Paluu arkeen

Kolmikko hajosi jälleen kahdeksi laumaksi, eli Tiuku ja Onni palasivat Hesaan maminsa luo. On kyllä taas hippasen orpo olo. Totuin siihen ettei minun hetkeäkään tarvinnut olla itsekseni, vessaseuraakin sain vaikken pyytänyt. minulla oli kaiken aikaa varjo nimeltä Onni.
Se heidän täällä ollessaan oli tietysti kivaa heille, että olin kotona melkein koko ajan sairaslomalla.

Totuin siihen, että aamuruuan jälkeen porukalla kipitettiin ottamaan vielä tirsat ennenkuin noustiin päivän askareihin ja lenkille. Kävelypolullakin pääsimme niin kunnolliselle lumettomalle lenkille, että jaloissa alkoi käydä jo täpinää. mutta juokseminen ei ollut vielä sallittua.

Huoh ! No juhannuksen tienoilla he palaavat jälleen ja viipyvät varmaan taas kuukauden verran. Emäntä reissaa taas muutaman viikon ja viettää sitten lomaansa täällä meidän kanssamme. josko me sitten isännän kanssa pääsisimme pienelle pidennetty viikonloppu tyyppiselle reissulle. Paljon lomaahan hänellä ei ole, koska vaihtoi syksyllä työpaikkaa. viime kesähän meni ihan pepulleen, kun hän teloi jalkansa. eli käytännössä minullakaan ei ollut lomaa lainkaan. silloin olivat karvanaperot myös meillä tyttären loman ja putkirempan vuoksi. Mutta se on elämää se. Jossa kaikki ei aina suju kuin Strömsössä.

huomenna olen menossa silmälääkärille hakemaan kirkkautta maailmankuvaani eli uudet lasit. Katsotaan nyt sitten mihin näkö asettuu. ja kestää kyllä vielä sitten muutamia viikkoja ennen kuin saan ne. Tämä väliaika tässä on kyllä raastavaa. Työtä on päätteellä tehtävä nyt ilman laseja, sillä päätelaseillakaan en enää näe mitään. Ja siitä johtuen työasento on kaikkea muuta kuin ergonominen. Eikä siitä silmätkään ihan tykkää, rasittuvat kyllä.
Niin ihmeellistä kuin se onkin, saan todennäköisesti vääntää työnatajan kanssa kättä noista päätelaseista. Meillä työnantaja on määritellyt vaihtoväliksi kolme vuotta. No, muutkin ovat saaneet niitä vaihdettua uusiksi, kun eivät ole entisillä nähneet. Minä syystä tai toisesta joudun nyt sitten tanssimaan joitain kuvioita ennenkuin suostuvat niitä antamaan. Vaikka kaikki perustellut syyt kyllä on. Mutta ei se mitään, ollaan sitten niska/hartiasäryn takia saikulla. Jos se kerran heille on parempi sitten. Mitä siinä luulevat säästävänsä, sitä en tosiaan ymmärrä.

Tässä oli vielä lunta ja nyt se on poissa !!  nii-in Esmukka, nyt päästään vihdoin hölkälle. nyt alkaa "kesäksi siivompaan kuntoon"-viikot. Josko sitten jossain mutkassa pystyn kipittämään purtsalla myös suurimman osan siitä. Nyt ensin pitää pystyä tämä kävelypolku juoksemaan päästä päähän. Ai että odotan sitä ihanaa fiilistä, joka juoksun jälkeen rysähtää koko kroppaan. Ja Essikin kiinteytyy. JEEEE !!!

Eli palaillaan
Puss och kram ja hellikää rekkujanne. Sillä se on todella arvokasta. Romaniassa tilanne on yhä edelleen katastrofi, vaikka se on parantunut entisestä. Koirakamuille jeesiä sai yhteistyökumppanin Pelastakaa koirat- järjestöstä ja nyt sieltä on saatu tuotua uusiin koteihin koiria sekä myös tarhoille pelastettua rekkuja odottamaan parempaa tulevaisuutta. Ja silti vuotaa sydän välillä verta, kun saa kuulla taas huonoja uutisia. Tuntuu välillä siltä, että Romania on koirien helvetti. Ja ne enkelit jotka siellä ovat auttamassa , ovat todella lujilla. Nyt tarvitaan sitä apua ja rukouksia, jotta sieltä edes jotkut selviävät sinne minne jokainen koira kuuluu; rakastavaan kotiin.

Kummikoirani Negruta, turvasa Adinan luona yhä. Ja taustalla oleva vanha Bobita on myös yhä voimissaan ja nauttii olostaan Adinan turvassa, pienessä tarhassa Vulcanan alueella.

<3<3 kaille.