Arjen sirpaleita !

Ensmäne kappala;

Kolmikko on ollut kasassa viittä vaille juhannuksesta asti. Hyvin on mennyt. Kaikki on solahtanut tutuille raiteilleen eli samat sähinät kuin ennenkin. Ikkunapartio on palannut paikalleen ja sillä onkin ollut hommia viime päivinä. Omppupuussa on ololut pari pörröistä puurottaa eli oravaa pöllyyttämässä raakileita. saapa nähdä tuleeko yhtään omppua täysaikaiseksi, kun nämä riiviöt napsivat niitä massuihinsa ja repivät samalla myös lehtiä irti puusta. Lehdet leijailevat terassille, eikä partio meinaa pöksyissään pysyä. Pitäisi päästä moiset rotat metsästämään tai ainakin karkottamaan pihasta sillä heidän reviirilleen ei ole luvatta tulemista. Tuijotus on herkeämätön ja mitä pitempi aika menee, sitä enemmän sohvan karmilla täristään kunnes pinna pettää ja on pakko purkaa jännitys hirveäksi ulinaksi.

 

Ja minun yleensä rauhallinen rinsessani on mukana tässä sirkuksessa ihan koko sielullaan. Sälekaihtimet on pakko vääntää kiinni siinä vaiheessa , kun ulvominen alkaa. Siitä seuraa sitten taas se sohvalle hyppely ylös ja alas, millään ei uskota ettei mitään ikkunasta enää näe.

Toine kappala:

Tiuku ja Onni ovat paljon enemmän läheisriippuvaisia kuin Essi. En yhtään ihmettele tytärtäni, joka on välillä tosi väsynyt sellaiseen. Tämä kaksikko kulkee perässäni kuin varjo joka askeleella, mihinkään en pääse ilman heitä. En edes vessaan ellen ole tarpeeksi nopea tai onnistu harhauttamaan heitä.

 

                       Tuu mummi esille siältä alta, me löyrettii sut !!

Saattaa kyllä johtua siitä, että mami on nyt näkymättömissä, joten on vahdittava ettei sitten mummikaan katoa. Ja öisin tungetaan ihan kylkeen nukkumaan. Verisesti loukkaantuneita nassuja näkee, jos määrää heidät lattialle patjoilleen nukkumaan. Mitä me muka ollaan sulle tehty ??

Kolmas kappala:

Kukkapenkkini ovat jatkuvassa vaarassa. Nyt on koiria naapureissa kummankin aidan takana ja sehän on ihan hirveä asia. Ei tahdo ehtiä aidalota toiselle vahtimaan. Toisella puolen on tyttö, joka on nuori vielä ja arkuuttaan tuppaa haukkumaan. Tosin ei onneksi enää niin paljon kuin alussa. Hänen kanssaan sujuu paremmin nyt, mutta toisen aidan takana on vain poikia. Sehän ei Onnille sovi sitten ollenkaan. Haaremi uhattuna, hälyyyytyyyyys !!!

”Mene sää vitsipilanen (Jekku) vaa sisäl takasi ja viä noi dinosauruksekki sinne (pari Vinttikoiraa, Borzoita)”. Ja siinä samalla haukutaan tietysti myös omistajat. Sanomista Onnilla riittää siihen asti, että hänet viedään pakolla sisälle, kun muuten ei tule. Olen saanut rakentaa kaikenmoisia esteitä ettei tallaantuisi kaikki päivänliljani ja pionit, kun tämä roomeo ryntäilee pitkin aitaa vouhkaamassa. Tyttöjen ilme on näkemisen arvoinen. Selkeästi voi lukea, että tosi tyhmä tää jätkä, helppo vedättää.

 

                                                     Voi noit äitin kukei !!

Kohta Tiukun ja Onnin emäntä kotiutuu vähäksi aikaa meille ja elämä normalisoituu taas. Loma alkaa ja sen myötä tulee koiruillekin lomaa.

Mutta siitä sitten taas enemmän toisella kertaa. Surullisia reunoja päiviin on tuonut ystävän koiran poismeno. Mietityttää omien rakkaiden oleminen ja elon pituus ja toisen murhe ja suru koskettaa. Vetää mielen haikeaksi.

Rakastakaa siis rekkujanne ja oikein paljon rapsutuksia, haleja ja kaikkea hyvää heille. Ja myös teille. Palaillaan.

Kram och puss.