perjantai 12. kesäkuuta 2015

Äkkipäivitys



Siis semmoinen hätäinen. Kun en ole mitään ehtinyt ja kaikkea tuhtannut.
 Kolmikko on taas erillään eli Tiuku ja Onni palasivat kotiinsa. Tulevat kyllä sitten lomailemaan koko sakki heinäkuun lopussa. Pikkuisen helpottaa ikävää.


Onni on oma itsensä ja voi hyvin. Mitä nyt rakkaustunteita  potee. Niin ihania tyttöjä jossain, mutta ei tiedä missä. Antais haleja ja pusuja ja paljon, paljon rakkautta, mutta ei vaan löydy tyttöjä. Pitää sitten tyytyä vaan Onervaan (suuri pehmo ORAVA). Tosin Onnille ei kukaan ole kertonut mikä Onerva on.


Yhteinen sävelkin on löytynyt naapurin koiran kanssa. Enää ei syleksitä eikä murista, vaan osataan katsoa toinen toistaan metelöimättä. Hyvä niin.
Pihakin saa osansa, tarkoituksena nyt rakentaa se parempi peräaita. Ja saada se mieluusti valmiiksi ennen kuin Tiuku ja Onni tulevat. Tiuku tarkastaja on aina kuononsa kanssa joka paikassa. Ja aidan rakennuksessa se ei käy. Puhumattakaan siitä, kun aitaa asennetaan paikalleen. Taitaisi olla parikin karkulaista menossa huitsin nevadaan vauhdilla. Ja sen jälkeen olisin ihan hermoheikko.


Kesäloma alkaa neljän viikon päästä. Tuntuu, että siihen on vuosisata aikaa, sillä olisin niin valmis jäämään jo nyt. Mutta työparin kanssa lomat on limittäin, joten olen nyt siellä huonommassa päässä. eli joudun odottamaan. Ehkä ensi kesänä sitten saan pitää lomani aiemmin kuin nyt.


Tällä kertaa ei enempää. Yritän ehtiä päivittämään vähän tiuhemmin ja lisätä kuviakin. Kuten sanottu, äkkipäivitys.
Rakkautta rekuille ja voikaahan hyvin.
Palaillaan !

1 kommentti:

  1. Tsemppiä loman odotukseen! Mulla sama, että vasta neljän viikon päästä alkaa, mutta se on mielestäni se parempi pää, lämpöisempi keli :) Meillä myös tuo aitaprojekti vasta ajatteluasteella ja juuri eilen oli desibelit nostava kohtaaminen naapurikoiran kanssa.. Onneksi ei käynyt kuinkaan, paitsi muut naapurit taisi ihmetellä, syödäänkö joku elävältä vai mitä :D Mukavaa viikonloppua, Essille suukkoja! <3

    VastaaPoista