perjantai 21. joulukuuta 2012

HYVÄÄ JOULUA

Romaniasta tuli tieto, että joulupaketti oli tullut perille. Jeeee, koiruille herkkuja jouluna. Kylläpäs tuli hyvä mieli.
Joulu olkoon mielenrauhaa, yhdessäoloa kyljessä kiinni se oma karvatassu. Olkoon se myös yhdessäolon aikaa vaikka pelejä pelaten ja mutustellen jotain hyvää, kunhan muistaa namipalan livauttaa rekullekin. Olkoon se tepastelua ulkona karvakaverin kanssa ja iloita hänen nautinnollisesta ulkoilustaan.
Olkoon se myös hyvä ajatus lähimmäiselle ja hyvän kierrättämistä, myös ensi vuonna. Antakoon hyvä jouluntunne myös voimia ensi vuonnakin kannatella käsillään niitä, joilta välillä voimat uupuu. Ja antakoon se ymmärryksen joulun perimmäisestä sanomasta; rakasta, välitä ja vaali elämää.
Onnelista ja mukavaa vuotta 2013.



Palaillaan. Mutta vasta joulun jälkeen.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulukortti ja paketti

Koirakamuilla on facebookissa joulukalenteri. Mekin pääsimme siihen ja tosi kauniin kalenteriluukun oli Mervi tehnyt Essistä. Runo oli kuulemma minulle, mutta kyllä se sopii Essillekin ja oikeasti se on tarkoitettu ihan kaikille. runon sanoma on kaunis. Tuli ihan pala kurkkuun , kun sitä luin.
Nämä koirakamujen naiset ovat niin lämminsydämisiä ihmisiä. Hyvää jooulua teille Mervi ja Riikka, jotka niin väsymättä jaksatte puuhata.

Koirakamuille lähti myös kirppistavaraa, jonka Marika kuljetti Tampereelle sinne mennessään. Se on näissä kamu-naisissa niin ihanaa, kun he ovat niin vilpittömästi mukana puuhaamassa. Tiinan pitämälle kirppispöydälle päätyivät nuo varastostani kokoamat sisustustavarat. Samoin kuin työkavereiltani Merjalta  ja Eevalta saamani tavarat. Ja lyhyessä ajassa myytiin nuo tavarat, tuotto Koirakamujen työhön eli Romanian koirien hyväksi menevät saadut rahat. Kaikille heille kiitos tästä avusta, arjen enkeleitä olette kaikki.

Tänään lähtee myös Romaniaan Adinalle, jonka hoivissa on kummikoirani Negruta, joulupaketti. Ostin raksuruokapusseja ja pihvilihatikkuja sekä purkkiruokaa pakettiin koirille jouluhyväksi. Mukaan laitoin myös Fazerin sinistä suklaata muutaman levyn Mervin vinkistä. He kuulemma pitävät siitä kovasti. Lisäksi laitoin joulunpunaisen fleecehuovan, jonka he voivat joko pitää itse tai antaa koirille, miten vain haluavat. Saa nyt nähdä sitten mitä tuo 8 kg:n paketti maksaa. Mervin neuvojen mukaan se on teipattu yltäpäältä ja ympäriltä, teipin alla on molemmilla puolilla Adinan nimi ja osoite. Eli jos pakettikortti irtoaa, osoite säilyy. Paketti on myös sen kokoinen ettei sitä niin vaan varastella, kuulemma pienet paketit eivät aina mene perille vaan mystisesti katoavat matkalla. ei luulisi, että kukaan mitään koiranruualla tekee jollei koiraa ole.

Tässä lopuksi tuo joulukalenteriluukun kortti toivottamaan teille kaikille hyvää joulua ja joulumieltä. Haleja rekuillenne ja hyvää sekä rentouttavaa joulunaikaa koko perheillenne täältä Essilästä näillä kortin sanoilla.



Palaillaan
Puss och kram <3

maanantai 10. joulukuuta 2012

Musch ja ruokaa Romaniaan






Olemme mukana kannattamassa hyvää asiaa. Musch lahjoittaa jokaisesta blogiin liittäneestä bannerista ruokaa Romaniaan katukoirille.
Näin mekin mieluusti jaamme jouluiloa sekä hyvän aatteen  koiranruokinnasta yleensä.

Muschin sivustolla Musch- barffiruokaa koirille on sekä tuotteita että tietoa barffauksesta. Kokonaisvaltainen tietosivusto barffista kiinnostuneille, kannattaa tutustua.

Eipä muuta tällä kertaa.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivää ja tunnustuksia

Kaikki elämäni koirat-blogi eli Ansku antoi meillekin tunnustuksen, siitä kovin kaunis kiitos. Ollaan ihan otettuja tästä ;


Rillan ja Pepin sekä emäntänsä elon seuraaminen on meillä päivittäinen ilo. Ja ruokaperjantaita kytätään aina , jottei tarvitse itse miettiä mitä laittaisi ;). Ja Ansku ei todellakaan olisi oma itsensä ellei olisi vähän tuunanut juttua eli laitellut vinon pinon ikysymyksiä vastattavaksi.
Että tästä lähtee laajennettu sarja tunnustuksia yksityiselämän puolelta.

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:
1. Essi ilman muuta. Päivisin kaipaan töissä hänen läsnäoloaan välillä ihan         sairaasti.

2. Oma tytär, joka jaksaa äireelle soitella ja höpötellään kaikkea kivaa.

3. Systeri, joka ei ole biologinen vaan systerin asemassa oleva lapsuuden kaveri. se on ihan sama mitä se tekee, aina tlee hyvä mieli.

4. Luonto ja kävely siellä. Tulee mieleen kaikki iskän opettamat jutut ja ne meidän yhteiset sunnuntairetket kävellen ja talvella hiihdellen.

5. Kirjoittaminen ja maalaaminen, hyvä kirja, hyvä filmi jne. Pakosti nämä on niputettava yhteen, tärkeitä asioita kaikki. Samoin kuin oma koti ja kaikki siihen liittyvä.



Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin:

1. Essi <3<3

2. Onnistumisen tunteen.

3. Lötkötuokion hömppäohjelman parissa (lue: tauko ajattelusta)

4. Kahvikupillisen jossain mutkassa päivää, mieluiten oikeen papukahvista keitetty.

5. Leipää. Se on jotenkin sisäsyntyinen juttu. Tosi vaikeaa olla ilman.


viisi kirjaa, joita suosittelen muille:

1. Rebecca, Daphne du Maurierin klassikko, filmiksikin tehty, luettu kymmenen kertaa ainakin.

2. Alkemisti, Paolo Coelhon maailmaan vei tämä kirja enkä ole takaisin tallustellut. Enkä haluakaan. Filosofimielen unelma.

3. Täällä pohjan tähden alla- trilogia, Väinö Linna. Vertaansa vailla oleva rehevä elämänkuvaus.

4. Mika Waltarin kirjat, en osaa niistä laittaa mitään nostaa toisen yli. Olen lukenut koko tuotannon enkä vieläkään tajua, miksi hän ei kirjallisuuden nobelia saanut. Ja miksi sen sai paljon lahjattomampi Sillanpää.

5. Tuomas Kyrön "Mielensäpahoittaja", sain sen joululahjaksi. Ihan hillittömän hauska, hienosti on nuori mies paneutunut äkäisenoloisen vanhan miehen maailmaan.


Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/yhtyettä:

1. Tom Jones

2. Placido Domingo

3. Ella Fitzgerald

4. Muse

5. Billie Holiday


Viisi materialistista joululahjatoivetta:

1. Tablet-tietsikka

2. Villatakki

3. Musen cd

4. Suklaalevy

5. Uusi käsilaukku


Viisi lempiruokaani kyssärin ohitan, kun en kertakaikkiaan keksi mitä sanoisin. Eli summaan nämä kaikki yhteen sanaan; kasvisruuat.

Viisi paikkaa, jossa haluaisin käydä:

1. Lontoo (vaikka olen jo ollut)

2. Firenze

3. Pariisi

4. Venetsia

5.  Lontoo ;)



Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua:

1. Tunteellinen

2. Taiteellinen

3. Sympatiseeraaja

4. Koirahullu, paino sanalla hullu

5. Filosofinen itsenseänsä etsivä


Viisi asiaa joista unelmoin:

1. Saavuttaa jotain suurta

2. Onnistua kuorimaan tästä kehosta ylimääräinen painolasti

3. Oppia uutta

4.  Saada energiaa jostain kaikkien päässä olevien asioieden toteuttamiseen.

5.  Saada pitää terveys edes tällä tasolla, ei mitään uutta enää kiitos.


Viisi elänohjetta jotka haluat jakaa muiden kanssa:

1. Ole oma itsesi

2. Älä sano toisesta selän takan mitään mitä et uskalla sanoa toiselle suoraan.

