lauantai 17. marraskuuta 2012

Rinsessa ja pimeyden karkotus

Pieni postaus materiaalin keruun välissä (siis osioon äiti 2). Essin huomioliivi on tullut vähän jotenkin kulahtaneeksi. Ja niin sitten päätin hommata oikeen kunnollisen semmoisen. Jotta rinsessa sitten näkyy kaivolta kotio ja muutenkin pysyis hiukan lämpimänä ja massupuoleltakin kurat poissa.
Mustista ja mirristä sitten kävin tämän ostamassa. En nyt muista mitä maksoi, kun kuitti on alhaalla kukkarossa ja minä nyt laiska sitä hakemaan. Mutta muutamia kymppejä kumminkin......varmaan. Ostin näet reissulla muutakin.



Päälipuolella on vetoketju,jonka alla on vetoketjun mittanen läpyskä jottei karvat mene väliin. l
Lisäksi liivissä on tuolla helmassa kuminauha jota voi kiristää, niin saa ihan sopivaksi vyötärölle. Kun alapuolellakin on suojaa, sitä säästyy myös kuralta. Ja sisäpuolella on ohut nukkavuori, joten lämpöakin on.

Onnellisesti kotiinsa on saapunut myös espanjasta Reetta. Suloinen ihan Reetta, josta nyt en nyt laita kuvaa kun en tullut kysyneeksi lupaa. Mutta tuntuu myös muuttaneen Merjan elämää pienessä tuokiossa jo aikalailla. Ja ihan positiivisesti. On kertakaikkisen sydäntä lämmittävää kuulla miten hyvin kaikki on mennyt. Merjahan oli nähnyt reetasta vain kuvia eli osti siis niin sanotusti possun säkissä. Todellinen hyppäys tuntemattomaan. näin siinä hyvässä tapauksessa sitten voi käydä. Pieni koira, tappotarhalta ensin pelastettu, ja lopulta päätyy tänne asti hyvään perheseen, jossa rakkautta ei lasketa annoksina vaan sitä tulee hamaan tulevaisuuteen asti tasaisena virtana. Koiranelämää parhaimmillaan. Olen todella onnellinen tästä.

Tähän loppuun sopikin sitten tuo Eckhart Tollen mietelause elämämme vartijoista oikein hyvin.


Palaillaan taasen .
Puss och kram<3

3 kommenttia:

  1. Meidänkin rinsessat tarttis uudet heijastinliivit. Essin uutukainen näyttää tooosi hienolta - hyvä, hyvä!

    IHANAA, että Reetta ja Merja löysivät toisensa! <3

    Samoin sinne, puss o. kram! <3

    VastaaPoista
  2. Meillä on kans ongelmana tuo heikko näkyvyys. Isännän mielestä valjaiden loistenauhat ei riitä ja tosiaan ne jääkin pitkän turkin alle piiloon. Hm, täytyy miettiä ratkaisua, jos sais isännän suostumaan heijasteliiviin...
    Toivottavasti saat pian Reetasta kuvia. Onnentyttö tuo Reetta!

    VastaaPoista
  3. Toi takkihan on hyvä sijoitus, hieno! Täytyis harkita varmaan samanlaisia, jos pysyisi kurakin samalla tosiaan loitommalla. Meillä on ne sellaiset halvimmat mahdolliset huomioliivit, aikas rimpulat.

    Ihana kuulla, että Reetta koira on saanut rakastavan kodin!

    Silityksiä Essille :)

    VastaaPoista