perjantai 4. lokakuuta 2013

4.10 kansainvälinen eläinten päivä

Tänään on kansainvälinen eläinten päivä. Tänään on hyvä miettiä mitä kaikkea se merkitsee.
Toivoisin, että jonain päivänä näitä ns. huomiopäiviä ei enää tarvittaisi vaan osaisimme ajatella asiat arkeen niin kuuluviksi, että niistä olisi tullut jo tapa elää. Rakkautta omille rekuillenne. Tuhannesti rakkautta romanian koirille sinne kauhujen keskelle. Menköön pyynnöt ja rukoukset heidän puolestaan perille.
Suokoon Luoja, että se kansa heräisi ja muuttaisi suuntaa, jos ymmärtäisivät mikä myös taloudellinen toimeentulo voi olla mahdollista lemmikkien parissa. Että se todella voisi tuoda työtä ja hyvinvointia ajan mittaan. hyvinvointia myös ihmiselle.
Luoja antakoon heille anteeksi nuo hirvittävät raakuuden rikokset, sillä minä en tunnu sitä voivan tehdä. Niin olen vajaavainen siinä suhteessa.

Rakasta, elä mukana ja ota hetkestä kiinni. Sinä ja se karvanapero perheessäsi.




Tytöt täyttävät marraskuussa jo 7v. Onni pojasta tulee tammikuussa 6v. Omat muruset, niin teitä rakastan. Kiitos kaikesta ja jatkukoon se vielä samanverran . Ainakin. Enemmänkin saa mieluusti mennä  ;)


Palaillaan. Pus och kram !

2 kommenttia:

  1. Kyllä se on eläinmaailmassakin tuo onni epätasaisesti jaettu. Toisilla koirilla on elämä mallillaan ja toisia vainotaan, pahoinpidellään. Miten se voikin olla niin? Ihmisiä me olemme kaikki, myös ne vainoojat ja pahoinpitelijät, miksi ihmiset voivat olla ajatusmaailmaltaan niin erilaisia? Koirilla olisi niin paljon annettavaa vainoojilleen. Huoh.
    Terveiset täältä sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas se rakas HooPee, miksi ihminen väkivaltaa harrastaa? Mikä on se pahuus sisimmässä, se kovuus, joka sallii käden kohoavan iskuun ? Ajatusmaailmaltaan ja tunnemaailmaltaan köyhä ihminen siihen sortuu, luulen mä. En muutakaan keksi.
      Mutta ehkä me muut sitten omalla esimerkillä ja omalla tavalla elää jakamalla hyvyyttä ympärillemme saisimme sitä hyvän ympyrää koko ajan laajemmalle. Hukuttaisimme sen pahan . Ei voi tehdä muuta kuin yrittää.

      Kaikkea hyvää sinne meren toiselle puolen. Suukkoja ja haleja Essiltä, voimahali minulta <3

      Poista