3. Mitäs sillä on väliä jos kroppa on 60v. kun sydän on aina vaan 18v. (= älä anna iän määritellä sinua)

4. Uskalla, älä pelkää

5. Älä jätä huomiseksi8 sitä mitä haluat/voit tehdä jo tänään.


Tässä nämä. Blogitunnustuksen laitan eteenpäin;

Vinkeä Väkkyrä

johannak-photography and thoughts on life.

Vilinää


Nemon ja Lunan seikkailut


Tämmöistä tällä kertaa. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille <3<3

Palaillaan. Puss och kram.


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Essi 6v.

Uskomatonta miten vuodet vierii. Essi täytti 24.11. jo kuusi vuotta. Semmoinen pikkuinen riiviö on muuttunut todelliseksi ladyksi ajan mittaan. Ja kuitenkin hänessä on säilynyt tuo parsonille niin tyypillinen riehakkuus ja leikkisyys. Parsoninpamauksia saadaan aika ajoin, mutta huomattavasti harvempaan tahtiin kuin pentuaikoina. Niille tiedoksi, jotka eivät tiedä mitä se on, se on juoksua edestakaisin salamavauhdilla ja suuntien käännökset tehdään ilmassa. Juoksu alkaa kuin napista painamalla ja sen lopettaminen ei hevillä käskystä tapahdu. Miten voisikaan , kun päällä on ihan gaamee draivi.

Pikkuinen Essi namia saamassa, jotta pysyy paikallaan kuvaa varten
Essi on aivan kuin ilmetty äiteensä, väritys on vain vaalennut aikalailla tuosta pentuajasta. Nykyään Essi on semmoinen maitokahvin värinen noista läiskistään.

Allergiat ovat ruokavalion myötä helpottuneet paljon. Ja siitä ruokavaliosta pidetäänkin tiukasti kiinni. Myönnettävä silti on, että jostain merkillisestä syystä se kontrolli laskee, kun on mennyt pitkään hyvin. Siitä hyvin menemisewstä tulee niin arkea, ettei enää skarppaa niin paljon eikä vahdi koko ajan, kunnes sitten Messinen saa napattua jostain jotain tai itse vahingossa antaa palasen jotain kuivatuotetta jossa on joku allergisoiva juttu. Kotona on kyllä koko ajan lääkevarasto, josta sitten apu löytyy ja saa tilanteen oitis hallintaan. Mutta kyllä semmoiset omat virheet jurppii ihan sairaasti ja syyllisyydentunto kyllä ruoskii taas oikealle ja kaidalle tielle. Minähän haluan hänelle vain parasta ja hyvää. Sydämeni ja sieluni valtiattarelle.

Nyt kun Eivät kolmen koplan kaksi muuta jäsentä eivät ole huushollissa vaan omassaq kodissaan, on Messinen nauttinut täysin mitoin olostaan ja vapauksistaan. Öisin köllöttää vieressäni kainalossa tuhisten ja massurapsutuksista nauttien. Päivisin varmaan rötköttelee missä haluaa ja viettää oikeaa rinsessa-elämää. Ja sitten meidän kotiutuessa, ryntää täysin rinnoin ainoana vastaan tervehtimään ja huomionosoituksia nauttimaan. Mutta totuuden nimessä on todettava, että hyvin kolmikko osaa yhdessä olla. Ja kolmikon koolla ollessa meillä Essin asemaa ykkösenä korostetaan sopivassa määrin. Ruokansa hän saa aina ensin, makupalat ensin jne jne. Onni parka on näissä jaoissa aina viimeinen. Joku rotihan se olla pitää, naiset ensin. Tässä tapauksessa nämä rinsessat siis ensin ja hoviritari vasta sitten.

Suokoon luoja, että saamme heidät kaikki pitää kauan ja terveinä. Tämä koirahulluus jota rakkaudeksi kutsun, on niin täysimittaista. Koko sydämen vievää. Sitä silti riittää myös näille muillekin, kuten kummikoiralleni ja hänen kohtalotovereilleen. Sinne on piakkoin joulupaketti lähdössä. Jotain makoisaa mutusteltavaa ja ravinteikasta myös. Ja heidän hoivaajilleen Fazerin sinistä, sillä se on kuulemma tosi toivottu makupala. Sitä he kuulemma tuliaisiksi niin mielellään ottavat, joten eiköhän sitäkin sitten muutaman levyn verran sujahda sinne.

  Palaillaan taasen. Mukavaa adventtia kaikille.

Puss och Kram <3

tiistai 20. marraskuuta 2012

Onnen pipanoita

Viime päivät ovat tuoneet tosiaan mukanaan kivoja asioita, todellisia onnen pipanoita.
Ensinnäkin Reetta, josta jo kirjoitinkin, saapui onnellisesti Suomeen perjantai-iltapäivällä. Ja nyt kun olen kysynyt luvan, niin tässä hän on, ihanuus Espanjasta.

               
Kuten huomaatte, neiti on hunajanvaalea siis blondi. Mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin, sillä Reetta on fiksu. Koko parin vuoden ikänsä energialla hän nyt hallitsee palveluskuntaansa. Reetalle on kertynyt jo hetkessä maallistakin omaisuutta koko se pino, mikä yleensä huusholliin hankitaan koiran tullessa, lisänä sitten ne ekstrat joita tulee ostettua, koska hän vaan tarvitsee. Ymmärrättehän. Ne samat joita teiltäkin löytyy vinot pinot.......ja meiltä. Essi tarvitsee, ihan oikeesti joo.

Toinen ilouutinen tuli sitten facebookin kautta ja se kyllä täytti sitten kaikki solukot minussa.

Muistatteko tämän poikaviikarin? Hän oli samassa laumassa kuin kummikoirani Negruta. Ihana Albus, joka oli myös kovia kokenut. Hänet oli jätetty junakiskoille säkissä kuolemaan piestynä. Adina löysi hänet ja pelasti omiin hoiviinsa. Ja nyt, pidelkääs tuoleistanne, Albus on suomessa. Olen niin iloinen , että voisin kipaista talon ympäri kiljuen. Hänet on adoptoitu ja hän on saapunut suomeen uuteen kotiinsa. Kyllä, kyllä se hyvä leviää. Kaiken pahan keskeltä se nousee kuin kukkanen, voimakkaana todistamaan, että kaikki on mahdollista. On mahdollista voittaa hyvällä tuo paha, joka ihmisissä on. Tervetuloa Albus ja kaikkea hyvää sinulle. Olet nyt rakastavassa kodissa, nauti elämästäsi.

Reetasta kuulettekin varmaan enemmän jatkossa, hän on senverran lähellä minua. Sekin on ihanaa, sillä Reetta on sydäntäsulattavan ihana typykkä.

En voi korostaa sitä tarpeeksi, kuinka tärkeää on tukea tavalla tai toisella näitä järjestöjä, jotka yrittävät auttaa omilla resursseillaan näitä koiria ja kissoja, joilla on todellakin heikommat eväät elämän onnistumiseen tuolla Espanjassa tai Romaniassa kuin meidän omilla rekuillamme täällä. Jos vain mitenkään voitte niin tukekaa rahallisesti tai jospa kokoaisitte vaikka joulupakkauksen ja toimittaisitte sen jollekin noista yhdistyksistä. Yksikin ruokapakkaus on jo iso apu eikä siihen montaa euroa mene. Kirppistavaraakin yhdistykset vastaanottavat, sillä myynnistä he saavat rahaa tarvikkeiden ostoon.
Esimerkiksi Dog Force One järjestää nyt parhaillaan jouluruokakeräystä koirille. Tuossa sivustoni linkeissä on linkki Dog Forcen sivuille. Käykää tsekkaamassa, josko siinä olisi sellainen joulun hyvä teko, hyvän mielen tuoja teillekin. Aion omalla pienellä panoksellani osallistua siihen. Ja lähetän tietysti myös kummikoiralleni joulutervehdyksen, sellaisen herkkuisan. Ei ole tarkoitukseni tässä patistaa keneltäkään kukkaron nyörejä  apposen auki. Jokainen tavallaan ja varojensa mukaan. 10€ on jo iso raha noissa maissa. Ja joukossa on voimaa, se todettiin parsonistien syyssiivous-keräyksen kuluessa. Tulos oli ihan käsittämättömän suuri. Ja tavaraa taitaa vieläkin vain tulla. Hyvä niin.

