keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Samiksia

Myrskyn ja Tuiskun äipältä oli vahtivuoro vissiin herpaantunut ja pojat oli päässeet kertomaan yhtäläisyyksiä heidän ja emännän välillä. On ne pojat vinkeitä ja vilkkaita. Hauskaa oli sitä lukiessa. Siispä syntyjä syviä mitaten vastaamme haasteeseen kertoa kymmenen yhtäläisyyttä meistä, här ifrån tvättas;

1. Minä ja Essi ollaan kropan muodolta yhtä kantikkaita, Essillä on sentään hippasen aavistusta siitä, mikä on vyötärö.

Essi on tästä kuvasta ehkä pikkusen pönäköitynyt, meikä ehkä just mahtuu noihin portaisiin leveyssuuntaan.

2. Me tykätään puutarhasta ja siellä vierailevista oravista. Essi kyllä enempi kuin minä. Kumpikaan meistä ei halua pihalole Suhosta (lue siili).

3. Jos kiiltää, meitä häikäsee. Ja Essihän ei kiiltävällä käveleksi ollenkaan. Talvella voi siis olla haasteellista ulkona.

4. Talvesta puheenollen, me vihataan sitä. Ja nyt meillä alkaakin olla ihan mittari täynnä mokomaa lumen tuloa. Me tykätään kesästä ja metsässä kävelystä.

5. Essin kanssa ollaan aamun ihmisiä. Essi on sitä myös viikonloppuisin. Ihan sama soiko kello tai ei, kun on aamuruuan aika niin se on. Ihan sama mikä päivä. Me voitais puuhata aamusin melkeen vaikka mitä. Eikä meillä tarvii edes sen kukon kiekasta, sisäänrakennettu kello kertoo meille ylösnousun ajan. Varsinkin Essille.

6. Me ollaan hellyydenkipeitä huomionkerjääjiä. Mitä lempeemmin meitä silittää ja paijaa, sen lepposempia oomme. Vedäppä vastakarvaan niin tiedät mitä on naisimmeisen viha ja kiukku.

7. Meillä onkin Essin kanssa aika pitkä tuo ymmärtämisen vieteri ja sietokyky. Mutta sitten kun mittä tulee vastaan, räjähdys on kuin tulivuori ja kiukkulaavaa pu7lppuaa ankaralla voimalla ihan joka koloon.

8. Kaverit valikoidaan,ihan kaikkien kanssa ei olla bestiksiä. On niitä, joista meillä ei oo mitään mielipidettä ja heistä ei sitten piitata. Ja niitä joista ei tykätä olleskaan. Essi voikin aina turvautua hampaiden näyttämiseen, meikäläisen kohdalla se olis aika koomista. Mutta eikö se oliskin virkistävää, jos vaan voisi murista ja näyttää hampaita semmoselle ihmiselle josta ei yhtään tykkää. Homma olis kertalaakista selvä ja toinen tietäisi, ettei parane tulla liki. Mutta bestikset on tosi frendejä ja niitten eteen sitten tehdään vaikka mitä.

9. Me osataan olla Essin kans myös mustasukkaisia, onneksi kohtuudella, niistä joista tykätään tosi paljon. Ollaan kovia halimaan ja pusuttelemaan.

10. Me ollaan Essin kanssa sielunkumppaneita aina ja aamen. Ja meillä on siis kauniit silmät ( se onkin ainoa ruumiinosa jonka voisin viedä ulos muitten joukkoon, valitettavasti se ei onnistu ilman tätä ryhävalas-kulissia). Essillä ihanan tummanruskeat, minulla vihreät. Sielunpeilit. Katsomme rakastavasti maailmaa.




