sunnuntai 9. elokuuta 2015

Töihin !!

Loma on lusittu ja arki alkaa. Kolnikko on koossa vielä elokuun ja syyskuun todennäköisesti. Tyttären koulu ja sen tehtävät vaativat aikaa, eikä sitä oikein kahden karvatassun seurassa pääse niin täysipainoisesti tekemään kuin pitäisi. Niinpä helpotetaan kaikkien olotilaa ja koirat ovat mummolassa pitempään. Mikäs mukavampaa. Meille, sillä tytär kyllä kärsii ikävää. Mutta joskus vain asiat vaativat mitä vaativat ja siihen on sopeutuminen. Meille rakkaat koiruudet ovat täällä kuin kotonaan ja lauma pysyy kasassa , kun sen pitää kasassa. hyvin sietävät toisiaan. Olenpa nähnyt Onnin pusuttelevan Essiä, joka kainosti sietää sen. Mutta jos poju ei malta lopettaa pusuttelua, Essi antaa merkin kävelemällä pois tilanteesta. Onni tulee hakemaan mummilta lohtua.


Onni makoilee suvereenisti suurinpiirtein missä haluaa. Ei voi kieltääkään, kun on niin söpis. selkeästi Onni myös yhä edelleen rakastaa pihaa ja tavan takaa oviaukosta kuuluu kiljaisu "Onni pois kukkapenkistä". 

Kesäloma oli osittain työleiri remontin takia ja osittain piipahdus ulkomailla. Keittiön tuolit ja ruokapöytä maalattiin. Pöytä on nyt valkoinen ja kolme tuolia myös. Loput kolme tuolia saivat mustan värin. Mustissa tuoleissa on vaalea pehmuste ja valkoisissa musta, lattialle tuli mustavalkoraitainen matto. Kuulostaa ehkä pahemmalta kuin miltä näyttää. Kunhan saan kuvat siirrettyä kamerasta niin näette. Pöysän pinnalle tuli lasilevy, joka suojaa maalipintaa. Vielä on tarkoitus laittaalasin alle jokaisen istujan kohdalle "tabletti" tyttäreni ottamista valokuvista mustavalkoisina.
Etupihalla korjasimme hiekka/sora-osiota, sillä sieltä puski ylös rikkaruohoa. laitoimme suojakankaan alle ja sorat takaisin päälle. Jätin sieltä pois siinä olleet laatat ja nyt on tarkoitus saada siihen pari isompaa kiveä koristeeksi. Joten ei siitäkään vielä kuvaa.

Nuo pienet laatat siis ovat poissa ja tuo ympyrä. Sora on samaa punaisen ja valkoisen sekoitusta kuin ennenkin.

Lomailemassa muutaman päivän ajan kävimme Gdanskissa  Puolassa. Hotellimme oli joen varrella vanhassa kaupungissa. Hotel Hansa on viihtyisä ja siisti hotelli sopivalla paikalla. Siitä käsin oli hyvä kiertää vanhaa kaupunkia kävellen. Ainoa mikä hiukan harmitti oli se, että mitään muita puoteja ei oikein ollut kuin meripihkakoruja, matkamuistoja tai muuta "krääsää" myyviä. Kadut olivat täynnä kojuja , samoin rantakatu ja samat tavarat siellä. Museot ja nähtävyydet myös hiukan huonosti merkitty sekä turistikartalle että kadulla. Ihmiset olivat palvelualttiita kaupoissa ja ravintoloissa. Hintataso ei myöskään ollut mikään hurja. Lentokentältä tulimme taksilla hotellille, matka kesti ehkä puolisen tuntia ja maksoi 15 euroa. täällä ei sillä hinnalla sellaista matkaa tuohon hintaan ajella. Euron kurssi slotiin nähden on edullinen meille. Puhdasta oli myös, kaduilla ei roskia näkynyt. Joki ei näyttänyt kovin puhtaalta vaan saviselta ehkä ja sitä pitkin olli turisteja kuskaavia veneitä aamusta iltaan. Lentohan sinne ei kauan kestä, vain tunti ja vartti. Kyllä kohdetta voin suositella pikavisiitteihin. Kaupungin tarjonta on katsottu aika pian. 

Löman päätteeksi oli tarkoitus uittaa koiria, mutta Ruissalon koiraranta oli täynnä. Vähän matkan päästä löysimme pienen pukaman johon päästimme koirat kahlaamaan, jotta saivat viilentää itseään. Essi ja Onni olivat niin mielellään uineet oikein, mutta emme päästäneet kuin kahlaamaan kun emme tienneet olisiko se ollut luvallista. Kotiin tullessa pesin koirat niin saivatpahan viilennystä suihkusta sitten.

Tämmöistä täällä. Palaillaan kuvien kera toisen kerran. Sillä aikaa, rakastakaa ja hellikää rekkujanne (kuten varmasti teettekin). Ja voikaa hyvin, kesää on vielä jäljellä.

3 kommenttia:

  1. Tsemppiä arkeen paluuseen! Teidän loma kuulosti oikein mukavalta :) Saitte isoja hommia tehtyä, mutta pääsitte myös ulkomaille erilaisiin kuvioihin, jossa saa olla, rentoutua ja fiilistellä! Terkkuja koko laumalle <3

    VastaaPoista
  2. Lomasi kuulostaa oikealta työleiriltä, aina saat niin paljon aikaiseksi. Viime vuonnakin. Luulin jo, että kaikki on teht, mutta ilmeisesti löydät yhden työn valmistuttua jo heti sen seuraavan. Eipä ehdi aika tulemaan pitkäksi. Ja noin ahkera ja aikaansaava tahtoisin olla minäkin.
    Tervetuloa takaisin normiarkeen, ihan kivaa sekin on, varsinkin kolmen nelivedon kera. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, mulla on joku sisään ajettu juttu siihen, että päässä pyörii villi kasa ajatuksia. Nyt olen siirtymässä makuuhuoneeseen. En oo vielä kertonu miehelleni :)
      Aikaansaavuudesta en tiiä, omasta mielestäni en saa juur mitään aikaan. Nyt on haaveissa tuunata Messiselle ihan oma sänky. Ikea myy sen verran isoa nukensänkyä, että siihen mahtuu parsonikin. Ja kaikkea muutakin mielessä pyörii. Blogissa varmaan sitten näkyy.
      Terkkuja Wupelle ja palveluskunnalle.
      PS. Unohdin mainita näköjään, etä etupihalle siirryimme tuulikaapin kautta. tuli maalattua sekin ja kalustettua uuteen uskoon..

      Poista