Palaillaan ja voikaa hyvin.
Puss och kram

lauantai 17. marraskuuta 2012

Rinsessa ja pimeyden karkotus

Pieni postaus materiaalin keruun välissä (siis osioon äiti 2). Essin huomioliivi on tullut vähän jotenkin kulahtaneeksi. Ja niin sitten päätin hommata oikeen kunnollisen semmoisen. Jotta rinsessa sitten näkyy kaivolta kotio ja muutenkin pysyis hiukan lämpimänä ja massupuoleltakin kurat poissa.
Mustista ja mirristä sitten kävin tämän ostamassa. En nyt muista mitä maksoi, kun kuitti on alhaalla kukkarossa ja minä nyt laiska sitä hakemaan. Mutta muutamia kymppejä kumminkin......varmaan. Ostin näet reissulla muutakin.



Päälipuolella on vetoketju,jonka alla on vetoketjun mittanen läpyskä jottei karvat mene väliin. l
Lisäksi liivissä on tuolla helmassa kuminauha jota voi kiristää, niin saa ihan sopivaksi vyötärölle. Kun alapuolellakin on suojaa, sitä säästyy myös kuralta. Ja sisäpuolella on ohut nukkavuori, joten lämpöakin on.

Onnellisesti kotiinsa on saapunut myös espanjasta Reetta. Suloinen ihan Reetta, josta nyt en nyt laita kuvaa kun en tullut kysyneeksi lupaa. Mutta tuntuu myös muuttaneen Merjan elämää pienessä tuokiossa jo aikalailla. Ja ihan positiivisesti. On kertakaikkisen sydäntä lämmittävää kuulla miten hyvin kaikki on mennyt. Merjahan oli nähnyt reetasta vain kuvia eli osti siis niin sanotusti possun säkissä. Todellinen hyppäys tuntemattomaan. näin siinä hyvässä tapauksessa sitten voi käydä. Pieni koira, tappotarhalta ensin pelastettu, ja lopulta päätyy tänne asti hyvään perheseen, jossa rakkautta ei lasketa annoksina vaan sitä tulee hamaan tulevaisuuteen asti tasaisena virtana. Koiranelämää parhaimmillaan. Olen todella onnellinen tästä.

Tähän loppuun sopikin sitten tuo Eckhart Tollen mietelause elämämme vartijoista oikein hyvin.


Palaillaan taasen .
Puss och kram<3

torstai 8. marraskuuta 2012

Muistan äidin

Kotikaupunkini 1900-luvun alkupuolella

Osa 1.

Muisto äidistä tuo mieleen lämpimän ihon, hymyn, ja sylin lämmön. Se tuo mieleeni myös ilkikurisen ilmeen, äiti oli keppostelija. Vaan ei koskaan hän mitään pahaa kepposta tehnyt, kaikki hyvällä mielellä tehty ja kestetty myös.
Äitini syntyi duunariperheeseen 1920-luvulla. Hänen isänsä oli sorvari ammatiltaan ja äitinsä tehtaantyöläinen.  Isoisäni oli tuurijuoppo, joka teki perhe-elämän sen verran vaikeaksi, että isoäiti sai tarpeekseen ja otti lapset sekä lähti. Avioero oli tuohon aikaan aika tavatonta, mutta isoäiti oli aina oman tiensä kulkija. Vahva persoona oli hänkin Ja itsepäinen kuin mikä.  Ehkä kaikesta tästä perheen tilanteesta johtuen äidistä kasvoi riitaa inhoava ihminen.
Äidillä olisi kyllä ollut päätä käydä koulua, mutta mahdollisuutta eli rahaa kouluttautua joksikin, edes ylioppilaaksi, ei ollut. Töissä käydessään hän kävi iltakoulua jonkin aikaa ihan hyvällä menestyksellä, mutta varat loppuivat ja koulunkäynti samoin.

                                                Äitini kouluaikainen muistokirja värssyineen
Äiti oli jotenkin niin monisärmäinen persoona. Hän oli yhtä aikaa rohkea ja arka. Sanavalmis ja ujo, joka kuitenkin perheessämme oli se kaikki viralliset ja torelliset asiat hoitava ihminen. Ei juurikaan ollut asioita , joita äitini ei olisi osannut sekä rohjennut hoitaa. Jos kyseessä oli oman perheen puolustaminen, hänestä kuoriutui hetkessä oikea leijonaemo.
Lapsuudestani muistan ne illat, kun istuimme kaikki keittiön pöydän ympärillä radiota kuuntelemassa. Äiti teki käsitöitä ja minä istuin vieressä äitini kyljessä, mikäli äidin käsityöt sen vain sallivat. Joskus sain pitää lankavyyhtiä, josta äiti keri langan keräksi. Television tulo sitten vei pois nämä hetket. Ohjelmatarjontaa ei tokikaan ollut samalla tavoin kuin nyt. Ohjelmaa tuli alussa vain yhdeltä kanavalta ja noin neljä tuntia illassa. tosin siihen ei kovin kauaa muistini mukaan mennyt, kun tuli myös tv2 ja tarjonta laajeni.
Äiti ei juuri milloinkaan vain istunut paikallaan, hän oli alituisessa liikkeessä. Koti oli hyvin hoidettu ja puhdas. Kotiäitinä äiti oli jaottanut viikkonsa eri askareisiin. Oli pyykkipäivä, mankelipäivä, leipomispäivä jne jne loputtomiin.  Kuusihenkisen perheen taloudesta huolehtiminen vaatikin järjestelmällisyyttä. Kaupassa hän kävi vain joka toinen päivä ja sinne lähdettiin aina tarkan listan kanssa. Äiti suunnitteli viikon ateriat lähes aina etukäteen ja hän tiesi tarkkaan mitä mikin maksaa. Äitini oli suorastaan mestarillinen taloudenpitäjä, ja sitä taisivat olla kaikki sodan kokeneet naiset. Koska kaikesta silloin oli pulaa, teki ihmiset kekseliäiksi niin ruuan kuin kaiken muunkin suhteen. En ole tavannut toista ihmistä, joka olisi niin hyvin osannut suunnitella miten parhaiten saadaan lihakimpale riittämään moneen ruokaan. Mitään ei listan ulkopuolelta ostettu, paitsi jos oli jokin tarjous kaupassa, jota ei voinut olla hyödyntämättä. Äitini osasi myös hetkessä sovittaa sen listaansa ja jättää sieltä pois jotain muuta. Taloudenpito oli tosi tarkkaa, sillä vain isäni toi rahaa huusholliin. Se piti saada riittämään ihan kaikkeen. Kauppaan jos pääsimme mukaan, mitään ei saanut koskaan pyytää. Jos oli mahdollisuus saada jokin herkku, jäätelö tai karamelli, siitä sovittiin etukäteen.
Äidillä taisi olla norsun hermot kaiken suhteen. Tämän olen päätellyt siitä, että hän jaksoi ratkoa auki esim. villapuseroita, joista saadut langat hän sitten suoristi pesemällä ne . Yhdistelemällä sitten pari pientä puseroa, hän kutoi uutta päälle pantavaa. Ompelemalla onnistui sama homma ja niin meillä oli aina uusia vaatteita. Äiti oli muutenkin hyvä käsitöissä, hänen työnsä jälki oli kaunista ja hyvin tehtyä. Käsityötaidon olen häneltä eittämättä perinyt, mutta aivan yhtä hienoa jälkeä en saa aikaan, en ainakaan kutomalla. Auttamatta kudon löysempää kuin mitä äiti.

Äitini tekemä söhvatyynyn päällinen. En ole sitä raaskinut laittaa tyynyn päälle.

