keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivää ja tunnustuksia

Kaikki elämäni koirat-blogi eli Ansku antoi meillekin tunnustuksen, siitä kovin kaunis kiitos. Ollaan ihan otettuja tästä ;


Rillan ja Pepin sekä emäntänsä elon seuraaminen on meillä päivittäinen ilo. Ja ruokaperjantaita kytätään aina , jottei tarvitse itse miettiä mitä laittaisi ;). Ja Ansku ei todellakaan olisi oma itsensä ellei olisi vähän tuunanut juttua eli laitellut vinon pinon ikysymyksiä vastattavaksi.
Että tästä lähtee laajennettu sarja tunnustuksia yksityiselämän puolelta.

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:
1. Essi ilman muuta. Päivisin kaipaan töissä hänen läsnäoloaan välillä ihan         sairaasti.

2. Oma tytär, joka jaksaa äireelle soitella ja höpötellään kaikkea kivaa.

3. Systeri, joka ei ole biologinen vaan systerin asemassa oleva lapsuuden kaveri. se on ihan sama mitä se tekee, aina tlee hyvä mieli.

4. Luonto ja kävely siellä. Tulee mieleen kaikki iskän opettamat jutut ja ne meidän yhteiset sunnuntairetket kävellen ja talvella hiihdellen.

5. Kirjoittaminen ja maalaaminen, hyvä kirja, hyvä filmi jne. Pakosti nämä on niputettava yhteen, tärkeitä asioita kaikki. Samoin kuin oma koti ja kaikki siihen liittyvä.



Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin:

1. Essi <3<3

2. Onnistumisen tunteen.

3. Lötkötuokion hömppäohjelman parissa (lue: tauko ajattelusta)

4. Kahvikupillisen jossain mutkassa päivää, mieluiten oikeen papukahvista keitetty.

5. Leipää. Se on jotenkin sisäsyntyinen juttu. Tosi vaikeaa olla ilman.


viisi kirjaa, joita suosittelen muille:

1. Rebecca, Daphne du Maurierin klassikko, filmiksikin tehty, luettu kymmenen kertaa ainakin.

2. Alkemisti, Paolo Coelhon maailmaan vei tämä kirja enkä ole takaisin tallustellut. Enkä haluakaan. Filosofimielen unelma.

3. Täällä pohjan tähden alla- trilogia, Väinö Linna. Vertaansa vailla oleva rehevä elämänkuvaus.

4. Mika Waltarin kirjat, en osaa niistä laittaa mitään nostaa toisen yli. Olen lukenut koko tuotannon enkä vieläkään tajua, miksi hän ei kirjallisuuden nobelia saanut. Ja miksi sen sai paljon lahjattomampi Sillanpää.

5. Tuomas Kyrön "Mielensäpahoittaja", sain sen joululahjaksi. Ihan hillittömän hauska, hienosti on nuori mies paneutunut äkäisenoloisen vanhan miehen maailmaan.


Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/yhtyettä:

1. Tom Jones

2. Placido Domingo

3. Ella Fitzgerald

4. Muse

5. Billie Holiday


Viisi materialistista joululahjatoivetta:

1. Tablet-tietsikka

2. Villatakki

3. Musen cd

4. Suklaalevy

5. Uusi käsilaukku


Viisi lempiruokaani kyssärin ohitan, kun en kertakaikkiaan keksi mitä sanoisin. Eli summaan nämä kaikki yhteen sanaan; kasvisruuat.

Viisi paikkaa, jossa haluaisin käydä:

1. Lontoo (vaikka olen jo ollut)

2. Firenze

3. Pariisi

4. Venetsia

5.  Lontoo ;)



Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua:

1. Tunteellinen

2. Taiteellinen

3. Sympatiseeraaja

4. Koirahullu, paino sanalla hullu

5. Filosofinen itsenseänsä etsivä


Viisi asiaa joista unelmoin:

1. Saavuttaa jotain suurta

2. Onnistua kuorimaan tästä kehosta ylimääräinen painolasti

3. Oppia uutta

4.  Saada energiaa jostain kaikkien päässä olevien asioieden toteuttamiseen.

5.  Saada pitää terveys edes tällä tasolla, ei mitään uutta enää kiitos.


Viisi elänohjetta jotka haluat jakaa muiden kanssa:

1. Ole oma itsesi

2. Älä sano toisesta selän takan mitään mitä et uskalla sanoa toiselle suoraan.

3. Mitäs sillä on väliä jos kroppa on 60v. kun sydän on aina vaan 18v. (= älä anna iän määritellä sinua)

4. Uskalla, älä pelkää

5. Älä jätä huomiseksi8 sitä mitä haluat/voit tehdä jo tänään.


Tässä nämä. Blogitunnustuksen laitan eteenpäin;

Vinkeä Väkkyrä

johannak-photography and thoughts on life.

Vilinää


Nemon ja Lunan seikkailut


Tämmöistä tällä kertaa. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille <3<3

Palaillaan. Puss och kram.


3 kommenttia:

  1. Olipas siinä tunnustuksia ja hyviä elämän ohjeita! Jaa meillekin tuo tunnustus, kiitos paljon :)

    VastaaPoista
  2. Meitinkin miälestä te ootte tosi liibstereitä. Tykätään!

    VastaaPoista
  3. Hellouta hanit! <3

    Ihana Sinä, kun viitsit vastata meikäläisen kysymystulvaan! Oli mukavaa lukea vastauksiasi. :)

    Et keksi viittä lempiruokaa - whaaat!?!? Mä keksisin helposti varmaan sata.. :D:D

    Leppoisaa viikonlopun jatkoa teille kaikille ja Messiselle suukkoja! <3

    VastaaPoista