perjantai 3. elokuuta 2012

Soffaillaan

Uusi sohva rantautui huusholliin. Vanhat sohvatuolit eli koirien ikkunapaikat, vei kierrätyskeskus. Tätä komistusta on nyt sitten ihmetelty. Onni ja Tiuku ovat myös "korkanneet " uudet ikkunasta katsomispaikat, Essi ei ole vielä uskaltautunut,



Onni kävi ensimmäisenä tutkailemassa kaikki kriittiset kulmat. Essi kävi sohvalla vasta lelun kanssa. Omallekin silmälle on tottumista tuohon , mutta eiköhän se viikonlopun jälkeen jo kuulu silmilläkin kalustoon.
Essi silmä on paranemaan päin, näin kotilääkärin silmin katottuna. Jälitarkastus pitäisi varata torstaille.

Palaillaan taas. Kolmen kopla asustaa meillä koko ensi viikon ja palaa sitten omilleen. ah, katoavaista onpi aika lomallakin.
Kangas odottelee vieläkin väriään. Eiköhän se kohta siihen tule.
                      

3 kommenttia:

  1. Kangas se vaan odottelee väriä. Niin, mistä sitä väriä tulee? Ettei kangas vaan turhaan odottele...
    Emäntä ottaa nyt vaan pensselin kauniisti kätöseen ja avaa värilippaan, siitä se lähtee, ensimmäisestä siveltimen vedosta, vaikka vielä et edes tietäisi, mitä maalaat. Anna inspiraation viedä, maalaa sielunmaisemaa, tunnetilaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tohon ei voi muuta sanoo kuin <3<3<3-
      PS. kankaaseen on kuin onkin ilmestynyt hahmo. Nyt vielä värit siihen. Josko tuo Helenen näyttely Ateneumissa huomenna avaisi hanat lopullisesti.

      Poista
  2. Onpas hieno uusi sohva! Nahkainen taitaa olla aika hyvä koirataloudessa. Haluaisin kans uuden sohvan, mutta ei taida vielä raaskia, vaikka kangassohvat alkaa olemaan jo vähän tummuneet... Essille pikaista paranemista ja iloista eloa lauman kanssa :)

    VastaaPoista