Äiti rakasti kirjoja, kuten minäkin. Hänelle luksushetki oli hetki hyvän kirjan parissa. Jouluaikaan siihen tuokioon sai yhdistettyä suklaan ja nautinto oli täydellinen. Kaikki Kaari Utrion historialliset romaanit olivat äidilleni kuin satumaa. Mutta kyllä kunnon salapoliisiromaani tai elämänkerta maistui yhtä hyvälle. Nyt nuo Utrion kirjat ovat muistona äidistä minun hyllyssäni.
Joka aamu äiti myös luki sanomalehden kannesta kanteen kahvinsa ryydittämänä. Hänessä asui luontainen mielenkiinto maailman tapahtumiin. Äitini suuri toive oli saada elää satavuotiaaksi, koska hän olisi niin mielellään nähnyt millainen maailma olisi silloin. Tuo toive ei koskaan toteutunut.
Äitini tapasi isäni yhteisessä kaveripiirissä ja yhteinen tanssipaikka toi heidät sitten muutenkin yhteen. Isäni oli äitini elämän suuri rakkaus, äiti eli nuo Paavalin sanat rakkaudesta aivan sananmukaisesti. "Kaikki se kestää, kaiken se kärsii eikä se vaadi omaansa". Joskus teini-iässä toivoin, että äiti olisi pitänyt puolensa paremmin asioissa. Turhan usein hän siirsi omat toiveensa sivuun, jotta me muut saimme sen mitä halusimme.
Mikään ei ole maistunut niin hyvältä kuin äidin leipoma viinerpulla. Harmittaa ihan sairaasti, että sen resepti on hävinnyt jonnekin muistojen lokeroihin. Mutta toisaalta, ehkä onhyvä niin. Muistot säilyvät paremmin mielessä kaihon höystäminä.
Tyttäreni taas muistaa mummin mustikkaletut erityisenä herkkuna. Eikä mummi pystynyt koskaan vastustamaan pyyntöä paistella niitä. Mitä mummin pulu halusi, sitä hän sai. Tyttäreni oli hänelle aina se mummin pulu, suuresti rakastettu lapsenlapsi. Äitini sairastuttua oli ehkä se elämäni itkettävin ja liikuttavin hetki, kun hän muuten puhekykynsä menettäneenä katsoessaan tytärtäni eräänä äitienpäivänä sai ponnisteltuaan sanottua tyttärelleni ; ”Pulu”. Vieläkin itkettää. Se kertoi minulle juuri silloin, että vaikka sanoja ei ole, ajatukset ja tunteet ovat yhä jäljellä.
Äiti oli kaunis, lämmin ja lahjakas ihminen. Rakastin häntä koko sydämestäni, siihen määrään eivät sanat riitä. Hänen menettämisensä oli yksi elämäni suurista tragedioista, iskuista kovin. Mutta se onkin sitten jo tarina erikseen.
Palaillaan asiaan.
PS. Näitä muistoja pohtiessani olen hankkinut omaan "ateljeeseeni tekstit seinälle. Ne ovat ikäänkuin ohjenuora asioille, jotka pitäisi pitää mielessä. Ja mites sen paremmin tekisitkään kuin pitämällä ne silmissä koko ajan.
   



Seinä on tummanvihreä ja kuvat otettu kännyllä joten laatu ei ole kovin kaksinen. Sorry !!


keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kysymyksiä :)

Haaste tuli joten eipä muuta kuin siihen vastaamaan.
1. Kuinka monta koiraa sinulla on ollut elämäsi aikana? Minkä rotuisia?
Minulla on ollut kolme koiraa ennen Messistä. Ihan ensimmäinen oli karkeakarvainen saksanseisoja uros, aivan upea koira joka eli 13v. ennenkuin siirtyi autuaammille tasangoille. Seuraava koirani oli enemmän ehkä vanhempieni kumminkin. Rodultaan hän oli englannin springerspanieli ja narttu. Ihana koira sekin, joka kuitenkin sitten menehtyi kohtutulehdukseen. Tästä asiasta jäi melkoinen kammo tuota sairautta kohtaan. Ja sitten tuli se yksi elämäni koirista, karkeakarvainen mäyräkoirapoika Rape. Hän ilahdutti elämääni 14,5 vuotta ja olin kuolla surusta luopuessani hänestä. Rapen jälkeen huusholliin saapui sitten tuo sydämeni kuningatar (juuri kun luulin ettei niin voi koskaan enää käydä) Essi Messinen, parsonrussellinterrierityttö.

2. Mitä olet oppinut koiraltasi/koiriltasi?
Nöyryyttä , rakkautta ja eläinsuojelua sekä kestävää huumorintajua. Ehkä  rakkaudesta koiriini, minusta tuli myös kasvissyöjä. Eettinen ajattelutapa juurtui minuun ihan vaivihkaa ja alkoi yököttää lihan syönti. Eipä sillä, että jonkinasteinen viherpiperoisuus hiipi muutenkin nahan alle. Tyttäreni on sen vienyt pitemmälle kuin minä. Hänen esimerkkinsä kyllä inspiroi myös minua. Monessa muussakin asiassa. Olen hänestä todella ylpeä äitinä.

3. Miten nykyinen koirasi on saanut nimensä?
Essi on saanut nimensä.......jostain. Ehkä eniten oikeasta nimestään Esmeralda. Ja jotenkin vain Essi istui hänen pörröiseen naamaansa ja muutenkin hänen luonteeseensa.

4. Onko koirallasi lempinimiä? Minkälaisia?
Essi on ehdottomasti eniten Messinen, joka sekin tuli tosi luontevasti laulun kera. Laulu menee sanoiltaan ; Essi Messinen, tosi suloinen. Essi Messinen , ihan pörröinen jne jne. Laulua voi jatkaa niin pitään kuin riittää nimityksiä. Messinen on myös pupuliini,pörrökani ja mussukka sekä Esmukka.

5. Otatko koiran usein mukaan, jos menet kyläilemään?
Essi on mukana kaikkialla, paitsi kauppareissuilla ja muutenkaan häntä ei sellaisiin tilaisuuksiin viedä, joissa se on kiellettyä. Systerin luoksekaan en häntä ota, koska systerin kissa saisi hjärtslaakin. mutta muihin paikkoihin kyllä. Ja jos hän ei ole tervetullut mukaan, en mene ollenkaan. Niin suuri osa hän on perhettämme. Jos hän ei kelpaa mukaan, emme kelpaa sitten mekään. Ja piste. Nih !!

6. Mikä on koirasi lempipaikka kotona?
Messinen rakastaa omaa koppaansa (kuljetushäkkiä joka ei siinä käytössä ole ollut hänellä koskaan. höh.), se on hänen oma yksiönsä. Nykyisin hänellä on Tiukun ja onnin iso koppa, jonne hän voi vetäytyä ihan takaosaan pienelle kerälle. Mutta useimmin hän makoilee ihan siinä suulla , josta on hyvät näköalat.


Toinen lempipaikka on yläkerran oma sänky sekä meidän sänkymme, joka on joka päivä myllätty kotiin tullessa.

7. "Katsooko" koirasi televisiota? 

               Essi katsoo hyvin harvoin. Onni sensijaan usein ja valikoiden


8. Oletko harkinnut toisen/useamman koiran ottamista?
Olen. Ja olikin toinen koira Essin lisäksi, vaan eivät tulleetkaan toimeen ja niin jouduin Armista luopumaan. Se raastoi sydämeni sen verran rikki etten ole toistaiseksi uskaltanut toistaa tätä kuviota. Ja meillähän on olleet Tiuku ja Onni pitempiäkin aikoja hoidossa. Se lauma pysyy hyvin kasassa ja tulee toimeen toistensa kanssa.

9. Oletko aina ollut koiraihminen? 
Olen. siis ihan aina. Voimakkaammin siitä lähtien kun isäni ja äitini väsyttämiseksi aloin raahata kotiin kirjastosta loputtomasti koirakirjoja saadakseni oman koiran. Sehän sitten tunnetusti tuotti tulosta. Unohdan kaiken muun ympärilläni koirien kanssa, niin syvästi pystyn vaipumaan jonkinmoiseen euforiaan heidän läsnäolostaan.

10. Mikä on/on ollut haastavinta koiran omistamisessa?
tuota en osaa sanoa oikeesti. Saada pysymään hänet terveenä?? Se on Messisen kohdalla allergioiden vuoksi ollut ehkä haasteellisinta. Muutenhan se saattaisi olla vastuun kantaminen hänestä myös. Torjua koiravihaajat ?? Joihin en kyllä ole sillä tavalla törmännyt vielä ja toivon mukaan en törmääkään. Saattaisivat osata kaivaa minusta myös sen pedon esille. Enkä halua tavata sitäkään.

11. Osaako koirasi "temppuja"? Minkälaisia?
Essi osaa istua, mennä makuulle , antaa tassua, heittää ylävitosen, peruuttaa, pitää paikan, pelata koirien pelejä, hakea ja tuoda esineitä takaisin. Etsiä piilotettuja tavaroita (= nami), sanoa kovan sanan (=haukahdus). Nuo alkupään jutut toimii myös sanallisten käskyjen lisäksi käsimerkeillä. Käsimerkeistä on hyötyä myös maastossa, kun koira on etäänpänä.


Tässä nämä vastaukset. En haasta ketään erityisesti, mutta mieluusti saa kopioida nää kysymykset ja vastailla niihin. En rupea keksimään uusia, sillä minusta nämä ovat ihan kivoja kysymyksiä ja samojen kysymysten kierrättämisellä saa vastauksia toisilta samoihin asioihin ja mukavaa tietoa toisista ja heidän koiranelämästään. Hyviä kysymyksiä Anskulta, mitäs niitä muuttamaan.
Ja nyt eikun muokkaamaan sitä varsinaista tulevaa postausta. Sitä muokataankin jo hartaasti, onhan se minulle tärkeästä jutusta kyse siinä.
Palaillaan.

maanantai 29. lokakuuta 2012

BYE-BYE

Sinne sitten meni monta asiaa kerralla. Koirut uuteen kotiinsa oikealle emännälleen, sniff. On tosi ikävä aamuisin sitä Onnimonnista, joka nousi yhtä aikaa ja tuli alakertaan seuraksi muiden vielä nukkuessa. Monninen , joka istui aamuisin sylissä rapsuteltavana ja luki lehteä kanssani.
Ja samantien meni myös leuto syksy ja talvi rysähti puutarhaan lehtien keskelle. Piharuukut jäätyivät hetkessä enkä ehtinyt siivota niitä terassille suoraan. Lehdet jäivät myös haravoimatta. Että niin kurjaa ja liukasta on taas seuraavat kuukaudet. Kestopotutus päällä, kaamosmasis. Juu, en oo talvi-ihminen en.