Siinäpä sitä yhtäläisyyksiä.
Meillä kävi kylässä myös Reetta, työkaverin epsanjasta tullut haukku. Oikein nätti senjoriitta ja tuttavallinen. Kävelimme Essin kanssa vastaan, jotta ei tulisi mitään härdelliä vieraan oudon koiran tulosta taloon. Mutta, sitten tuli se käsittämätön kemioiden puute. Sitä vaan ei näiden välillä ollut, enemmän Essin suunnalta näin. Reetta kulki Essin perässä ja omalla tavallaan olisi haastanut leikkiin, mutta Essi selkeästi pelkäsi. Mitään vikaa ei Reetassa ollut. Mutta Essin silmissä hän oli iso ja liian utelias ja niin sitten lopulta Essiltä meni kuppi nurin. Neiti oli vietävä yläkertaan rauhoittumaan ennenkuin hampaat olisi olleet Reetassa kiinni. Että se vierailu loppui sitten sillä lailla.
Olin varma, että vieraiden lähdettyä Essi ryntäisi alas näyttämään kuka käskee ja mitä kuuluu. Vaan neiti katsoi kerran äipän naamaa ja totesi olevan viisaampaa tulla alakertaan vasta äipän mukana. Ja sitten kyllä haisteltiin kaikki paikat. Tulevaisuudessa ei leikkituokioita vietetä siis. Ehkä joskus yhteiselle lenkille vidaan mennä.

Että sellaista meillä. Palaillaan.
Siihen asti puss och kram !! Voikaa hyvin ja haleja karvanaperoillenne.

5 kommenttia:

  1. No kylläpä oli hauskaa lukea teidän yhtäläisyyksiä. siinä on vakka kantensa saanut. Tosiaan. Ja kirjoittamisen taidosta päätellen, voisit sinäkin, Liftari, pukata kirjan maailmaan, vaikkapa "Pakinoita Essilästä", noin niin kuin vinkkinä kirjan nimeksi.
    Essi ei taida osata noita vieraita kieliä, oisko syytä laittaa typy työväenopistoon espanjan tunnille. Ei sunkaan kuitenkaan ole rasisti, eihän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsonit taitaa olla pikkasen rasisteja, luulen mää. Päätellen ainaskin Tiukun käytöksestä toisinaan. Meinasi ihan tikahtua , siis ihan kieri hiekalla koirapuistossa, kun sinne tuli viimosen päälle trimmattu puudeli. Tiuku katsoi sitä hetken ja sitten oli ihan kuin puhekupla ois tullut pään päälle ; " Kuka sunkin kampaajas on
      ??".
      Joo Essi ei kyl osaa epsanjaa täytyy myöntää. Kyl mää vähä häpesin, kun neiti näytti keskitassuu, tiädät kyllä, ja halveksuva ilme perään. Minusta ja isännästä Reetta ei piitannut mitään, vain Essi kiinnosti. Essiä taas ei yhtään.

      Jaa, että kirja......on se mielessä ollut, en sitä kiellä. Ja tuokin aihepiiri on kyllä mielessä, mutta sitä isompi aihe myös. Energiaa van vielä puuttuu. Kattellaas kui käy vai käyks kuinkaan.
      Kiitos ja kiitos myös nimivinkistä. Ei huono, niinkun Uotinen sanoisi.

      Haleja Vilille.

      Poista
  2. Komppaan Hoopeeta toteamalla, että olipas hauskasti kirjoitettu teitin yhtäläisyyksistä. :D Kirjaa vaan kirjoittamaan - hus, hus. ;D

    Ihanaa, että pääsit tutustuman Reettaan, vaikka Messinen ei ollutkaan treffeistä ilahtunut.. Kaikkien kanssa ei vaan kemiat pelaa, niin se on. ;)

    Terkkuja sinne ihan mahottomasti ja Essiselle suukkoja! <3

    VastaaPoista
  3. Suloinen postaus, paljon yhtäläisyyksiä teissä, sielunkumppaneissa <3

    Ei se ihme ole, jos ei heti juttuun tule, vielä omalla reviirillä. Mutta tottakai se harmittaa, kun olisi niin mukava, kun ystävien koiratkin tulisi juttuun keskenään, tulisi nähtyäkin useammin. En kyllä uskaltaisi edes kokeilla meillä, korkeintaan ulkona. Mutta lenkillehän pääsee aina!

    Essille rapsutuksia :)

    VastaaPoista
  4. Sul on, Essi, tosi nätit silmät, että ku äipälläs on yhtä nätit, niin kyl varmaan hurmaatte kaikki. Joo, toi kirja on kätsy idea. Mekin jäähään sitä oottaan ja pannan täs samalla varaus sisälle.

    VastaaPoista