lauantai 9. elokuuta 2014

Potutusta !!

Hitsi !! Voi hitsin hitsi. Tästäkin postauksesta taitaa tulla semmoinen ketutuspurkaus että varokaa vaan. 

No ensinnäkin Essi sai ripulin, kun palautettiin Tiuku ja Onni kotiin. No lääkkeet haettiin ja kuuri päälle. Sitten kuultiin Onnin ja Tiukun sairastuneen samaan tautiin. Jei , tosikivaa ja hyvin menee. Essille jouduttiin kuurin loputtua hakemaan uusi, kun mokoma massun mökellys tuli takaisin. No, Tiuku ja Onni sai myös uuden kuurin, vain lyhyemmän kuin Essi. Ei tunnu tehoavan siellä, joten nähtävästi tulee uusi ellireissu heille.
Essille on tullut myös nyt pepunveto eli peppua kihnataan mattoon. Olen tyhjennellyt anaaleja, joista ei oikein tunnu tulevan niin paljoa, että selittäisi tuon. Ainoa , joka on auttanut asiaan on ollut Tummeli. HooPeen neuvosta olen sipaissut Tummelia peppureiän ympärille ja se on auttanut. Mutta kyllä sitä joutuu nyt sitten sivelemään sinne useammin päivässä kuin vain kerran. niimpä on tullut mieleeni, että anaalinesteet kirveltää tai likalla on hiivaa. Niin tai näin, jos ei tämä lopu on ellireissu meilläkin taas edessä.

Tänään Essi sitten ei meinannut iltapäivällä syödä. Se on meidän Karviselle ihan tavatonta. Saa minut ihan hysterian partaalle. Saatoi olla , että kuumuus tekee kiusaa tai sitten syy oli siinä huikean kauheassa kärpäsessä, joka pörräsi sisään juuri silloin. Essi pelkää niin ampiaisia kuin kärpäsiäkin. Typy on ihan hysteerinen ja tunkee syliin koko ajan. Niin sitten mokomaa surinaroistoa pyydystettiin äipän ja iskän voimin oikeen sähkölätkällä varustettuna. Tiedättehän sen vempeleen joka antaa sähköiskun ötökälle. Muistuttaa tennismailaa ja on todellakin kärpäslätkää isompi.
Kärpänen ahdistettiin yhteen huoneeseen, jonne sitten urhea iskä meni lätkänsä kanssa. Kärpänen hengiltä ja vesikaruselliin moisesta pelottelusta. Ruokakuppi laitettiin uudelleen esille ja minä painelin ompelemaan. Kun tulin alas, oli kippo tyhjä ja tyytyväinen neiti köllötteli kopassaan. Kaikki oli siis hyvin.

Tämä kuumuus voisi jo loppua ja lämpö palata normilukemiin. Jotta loppuisi huonot yöunet, jotta voisi lopettaa nuo pohisijat (lue tuulettimet) sitä unta häiritsemästä, jotta loppuisi tämä kaatohiki heti kun sormea heilauttaa ja ennen kaikkea ettei mun omalla pörrökanilla ois niin kuuma koko ajan. Kunnon lenkeille ei oo päästy miesmuistiin, hölkästä puhumattakaan. Ilma on tosi painostavaa ukkosineen, joita minä en pelkää yhtään ja tytär kammoksuu. Migreeniherkät ystäväni obat jo viikkoja kärsineet päänsäryistä eikä helpotusta vieläkään näy. Niin että aarrrgghhhhh ja muurrrhhhh sekä hittolainen.

toivottavasti seuraava postaus on mukavampaa kerrottavaa. Nyt vaan tekis mieli mennä terassille seisomaan ja kajauttaa oikeen suomalaiskansallisesti että Perrrkeleh !!

Pus och kram anyway <3

9 kommenttia:

  1. Tämmönen helle kyl suistaa koiran raiteiltaan, joten saa vapaasti murrrinoida. Mekin syyään paaaaljon vähemmän nyt ku tavallisesti. Ei vaan jaksa.

    Me lähetetään sulle, Essi, parantavia muiskuja. Smak x tsiljoona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhja pal kiitokssii muiskuist. Ne tuliva just oikkia aikka ja oikkia paikka. semmotteks laastariks pipin pääl. mää ruppen olema jo aikas kunnos, mut toi systeri viäl ei oikke ol tolpillas. et jos mää sit vaiks noist muiskuist anna sillekki osa
      Terkui sinne toivoo Essi

      Poista
  2. Tuota sitä on liikkeellä muuvallahhii. Siis että maha männöö kuralle. Onko koeriin kulukutaatija vae helteen tekosija? Jokatappaaksessa ee oo kyllä suotavata. Jospa se on se ruikul suanna sen ahterinnii kirveltämmää? Ku kuulema se tavara on semmosta "polttavampoo" mahataavvi aekaa. Paranemista sinne ja muiskaaksija laetan minnäe ku kerta Tuulisettii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeiii Iivari ja kiva kun oot postannu tänne. Ja vielä noin ihanalla murteella. Kävin kurkkaamassa ja tosi komee mäykkypoika ootkin.
      Totta haastat, voi hyvin olla että sitä peppua on se ruikkukin ärsyttänyt. tummeli on kyllä nyt auttanut aikas hyvin siihen, että suosittelen sitä ihan vilpittömästi.
      Muiskaakset on otettunna vastaan iha hirviän mialuusti. Niitä suap Essille lähetellä jatkossakkii. Terveissii sullekki Iivari ja pususii kun kerran Tuulisetki pojat niit saava.