Toinen tosi ikävä asia oli se, että työkaverini odotti koiraa Espanjasta ja koiraa ei koskaan tullut. Ransu menehtyi keuhkokuumeeseen, joka tuli kennelyskän seurauksena. Ransu oli vasta 4-vuotias, joten en oikein voi käsittää mikä siihen tuli. Uskoin pojan selviytyvän nuoruutensa turvin vaan toisin kävi. Ja nyt on sitten megalomaaninen murhe asiasta. Eikä asiaa yhtään helpota ne besserwisserit, jotka taas ovat tietävinään kaikenlaista rescue-koirista. En jaksa ymmärtää miksi pitää ikäänkuin lyödä jo murheellista ihmistä omilla vähäisillä ja virheellisilläkin tietämyksillään. Lukunsa ovat myös sitten ne, joiden mielestä niitä rescue-koiria ei pitäisi tänne tuodakaan vaan pitäisi ihan vaan tyytyä kotimaan autettaviin koiriin.

                                        
Osittain totta, myönnän sen, mutta noissa maissa joista näitä koiria todella pelastetaan parempiin oloihin tänne, on koirien tilanne todella huono. Miksi siis ne pitäisi jättää pelastamatta, jos siihen on mahdollisuus?? Sitä en ymmärrä.
Meillä ei varmaankaan ole yhtä huonot olot kuin noissa maissa, joissa mitään lakia edes ei ole suojaamassa näitä eläimiä. Öh...en halua nyt edes mennä tuohon asiaan syvemmin, kun ottaa niin paljon sieluun tämä tietyn kaltainen suhtautuminen joiltain ihmisiltä. Keskityn mieluummin siihen, että on olemassa ihmisiä, jotka aidosti jaksavat välittää näistä koirista ja kissoista jne jne ja tehdä työtä aktiivisesti niiden pelastamiseksi ja olojen parantamiseksi. Sen ei pitäisi olla keltään pois, ihan oikeewsti.

Langat on järjestelty hyllyyn odottelemaan puikkoja. Tarkoitus olisi tv:n kattomisen lomassa kutoa muutamat villikset tuonne Romaniaan lämmittämään koiria. Jos lankoja löytyy komeroista, netistä kyllä löytyy ihan hakusanoilla ; koirien vallapaita, kaikenmoisia ohjeita niiden tekoon. Ei kun puikot kilisemään.

Tällä kertaa ei nyt enempää. Kirjoittelen sitten paremmalla ajalla lisää. Nyt on siis arkeen päästy tyttären muuttohässäkän jälkeen ja olo on jotenkin vähän pöllö. Kun on ikävä ja on talvi ja on kaamosmasis ja on sitätätätota.

Mää olen taas hesalainen...mummin muru kummiski

Palaillaan.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Valjaat

Vähän arkipäivää välillä noiden tärkeiden asioiden lomaan.

Kolmikko sai viikonlopulla uudet valjaat. Malliltaan valjaat on Y-valjaiden tyyliset, Ratian malliston valjaat. Etsimme pehmustetumpia valjaita ja niin sitä sitten marssittiin sisälle liikkeeseen kolmikon kanssa, joka huumaantui heti ruokien ja makupalojen tuoksusta.
Minulla oli ihan liian paksu takki päällä. Eipä ihme, että hiki valui pelkästä seisomisewsta. Työn teki myyjä , joka leperrellen sovitteli valjaat Ensin Onnin päälle, sitten Tiukn ja lopuksi Essin. Essillekin tukli sitten ostettua uudet, kun totesimme kaikki, että ne päällä olleet valjaat tulivat liiaksi kainaloon. Tiuku ja Onni saivat siinä rytäkässä sitten myös Hurtan sademanttelit, Essillä kun on jo omansa. Kyllä nyt kelpaa ulkoilla.



Essi on kuvassa muuten pönäkämmän näköinen kuin luonnossa. En tiedä johtuuko se kuvakulmasta vai pörrökarvasta. Sorry muru.

Meilläpäin kasvaa aidoissa sieniä.


No ei kasva. Joku oli nostanut tämän valtavan sienen tuohon ja siitä oli ssitten pakko ottaa kuva. Melkoinen jötikkä.


Olen tuohon sivuun linkkeihin laittanut noita koirasivustoja, joista löydät rescue-koirista adoptoitavia, kummikoiria, kummitarhoja  tai kampanjoita jotka ehkä sopivat sinulle avustuskohteiksi. Jos siis haluat avustaa. Se on vapaaehtoista vaikka minä nyt asiasta innostuneena ja sen sydämen asiaksi kokevana siitä hölpötänkin. 
Kuten sanottu aiemminkin, jokainen joka pitää omasta rekustaan hyvää huolta, on hyvä ihminen ja tekee joka päivä hyvän teon. itse koen, että minulta riittää vielä ylimääräistä jollekin onnettomalle, jolla ei ole tätä maata ja sen lainsäädäntöä turvanaan samalla tavalla.

Mutta jatketaan ja palaillaan.
Mukavaa viikkoa teille kaikille

Puss & kram, kuten isäni aina tapasi sanoa.                          
                   

lauantai 29. syyskuuta 2012

Kummikoirat ja muuta arkea

Intoilin niin näiden kaikkien avustusasioiden kanssa, että taisin jossain vaiheessa suunnitelmissani pyöriä kuin pyörremyrsky. No pölyhän semmoisesta vaan nousee niin ettei ympärilleen näe. Kunnes sitten sain Koirakamuille jeesiä- Merviltä postia. Postissa oli mukana usean koiran tarina ja kuvat. Tarinoita lukiessa olisi tehnyt mieli nyyhkyttää oikein sydämen pohjasta. Ja samalla nousi ihan järjetön suuttumus ja raivo ihmisiä kohtaan. En pysty tässä edes selittämään heidän temppujaan, niin kuvottavaa se on.
No, kuten huomasitte, Netta sieltä nousi muiden yli ja niinpä sitten pikapikaa vastasin hänelle, että tämä tyttö se on, minun kummikoirani.
Mervin kanssa sitten postailimme muutamankin kerran, sain tilitiedot ja samalla tein sitten pankin kanssa sopimuksen, joka kuun alussa lähtee Netalle 20€ rahaa, jolla ostetaan hänelle ruokaa ja jos tarve vaatii, myös lääkkeet. Kunhan Adina tai Alex kirjoittavat mitä hänelle kuuluu, täytyypä muistaa sanoa, että jos rahasta riittää, saa toki ostaa sitten muillekin koirille. Näin suomen oloissa ei tuo summa ole paljoa, mutta Mervin mukaan se Romaniassa on merkittävä summa. Hyvä niin.

Nämä koirat vielä kaipaavat kummeja. Jos heistä joku sinua miellyttää ja haluaisit olla kummi, ota yhteys  Merviin. Jos olet facebookissa, hae Koirakamuille jeesiä ylös, luulisin löytyvän. Sitä kautta saat jätettyä viestin. tai sitten laita suoraan sähköpostia . Laita ensin minulle postia, niin annan sinulle hänen postiosoitteensa. En sitä tähän ihan julkisesti halua laittaa, ihan vain suojauksen takia.

Bella 4v.



Marcela 4v.

No hups, Valkoinen poika pelleilee,

Kovia kokenut 13-14v Bobita, joka tulee asumaan tarhalla elämänsä loppuun.

Albus on noin 5-6kk vanha poju

Fetita , ikää ei tiedetä, vanhempi kuitenkin kuin 4v.


Eli tässä tämänhetkiset ehdokkaat kummikoiriksi. Toki niitä tulee lisää sillä yhä kaduilla elää lukematon joukko heitä. Johonkin itselleen on vedettävä se suremisen raja, sillä muuten tulee hulluksi ja tulee sairaaksi. Se, että auttaa edes yhtä koiraa, joko ottamalla sen omakseen tai sitten tukemalla sitä tarhaa tai olemalla kummi. maailmassa on ihmisiä paljon, kunhan me muut herättelemme vielä niitä nukkuvia, tulee siitä se joki jolla saadaan asiat kääntymään parempaan suuntaan. eikä se hyödytä mitään eikä ketään jos minä nyyhkin ja suren täällä. Teen sen mihin pystyn, pientähän se on, mutta edes jotain. 

