Putkiremppa, venynyt sellainen ja suoraan sieltä syvältä kaikkine juttuineen, on nyt ohi ja pieni matka myös. Joten melkein puolen vuoden mittainen olo päättyy meillä.
Kolmikko on todella hyvin hitsautunut yhteen. Se on ollut hyvä ja hieno asia. Uskon, että Tiuku ja Onni ovat myös nauttineet pihasta. Paluu kerrostalon arkeen voi olla hiukan haastavaa. Minä jään kaipaamaan Onnin tassutusta aamuisin perässäni, kun poju on pitänyt minulle seuraa. Istunut sylissäni lukemassa sanomalehteä ja välillä antanut jonkun kommentin. Joko urahtanut puheeseeni jotain, lipaissut poskeani tai suhauttanut pikku ..... no arvaatte minkä. Essihän ei aamuisin piittaa missä äitee on, ellei äitee ole jääkaapilla. Välistä tuntuu ettei Essi juuri muutenkaan piittaa missä äitee on. Essi ei ole juurikaan kyljessä roikkuja, ellei sitten hänen majesteettinsa kaipaa rapsutuksia.
Hölkkääminen on jatkunut ja toivottavasti saa jatkua vielä pitkään. Helpottunee myös, kun vyössä on kiinni vain Essi. Jos neiti diipadaapa jaksaa olla kiinnostunut köpöttämisestä enemmän kuin radalla liikkuvien ihmisten moikkaamisesta. Viime sunnuntaina lenkki pururadalla oli kyllä suoraan helkutista. Rata oli jäinen, joten Essi halusi kotiin koska kiiltävän päällä ei voi kävellä (juoksustahan ei tullut mitään). Tiuku taas veti sinne tänne koska missään ei voinut kävellä, oli märkää. Ja Onni veti sitten ihan omaan suuntaansa, koska jätkä kolusi pientareilta pupunkakkaa. Selkä oli kyllä moisesta repimisestä ihan kipeänä koko illan. Ja minä kuin persuksiin ammuttu karhu, kun tuo fiilis jäi tulematta joka yleensä juoksun jälkeen on. Ensi pyhänä siis jääörkit eli icebugit jalkaan ja menoksi.
Tulossa on 16 päivä lähtien pieni tauko aktiivisemmassa liikunnassa, kun joudun pieneen operaatioon. Ei mitään vakavaa, tän ikäsellä eukolla vaan on kaikenmoista krämppää tai vikaa. Nyt korjataan vika, kun krämpät olenkin jo itse liikunnalla hoitanut.
Yhtään en moisesta tykkää, joten mitä lähemmäs tuo päivä tulee, sen hankalammin puhuteltava taidan olla. Murrrgghhh!!!!
Sellaista täällä. Palaillaan taas jonkun ajan kuluttua. Halit rekuillenne ja pitäkää huolta itsestänne.
Puss och kram
Niin sitä tottuu äkkiä kaikkeen, ensin moneen koiraan ja sitten siihen, että onkin vain se yksi ikioma. Tavallaan tunteiden myllerrystä suuntaan ja toiseen. Ikävä heitä tulee, mutta kaipuu on toisaalta myös kaunista, on ikävä sellaista, mitä kaipaa eli jotain hyvää, rakasta.
VastaaPoistaMeinasi mennä kieli solmuun, kun rupesin tuollaisia pohtimaan. Asian voisi sanoa lyhyestikin. Mutta niin sanoakseen pitäisi varmaan olla mies, ei naiset osaa mitään lyhyesti sanoa, eihän?
Onnellista operaatiota, niitä alkaa olla iän mukana itse kullakin. Hyvä, että osataan paikata, parsia ja korjata noita pikkuvikoja.
Huvitti tuo lause, että fiilikset jäivät tulematta. Olet näköjään ihan koukussa endorfiineihin... ♥
Juu....ihan näi8n meidän kesken voin tunnustaa tuon addiktin. Ei kerrota siten muille, muistathan.
VastaaPoistaToivottavasti viikonlopulla palaa tuo fiilis, kun vyön päässä on vaan Essi. Pitänee varmuuden vuoksi ottaa mukaan tuo vyö. Ettei tarttis olla tuo peppukarhu useampaa viikkoa. Meinaan siihen olotilaan kun lisää tämän työstressin mikä nyt on, niin kylloä kiristää otsanahkaa.
Parsiminen ja korjaaminen on tosi hyvä asia. Kun se vaan alati ja aina tehtäis niin, ettei tarttis olla itse hereillä. Se tässä kammoksuttaa. Taidan vaatia ihan tosissani kaikki8 mahdolliset mömmöt, jotka löytyy, etten sitten ole oikeen tietoinen kaikesta. Kaikki olis vaan vaaleenpunasta ja kivaa ;)
Terkkuja reippaalle Wupelle. Ihanaa hoitaa koiraa, joka syö kaiken mitä annetaan eikä puhkea johonkin järkyttävään ihottumaan tms. Onni on siitäkin hauska, että vaikka allerioitakin on, hän voi syödä monipuolisesti ja on niin onnellinen ja kiitollinen ruuasta.
Ensi keväänä, silloin jossain kohtaa kyllä sitten juoksen purtsikan yhteen syssyyn ympäri. Ainakin yhteen kertaan. Se on tavoite
Ihania hoitolapsia! Tiedän ton parsontyypin, joka on aina ja kaikessa mukana ;) Joskus sitä kaipaa sitä itsenäisempääkin, joka vaan pötköttelee rauhassa ja seurailee tilannetta (meidän Luna). Ja tiedän niin tunteen tuosta lenkistä... Sitä se on meilläkin välillä, nykyään harvemmin, kun ennen, mutta kyllä niitä yleensä viikkoon ainakin yksi mahtuu... ;) Hyvää viikonloppua ja tsemppiä tulevaan <3
VastaaPoista