      Poista
  3. Nuo ruikulitaudit ovat kyllä vihoviimeisiä, kurjia kaikille osapuolille ja sitten vielä, yleensä samat koirat sairastuvat aina uudestaan ja uudestaan eli ovat alttiita. Ja sitten antibiootitkaan eivät ole suolistoystävällisiä, vaikka ne ovat ne ainoat auttajat. Suo siellä - vetelä täällä.
    Paranemisia!
    On sekin aika syvältä, että ensin odotetaan (= erityisesti sinä odotat) kesää kuin kuuta nousevaa ja sitten tulee sitä kesää niin ylenpalttisen paljon, ettei kukaan kestä sitä. Liika on liikaa. Niin, ja sitten kohta on taas talvi...
    Kaikesta huolimatta, hyvää kesän viimeistä kolmannesta! Ihan sadekesäkään ei olis ollu kiva. Eihän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa oonko pikkasen pettyny. että jos ny talven mitan pyytelee vähän lämpimämpää niin tartteeko sitä sitte niin ylenpalttisesti anniskella ;)
      Joo, ei pitäs valitta lämpöä nyt, kun pian jo syyskuulle käännytään. Vaan jos kumminkin pikkasen viileempää tulis ???
      Nyt pitäisikin löytää jokin Essille sopiva suolistoa tukeva kuituvalmiste. Olen kysellyt sellaisesta kuin Stomax, valmistajalta asti sen sisällöstä. Vastausta oottelen ja hankin sitä sitten jos se on sisällöltään semmoinen, jossa ei allergisoivia juttuja ole. On se piru etteivät ne saa noita selosteita purkkeihin täydellisiksi. Epämääräisiä raakarasvoja ja raakakuituja ja makuaineita vilisee purkkien kyljet. Vaan ei kerrota mitä rasvoja, mistä elukasta tai kasvista. Makuaineista ei kerrota onko ne synteettisiä vai aitoja. Temppuile siinä sitten allergisen koiran kanssa. Mehän tämä tiedetään, sinä ja minä, mitä se on se suo.
      Terkkuja Wupelle ja tsemppiä laihikselle. Essin olen saanut jo hyvään alkuun, paino on pudonnut melkeein puoli kiloa. Jee !!!

      Poista
  4. No huh, on siinä ollut kestämistä :/ Sama meillä, että olen kyllä todella huolissani, jos koirat ei syö, sitä ei tapahdu usein. Kiva kuulla, että Essille maistui ruoka kuitenkin pienten kikkakolmosten kautta. Kaikille kolmelle pikaista paranemista <3

    VastaaPoista
  5. Kyllä aika taistelua oli saada kahden koiran massut balanssiin. Tiuku on muutenkin niin kinttasen kokoinen ja surkea juomaan että hetken kyllä hirvitti joudutaanko taas tiputukseen sen kanssa. Mutta nyt täällä taas sujuu ihan hyvin. Mitä nyt on koirilla ollut karua palailua arkeen kun ilmeisesti mun luotsaamassa laivassa on natsikapteeni jos koirilta kysytään.... Onni ei voi käsittää miten olen totaalisen immuuni hänen "päästänny sänkyyn nukkuun"- ripsien räpyttelylle ja Tiuku - noh, Diiva on hyvin loukkaantunut siitä että patjansa alla on miljoona hernettä, kaikki ruoka on väärää ja pahaa ja mutsi on muutenkin vaan tyhmä... on se vaikeeta toi terrierin elämä.

    VastaaPoista
  6. Ei se mun äipäl mittä ripsii räpyttäny. Me pakotettii se Tiuku kans sinne ku se on niiiiin hirviä piarui päästämä ettei sen kans voi nukku. sää tiärät etku se rentoutu nii mitä sit tapahtu ;)
    Kuissää semmottos Tiukuse patja alle herneit pistät.
    terv. Essi

    Niinpä, terrierri on eri errriärrri kuihn muut koirat. Luonnetta löytyy joka käänteessä., aina pitäisi olla sen askeleen verran edellä. Ainakin mitä russeleihin tulee.. Vaan eipä ole elämä tylsää eikä haasteetonta.
    Nyt saisikin kyllä nuo massutaudit/vaivat jäädä. Myös meillä mennään nyt lupaavasti normisyömiselläå ja normijätöksillä. Ehykä nyt syksyn tullen muutenkin sitten bakteerit kuolee ja lakkaavat kiertämästä.
    t. Äippä

    VastaaPoista