Laitan tuonne linkkeihini myöhemmin näitä yhdistyksiä joiden kautta koiria tuodaan, tai voit ryhtyä kummiksi. Minä tuen mielelläni Koirakamuja, sillä nämä kaksi naista ovat todellisia eläinsuojelijoita. Energisiä naisia  suurilla sydämillä. Tunnen suurta kunnioitusta. Siksi myös tuen heidän toimintaansa miten nyt sitten omalla tavallani vain voin.
Kamut keräävät myös mielellään esim .kirppismyytävää. Sellaista pikkusievää kuten esimerkiksi koruja, joita sinä et enää käytä.  Kerääpäs kaveripiiristäsi heille myytävää (olen täällä jo keräämässä) ja lähetä heille. Kirppismyynnistä he sitten saadut rahat käyttävät näiden tarhojen hyväksi.

tästä tulikin taas jo senverran pitkästi, että jatkan huomenna. ja silloin puhutaan sitten arjesta. Onhan tässä kolmen koplan kanssa kaikenlaista puuhaa ollut. Ja vielä lokakuun jatkuu. Lokakuun viimeisellä viikolla sitten muuttavat hesaan äipän luo. Sitten se arki oikeen vasta alkaakin. Tulee kyllä taas niin maatakaatva ikävä, että mahdanko selvitä siitä.

Palaillaan.





perjantai 28. syyskuuta 2012

Tyttö tuli !!!

Tässä hän on, kummikoirani Negruta Romaniasta. Koirakamut hänet minulle toivat tietooni. Ja enhän minä sen sydäntäsärkevän tarinan luettuani voinut itselleni mitään. Halusin auttaa häntä.

Tämän asian kanssa on joutunut soutamaan ja huopaamaan. Kummikoiria ei ole niin ollut ja jalkani ja mieleni toimivat ilmeisesti vielä nopeammin kuin luulin. Haluni saada asiat aina heti selviksi vei minua hetken aikaa sinne tänne. Mutta nyt ovat kuohut selvinneet ja minulla on kuin onkin kummikoira, kiitos Koirakamuille jeesiä- Mervin.

Kerron myöhemmin tarkemmin asiasta (ja niistä jäljellä olevista kummeja kaipaavista koiruista), nyt on vain mielessäni tämä typykkä ja tämä runonpoikanen joka syntyi hänen kuvastaan;

"Taivas oli tumma, harmaa
 vaan etkös arvaa,
tähtien lomasta
kuin aarteiden kopasta
tipahti koiraneitonen
Negruta niminen.
Sinuahan minä odotin
monia polkuja vaelsin.
Nyt on rauha syvä,
mieleni todella hyvä.
Sinä olet siinä, minä tässä
yhdessä matkaamme elämässä."


Palaillaan.
               

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Mitäs mää tekisin ??

Elämä on melkoista vilskettä juuri nyt. On tyttären muuttotouhut, kolmen koplan kaitsemista siihen asti kunnes se kutistuu taas yhteen. Se tapahtuu lokakuun lopussa, sitten mummin murut ovat taas hesalaisia. Turun vuosi ja mukava aika on taas ohi, varmaan lopullisesti sillä tuskin enää Hesasta takaisin tulevat. Enkä minä  si8nne halua muuttaa edes eläkevuosina. Olen niin juuriani myöten turkulainen.
Kummikoira-asia ei nyt oikein etene. Johtuu varmaankin siitä, että kummikoiria ei oikein nyt ole. Kaverien ehdotuksesta ja muutamankin yhdistyksen vinkistä johtuen olen alkanut miettiä asiaa uudelleen. Jospa ryhtyisinkin kokonaisen tarhan kummiksi. Siten voisin auttaa montaa koiraa. Ystäväni tukeee romanialaisen naisen pitämää tarhaa. Tässä linkki kyseiseen tarhaan  http://helparomanianstray.blogspot.fi/2012/02/anda-murgu.html.
Kyseessä on 41 vuotias nainen , joka on todellinen eläinsuojelun sissi. Sinnikäs ja päättäväisesti eläinten etujen valvoja. Tuntuu hyvältä ajatukselta tukea hänen työtään, sillä apua hän todella tarvitsee. Kaikin puolin, luettuani hänestä enemmän, olen kallistunut tähän vaihtoehtoon nyt. Odottelen Koirakamujen vastausta miten toimia, että hän saisi kuukausittqaisen avustuksen minulta. Vaan eihän sitä tiedä, jos satun sitten bongaamaan jonkun rekun joka kummia kaipaisi, ettenkö voisi ajatella vielä sitäkin.
Näillä koirilla on niin vähän. Lämpöä ja rakkautta en voi täältä etäältä antaa muuta kuin avustuksen muodossa. Minulla on paljon, vaikka en Roope Ankka olekaan mammonan puolesta. En tule köyhäksi, jos näihin valitsemiini kohteisiin kuukausittain rahaa annan. Päinvastoin, sille hyvälle mielelle  jonka siitä saa, ei voi hintaa laittaa.

Työkaverini, jolle tyrkkäsin muutaman linkin ja kapallisen koirien kuvia, on nyt ottamassa koiran Espanjasta. Asia on jo niin pitkällä, että Ransua odotellaan jo kiihkeästi kotiin. Olen niin onnellinen tästä, sillä Ransu saa omistautuvan ja rakastavan kodin. Vastuunsa tuntevat ihmiset, jotka ovat jo nyt sitoutuneet häneen. Ja olen iloinen siitä myös, että kaverini saa jotain mukavaa elämäänsä lisää.

Että tämmöistä tässä kiireessäni nyt postailen. Yritän paremmalla ajalla sitten selitellä lisää mietteitä ja asioita tästä auttamisen innosta, joka eittämättä on puraissut oikeen kunnolla nyt.

Mukavaa ja aurinkoista syssyä. Palaillaan.

Prinsessa Viippokorva Tiukuriina.
                  

tiistai 18. syyskuuta 2012

Koirakamut ja kummikoirat

Puhuinkin jo aiemmin tuosta parsonistien syyskeräyksestä. Syyskeräyksen ovat alulle polkaisseet kolme tehokasta nuorta naista, joilla taisi elämä tulla todella kiireelliseksi, kun koiraihmiset riensivät ottamaan kampanjaan osaa oikein roppakaupalla. Tavaraa on tullut aivan valtaisat määrät (IHANAA).
Kuten aiemmin kerroin, tavaroiden perille saattamiseksi kampanjaan tuli mukaan tuo DFO, josta sitten itse innostuin kovasti.
Toinen mukana oleva ryhmä on Koirakamuille jeesiä, jota vetää kaksi naista, Mervi ja Riikka. Kiinnostuin myös heidän toiminnastaan. Heidät löytää facebookista tuolla  "koirakamuille jeesiä"- nimellä. Halusin tukea myös heidän toimintaansa ja kyselinkin sitä sitten heiltä. He ohjaavat avustukset suoraan valitsemallesi tarhalle tai sitten voit ottaa kummikoiran. Tämä vaihtoehto minua viehättää eniten. Voin osoittaa avustukseni, vaikka esim. 25€ kuukaudessa, jollekin tietylle koiralle ja näin hän sitten saa sapuskaa ja lääkkeitä jos niitä kin tarvitsee takuuvarmasti joka kuukausi.

Kummikoira toiminta on ihana tapa pelastaa edes yksi koira, kun kaikkia ei itse henkilökohtaisesti pysty pelastamaan. Koirakamujen välittämät kummikoirat sijaitsevat Romaniassa. Sen mitä nyt olen Romaniasta lukenut ja muutamia kuvia nähnyt, kääntää kyllä vatsani, on se niin raakaa touhua. Tunnustan suoraan etten pysty, ainakaan tällä hetkellä asiaa ajattelemaan syvemmin enkä kuvia katsomaan lainkaan. Ne kun eivät verkkokalvoltani häivy aikoihin.
Tunnustan olevani koirarakas hömelö. Minulle koira on perheeni jäsen, jota en ikimaailmassa hylkäisi. Ei ole mitään mitä en hänen hyväkseen tekisi. Kaikkeni teen, jotta hänen elämänsä laatu olisi hyvää ja arvokas. Kun hän kahvipaketin kokoisena huusholliin tuli, käveli hän myös niin vahvoin sitein elämääni, ettei sitä murra mikään,

                "Siis täh, me kahvipaketin kokosia. Höpö höpö"

Sama koskee näitä tyttäreni koiria myös. Yhtä rakkaita kaikki. Nyt aion ottaa lauman näkymättömäksi jatkeeksi kummikoiran, joka yhtä lailla saa sitten osuutensa. Tarvitseepa hän mitä tahansa.

