Turkkia pitäisi pikkuisen kuoria, se on vähän pitkä ja vanha, sen vuoksi pikkuisen kutittaa. Samoin Onnin turkkia pitäisi trimmata. Viikonlopulla jos on hyvä ilma, teen sen tuossa terassilla. Terassipöytä saa toimittaa trimmipöydän virkaa.
 Onnille ja Tiukulle ostetut  hammasharjat odottavat vielä käyttöön ottoa. Kunhan tytär illalla tulee, saa hän sitten kokeilla onneaan siinä puuhassa. Essi sietää moisen puuhan, mutta pikkuisen vastahankaisesti vielä. Eiköhön tuo totu siihen, ihan samalla tavalla kuin pentuna kynsien leikkuuseen. Oma muruseni on kyllä niin ihmeteltävän hoitomyönteinen otus etten ole moista nähnyt. 


Eipä tässä muuta tällä kertaa. Mukavaa viikonloppua kaikille sinne. Ottakaa rennosti, kyllä ne ikkunat kerkiää pestä myöhemminkin.

Ooksää varma, että se luikahti tuonne?? Mennäks aidan ali ???

Koirullinen viikonloppu

Onni ja Tiuku saapuivat jälleen perjantaina hoitoon "mummilaan". tyttärellä on työviikonloppu ja samalla pitäisi tehdä koulutehtäviä. Niinpä sitten korjasimme mukulat pois jaloista tänne. ja niinhän ne taas solahtivat kuin kotiinsa.


Essin Lennu on jälleen kaapissa, jottei siitä tule turhaa riitaa. Ja Lennun kaappimatka on Essille aina selkeä viesti, että nuo hyväkkäät viipyvät kauemmin kuin vain illan. saa nyt sitten nähdä, menevätkö jo tänään kotiin tai vasta huomenna. Essi tietää sen, kun Lennu palaa takaisin.


Aika hauskaa iltaisin, kun Essi käy sängyssä kääntymässä eli näyttämäsä mikä paikka on hänen. ja Onni painaa juosten portaat ylös ; "jalkopaikka on mun, jalkopaikka on mun". Se tarkoittaa sängyn päätypaikkaa, sillä Onnilla ei ole mitään kuvitelmia , että olisi näiden neitokaisten yläpuolella. ja Tiuku pyörii ympäri sänkyä hakemassa paikkaa, jossa hän voisi nukkua liimaantuneena toisen kylkeen. jos sitä ei oikeen tahdo löytyä, pitää laittaa käsi likan pepulle, että hän tuntee olevansa turvassa ja lähellä.


Nämä järjestelyt tulevat toistumaan varmaan usein, niin kauan kuin tytär opiskelee. Nyt sitten jännätäänkin pääseekö hän korkeakoulun puolelle opiskelemaan uuteen ammattiin. Raskasta se tulee sitten olemaan, kun yrittää tehdä työkeikkaa ja samalla opiskella. jostain pitää tehdä rahaa opiskelua varten ja asumista varten. Ja täällä turussa se onnistuisi helpoimmin, koska me olemme lähellä auttamassa noiden karvamukuloiden hoitamisen kanssa. Muuta perhettä hänellä ei ole, joten erossa olo ei ole helppoa hänelle. Ja näin se järjestyy myös taloudellisesti. Samalla Essi saa niitä sosiaalisia kontakteja. On todella hyvä, että tulevat toimeen, sillä muuten tämä oliskin aikas hankalaa.


Meidän neiti järjesti taas itselleen lääkekuurin. Koko viikon katsoin sitä, että massu löysääntyi ja alkoi olla aikas ihmeellisiä jätöksiä. Niin sitten lopulta soitin ja pyysin lääkekuurin. Nyt ollaankin sitten palattu jo normikakkoihin, jos sallitte sanonnan. koko ajan Essi on syönyt hyvin eikä oksennellut, mutta selkeästi kyllä näki massun vaivaavan. Välillä oli aika kiirekin pihalle, jossa sitten juostiin sinne tänne kunnes jätökset putosivat ihan nauhana maahan. Ei siinä kotikonstit enää auttaneet. Inupekt fortea meni aamuin illoin, vaan ei juuri apua ollut. Ehkä sitten taas on napattu lumen mukana jotain huippukivaa. 


Essin kanssa eläminen on yhtä vuoristorataa, mutta hyvä niin kauan kun ei ole kyse mistään vakavista jutuista. Ja että olemme sentään samassa vaunussa. Kaikki mikä lääkkeellä hoituu, on hyvä juttu. Ja nytkin on tilanne palautunut taas normikakkiosastolle.
Kävimme juuri lenkillä auringon paisteessa ja mitä ilmeisimmin kevät on tuonut koirien nenälle oikein hajujen valtaisan maailman. Niin into piukassa painetaan pitkin polkua nenä hangessa. Omaankin nenään tuoksuu kevät. ja mikä ihaninta, linnut laulavat sitä kevättä jo.


Kevät on hiukan semmoinen ristiriitainen asia elämässäni. Talven pimeydestä selvinneenä suoniin alkaa virrata jonkinmoista eloa. ne sata asiaa jotka pitäisi tehdä, mutta energiaa ei oikein ole. Päässä on miljoona ajatusta kaikesta kivasta tekemisestä eikä kuitenkaan saa kiinni oikeen mistään päästä. ja sitten harmittaa ja melkein masentuu. Liekö sitten totta tuo television vaikutus, että ihminen vaan lamaantuu sitä toljottamaan eikä kohta enää muuhun pysty. No, tuosta miespuolisesta ainakin on sanottava, että viikonloppuon varmaan unelma-aikaa kaikkine urheilulähetyksineen. Minut se saa kyllä han melkeinpä raivon valtaan, ettei sieltä juuri mitään muuta ohjelmaa tule miltään kanavalta kuin tuota riivatun urheilua. Joka siis kuten huomasitte ei minua kiinnosta pätkääkään. Minua ei sitten yhtään kiinnosta trikoissa laudat  jaloissaan eteenpäin epätoivoisesti pyrkivät tyypit kuola rinnuksilla. Ei oo kaunista, ei oo hianoo, niin on susirumaa ja joutavaa. 


Terassilta suli lumi ja sain jään irti siitä. nyt sitä aurinko ihanasti kuivattaa. Siellä voisi vaikka istua tuolilla ja lukea jotain kivaa tai antaa auringon paistaa nassulle ja kerätä sitä voimaa. Sillä huomenna on taas maanantai ja työ. Ja kehityskeskustelu. Se on tämän nykyisen työelän yksi suurimpia vitsauksia ja turhuuksia. Mihin on unohdettu, että silloin puhutaan kun asiaa on. Silloin korjataan , kun jotain korjattavaa on. Mitä se ketään hyödyttää kirjata jotain ihme tavoitteita ylös paperille ja palata vuoden päästä sitten katsomaan onko mitään tehty  ja mitä on tehty. Samat asiat siellä pyörii vuodesta toiseen. Huoh !! yksinkertaisista asioista tehdään nykyisin vain prosesseja. eipä ihme että asiat vaan junnaa paikoillaan. 

                             Kevättuulet puhaltavat ! Mukavaa viikkkoa teille.