Koirakamujen kautta pääset myös katsomaan adoptiolistalla olevia koiria, jos vaikka innostut asiasta niin paljon, että haluat tarjota kodin jollekin ihanalle rekulle. Mutta jos olet samassa tilanteessa kuin minä, että et pysty ottamaan lauman jatkoksi toista, niin kummikoira on hyvä keino auttaa kuitenkin.

Tiedän , ettäihmiset avustavat kaikenlaisia järjestöjä. Miettivät monesti meneekö avustus perille. Monet miettivät varmaan sitäkin, että nämä avustettavat koirat eivät ole riittävän arvokkaita avustusjärjestöjen hierarkiassa, että on tärkeämpiäkin. No koiraihmisenä olen sitä mieltä tietysti ettei mitään tärkeämpää avustettavaa olekaan kuin puolustuskyvytön eläin.
Olen aikoinani avustanut myös Animaliaa ja WWF:ää, Amnestyä. Unicefiä avustan myös ja nyt on näiden koirien vuoro.

Kaiken kaikkiaan maksan avustuksia, kunhan tuon kummikoiran saan, noin 35€ kuukaudessa. Minusta se ei ole paljoa. En todellakaan jää mitään paitsi eikä totisesti Messinenkään. Saan hyvän mielen ja toteutan siten joka kuukausi sitä ideaani levittää hyvää.
Jos teillä on mahdollisuus, tehkää samoin. Hyvä kiertää aina tavalla tai toisella takaisin luoksesi

Palaillaan kun asia etenee. Hyvää ja aurinkoista syksyä kaikille.

PS. Onhan tää postaus dundeellinen purkaus. Tarkoitus ei ole ketään syyllistää, joka ei nyt toimi kuten minä. Sillä sekin on mielestäni ihan huippujuttu, että pidätte omista rekuistanne huolta ja rakastatte heitä. Se on ihan mahtavan paljon. Ja siellä hyvien tekojen listassa ihan ykkönen.

Puss och kram <3<3

          

tiistai 11. syyskuuta 2012

DFO eli Dog Force One

Facebookissa on ollut Parsonistien ryhmässä syyskeräys koirien hyväksi, Espanjassa ja Romaniassa tarhoissa olevien kulkukoirien. Siinä on mukana kaksikin järjestöä ; Koirakamuille jeesiä sekä  tämä DFO. Tyttären kanssa kokosimme kaikki meille tarpeettomiksi käyneet koirakamppeet säkkiin ja toimitimme kerääjälle. Pussia oli höystetty sitten myös ruualla, puruluilla ja muulla pikkukivalla. Oli ihan yllättävää huomata, kuinka sitä komeroiden loukoista tulikin niin monta hihnaa, valjaita, vaatetta. Kaikkein mahtavinta oli se hyvä mieli , jonka siitä sai.
Niinpä se kipinä siitä sitten laajeni ja liityin DFO:n kannatusjäseneksi. Maksoin 20€ vuosimaksua (saa toki maksaa enemmänkin jos haluaa) ja olin tyytyväinen itseeni. Olin tehnyt jotain hyvää. Vaan yön yli  "väyrysteltyäni" tuli sellainen olo , ettei se riitä kumminkaan. Mietin asiaa ja vertasin sitä Unicefille maksamaani avustusta. Maksan sitä joka kuukausi, miksipä en avustaisi tätä yhdistystä samoin. Kyselin asiaa Marianna Alaselta, jokaon DFO:n puheenjohtaja. Hän asiasta ilahtuneena kertoi sen olevan ihan mahdollista ja niin minä sitten päätin ruveta avustamaan heitä 10€ kuukaudessa. Se ei talouttani kaada ja joku rekku jossain saa ruokaa ja suojaa.
Toinen  syyskeräystä järjestämässä oleva kahden naisen ryhmä on "Koirakamuille jeesiä ". Olen laittanut tiedustelua heillekin, millä tavalla heille voisin luoda samanlaisen avustuskanavan omasta pussistani. Tätä kirjoittaessa en ole vielä saanut vastausta, mutta kyllä se varmasti tulee. Ja toimin sitten sen mukaan.
Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat nähdä vaivaa eläinten hyväksi. Kenties heille virtaa antaaa rakkaus eläimiin, mutta varmasti myös se järjettömän hyvä mieli joka auttamisesta tulee.

Jos minulla ei olisi tuota omaa rinsessaani, minulla varmasti olis joku näistä hylätyistä koirista. Ehkä kaksikin. Mutta ainakin vielä tapaus "Armi" on niin hyvässä muistissa, etten uskalla Messisen seuraksi toista koiraa ottaa. Ettei käy kuten silloin, eivät tulleet toimeen. Eikä tällainen hylätty koira kestä enää toista hylkäämistä En voisi sellaista surua aiheuttaa.

http://www.dogforceone.com/  Tästä linkistä pääset tämän yhdistyksen sivuille. Siellä on ohjeet miten voit liittyä heidä tukijakseen. Jos kopioit tuon flyerin omalle koneellesi, saat suurennettua sitä. Ja mikä ettei, vaikka tulostaa ja jakaa ystävillesi.

Syyskeräys on käynnissä vielä syyskuun loppuun.


Tähän saavat osallistua kaikki halukkaat. Tehkää ihmeessä niin, jos vain teiltä ylimääräisiä tarvikkeita löytyy. Tai voitte vaikka ostaa ruokapussin. Kuten listasta huomaatte, kaikkea otetaan vastaan.

Hyvän mielen voi saada ja antaa muulloinkin kuin jouluna. Eikä se vaadi paljoa. 


Palaillaan ja mukavia syyshetkiä oman karvaturrin seurassa. 
Puss och kram  (kuten isäni aina tapasi sanoa).


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Syksy saapuu

Syksy on tulossa, vaikka pakko sanoa, että jo kesäaamut on pitkään olleet kylmiä ja koleita. Syksy tuo mukanaan monta muutosta. Ensinnäkin kolmen kopla hajoaa , sillä tytär palaa koirineen  pääkaupunkiseudulle. Työt hänellä alakvat siellä jo lokakuun alussa ja jos asunto ajoissa löytyy, oma sellainen, myös Tiuku ja Onni lähtevät. Mutta ehkä vielä muutaman kerran saan heidät luokseni paijattaviksi.
Syksy toivon mukaan tuo myös sen, että siili suhoset mahdollisimman pian alkavat talvehtia ja lakkaavat kuleksimasta tässä meidän tienoolla.  Meillä nimittäin oli taas  "siilikohtaus". Aamulla on niin pimeää takapihalla etten ole uskaltanut päästää koiria sinne noin vain. ja niimpä sitten läksin niitä viemään pienelle lenkille ennen töihin menoa. Vaihtelin suuntaa sinne tänne, koska liikkeellä oli noita kissarakkaiden ihmisten yöksi ulos potkimia kissoja, jotka sitten hädissään säntäilivät yhtä paljon kuin minä, sinne tänne pitkin pihoja. Kun niistä selvisin, kävelin pitkin leikkipuiston reunaa ja siinä hän sitten oli, Suhonen. Onni salamana kimpussa, minä hitaammilla reflekseillä Onnin kimpussa. tartuin Onnia niskavilloista kiinni, huusin aamuhämärissä kuin laivan sumutorvi; "Onniiii, päästä irti ,päästä irti, äläääää, Onniiii....." Mahtoi joku luulla, että siellä sitä kapakasta palaava pariskunta vetää viimeisiään. 
No, helppasihan Onni lopulta. Minä temmoin hihmoissaan jalkojeni ympärillä kieppuvia tyttöjä ja yritin laskea Onniakin maahan varoen. Eikös sitten siinä touhussa jätkä tullout valjaista läpi. Sydän läpätti, verenpaine nousi kohisten, mutta onneksi jätkä oli senverran hämmennyksissä ja varmaan alkoivat myös siilin piikkien pistokset tuntua, että sain hänet kalastettua syliini. Tarvoin Onni sylissäni eteenpäin, ihme etten kaatunut hihnoihin, sain koiruudet oveni taakse ja sitten en meinannut millään saada ovea auki. Hakkasinkin oven päälle ja karjuin ovi auki (sori naapurit), mutta ennenkuin mieheni ehti tajuta tulla ovea aukomaan sain kuin sainkin sen auki ja paiskasin Onnin sisälle. Tytöt tulivat sitten hihnojen mukana, kun selvisin itsekin kynnyksen yli.  Onnilla oli suupielessä verta ja pyyhin sitä pois. Tarkistin sitten vielä kitalaen ja suupielet kunnolla. Alaleuassa oli siilin piikkien jäljet, mutta muuta en huomannut. Mielessäni pyöri myös siilin kohtalo. Pakkohan se oli käydä katsomassa, mutta tämäkin Suhonen oli poistunut paikalta, joten kunnossa kait sitten oli. Ei, ei todellakaan mikään ihana auvoinen aamun alku.

                      Nämä kaverit pihalla ei osaa olla siilivahteja.

Olemme osallistuneet parsonistien järjestämään syyssiivoukseen eli keränneet kaiken meille tarpeettoman koirakaman ja annamme sen  eteenpäin kerääjille toimitettavaksi Romanian ja Espanjan kulkukoiria auttaville järjetölle. Ja tulihan sitä meiltäkin aikamoinen kasa kaikkea. Remmejä , valjaita lelua jne. Laitoin mukaan vielä ruokapussin, ruokapurkin ja nutriplus-geeliä auttamaan nälkiintynyttä koiraa. 
Heitänkin tässä haasteen myös teille kaikille. Organisoikaa keräys ja toimittakaa saaliinne sitten jollekin avustusjärjestölle. Kaikkien nurkissa varmaan lojuu pieneksi käyneitä kaulapantoja, valjaita yms. Ja siihen kylkeen voi ostaa vaikka jostain marketista raksuja näille poloisille mussuteltavaksi.  Parsonisteja on osallistunut keräykseen jo yli 5600 ihmistä, joten voitte arvata, että tavaraa on paljon kasassa. Keräys kestää syyskuun loppuun, kerron sitten tuloksista myöhemmin. Ja jos nyt kiinnostuitte asiasta, niin eihän sitä tarvii olla parsonin omistaja voidakseen osallistua tähän. Kerron mielelläni yhteyshenkilöt, kyselyitä voi laittaa tähän sivustolla näkyvään sähköpostiin vaikka. Ihan julkisesti en rupea osoitteita ja nimiä laittamaan.

Aiemmin blogissani ollut taulu on saanut seuraa. Tästä näyttääkin tulevan sarja. Eli taulu n:o 2 on tämän näköinen.
  
                                 
Töitä on paiskittu nyt sitte viikon verran jo ja tahtikin on taas löytynyt. Sikäli inspiroivampaa nyt tehdä työtä, kun työparini kanssa olemme saaneet todellisen epäkohdan ja epäoikeudenmukaisuuden palkoissamme korjattua. Ja samalla on myös nimikkeemme muuttunut. Olen nykyisin suunnitteluassistentti, eiks kuulostakin hienolta. Samalla kyllä ymmärrän, että tästä lähtien sitä saakin sitten koko ajan laskea ässät ja teet ja vilkuilla riittääkö tila lomakkeessa sen kirjoittamiseen. Muta mitäs siitä, pääasia on tuo palkallisen kuilun kurominen kiinni. Nyt olemme kaikki sössistentit samalla viivalla.


Tällä kertaa ei tämän kummempaa. Palaillaan ja aurinkoista värikästä syksyä.

tiistai 21. elokuuta 2012

Loman loppumetreillä

Haikein mielin sitä taas ollaan. Loma loppuu, työt alkavat jonkinlaisissa muutoksen merkeissä. Organisaatiomuutos on tulossa syyskuun alusta ja saa sitten nähdä mitä sekin oikein loppuviimeksi tuo mukanaan.  Jotenkin tällä hetkellä tuntuu siltä, että on ilmassa jokin muutostuuli. Tytär on palaamassa Helsinkiin, meillä töissä uusi esimies astuu ohjaimiin jne jne. Ja itse sitä on kaikenlaisen myllerryksen keskellä. On vain jotenkin semmoinen olo, että sitä seisoo kuin karusellissä keskellä, ympärillä pyörii vinhasti asioita mietteitä ja tapahtumia. sitä miettii syntyjä syviä ja vuorenvarmasti en saisi mistään kiinni, ellei minulla olisi niitä rakkaita läheisiäni, jotka sitten välillä voivat joko helliä tai ravistella palasia paikalleen. Siskoni on tietysti suuri asia. Ilman hänen viisauttaan jäisi moni juttu miettimättä toisella tavalla. Hän on myös hyvin rohkea nainen. Hassua ajatellakin, että pienenä ollessamme olin aina se, joka suojeli ja puolusti häntä. Nyt ovat roolit ikäänkuin vaihtaneet paikkaa.
Puutarhassa tapahtuu myös kaikenmoista. syys on saapumassa sinnekin. Päivänliljat alkavat kuihduttaa nyt myös lehtiään pikkuhiljaa. kaikki muu vielä viheriöi aika runsaasti. Koivun siemeniä on koko maailma täynnä. Niitä on joka paikassa ja se on kyllä harmillista, kun kulkeutuvat jaloissa sisälle asti.


Omenapuu alkaa kantaa satoaan jo aika komeasti. Puu oli pihallamme muuttaesamme tähän, lajikkeesta ei mitään tietoa. Mutta mallista olemme päätelleet sen olevan jokseenkin villi. Aivan ihania piirakoita ja hilloa tämä omenalajike antaa. Pakkaseen on syytä taas tehdä tilaa. Ja myös siskolle viedä.

Meillä oli taas siilitapaus pihalla. Päästin Onnin pihalle ja Onni pongasi sieltä oitis siilin ja hyökkäsi tietenkin kimppuun. Ja minä perässä onnin kimppuun. Tiesihän sen, että siitä mekkalasta kiinnostuneita oli pari muutakin huushollissa. Oli siinä melkoinen homma karjua likat sisälle, kantaa Onni niskasta sisälle ja saada vielä ovikin kiinni. Äänensävy oli varmaan sitä luokkaa, että vaikka kopla kävi kierroksilla, tajusivat silti eukon olevan tosissaan ja siis parempi totella kuin katua. Kun sitten huomasin Onnin leasta tippuvan jonkinmoista verivaahtoa, hiipi kauhu sydämeen. Miten kävi siilin??
Tiesin ettei minusta ole tutkimaan asiaa (olen minäkin terrierin omistaja), soitin naapurin rouvan paikalle, koska olin yksin. Tomerana naisena hän tuli hanskat kourassa ja niin sitten menimme yhdessä tutkimaan  siiliparkaa. Siiliparkaa todella, joka jokseenkin järkyttyneenä , mutta pahuksen vihaisena kökötti kukkalaatikossani. Tutkimme rouvan käsillä lepäävää palloa niin tarkasti kuin pystyimme ja totesimme sitten, että siili selvisi säikähdyksellä. Kuten minäkin. Siili toimitettiin aidan toiselle puolen turvaan toipumaan. Kävin myöhemmin katsomassa, että siili oli poistunut paikalta, joten uskallan luottaa siihen, että hän selvisi.
Ja Onni sai annoksen betadinea suupieliin ja samalla tuli tutkittua koko suu. onneksi Onnilla on tuo antibioottikuuri vielä menossa, että mahdolliset siilin piikkien pistot eivät tulehdu.


Parempi kun pusuttelee enkelin, että saa moiset teot anteeksi luojalta, tuumii Onni. Ja mummilta kans.

Oletteko törmänneet siihen seikkaan, että miehet eivät osaa syntymäpäivälahjoja ostaa. Jos nyt sitten omatoimisesti muutenkaan keksivät mitään.No, meillä ei ainakaan osata juuri koskaan ja niimpä jouduin sitten itse kauppareissullamme keksimään jotain, jotta hänellä olisi parempi mieli. Puutarhaan ilmestyi siis pari uutta juttua.


                              Kujeelliset enkelikaverukset    sekä


                            

                             tämä japanilainen tai kiinalainen lyhty.

Että tämmöisiä juttuja. Isäntä kotiutuu huomenna sorsareissultaan. 

Essi odotteleekin ja möykkää tavantakaa kun jotai kolahtaa,. Neiti on niin olevinaan talonvahti. Ja kolmen kopla joikuu väliin paremmin kuin sveitsiläinen kuoro jodlaajia. juu en tykkää, mutta ei siinä mölyssä tahdo saada ääntään kuuluviin ja jonkun verran kestää ennenkuin yläkerrasta ehtii oven eteen hätistelemään laumaa tiehensä siitä. Naapurit saavat siis ainakin ensimmäisen säkeistön kuulla . Yhdessä asiassa onnistuimme. Nimittäin hankimme uuden ovikellon, jossa on monta erilaista ääntä. Niistä saimme valittua sellaisen, joka ei tunnu kiinnostavan koiria pätkääkään. Täytyy myöntää, että kyllä muuten on kestänyt iteltäkin tajuta milloin ovikello soi :)

Palaillaan taas,kun olen selvinnyt töihin menon tuottamasta järkytyksestä. Häiritseehän se nyt sitten taas pahemman kerran näitä minun harrastuksiani. Mutta sillähän ne tietysti rahoitetaan, että sikäli. Kun lottovoittokaan ei ole tullut.