keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Ruusunmarjajauhe








Uusi tuttavuus toi tullessaan myös uuden tuotteen. Tuote , joka sopii niin koiralle kuin muillekin eläimille, mutta myös ihmiselle.

Olen Facebookissa seurannut sellaista sivustoa kuin "Life of Pikelet", kerrassaan ihana sivusto rescue-eläimistä. Pääasiassa koiria, mutta tälläkin hetkellä tuossa kasvattiperheessä on possu nimeltä Punk. Punk on aivan ihana possuneiti, menossa myös adoptoitavaksi eli lemmikiksi jollekin. Tämä possuneiti osaa käskystä myös istua . Elelee Pikeletin sekä Patty Cakesin seurassa, jotka ovat perheen rescue-koirat, tekee kaikkea samaa mitä koiratkin. Leikkii pallosta, nuhjaa poikien kanssa kuin olisi koira. Kerjääpä ruokaansakin samaan tyyliin kuin  Onni, mutta vaan kovemmalla äänellä.

No, Patty Cakes'llä on ollut ihon kanssa ongelmia ja hän on saanut ruusunmarjajauhetta vaivaansa. Siitä tiedosta innostuneena läksin tutkimaan asiaa ja kas, sehän on oikea aarreaitta tuo marja. Tässä tuoteselostetta:

"Ruusunmarja sisältää aminohappoja, vitamiineja, mineraaleja, antioksidantteja ja eteerisiä öljyjä. Se sisältää myös flavonoideja (P vitamiinia), jota keho tarvitsee ja se myös voimistaa C-vitamiinin vaikutusta.
On yleisesti tunnettua, että ruusunmarja sisältää runsaasti C-vitamiinia, mutta sen siemenet sisältävät myös välttämättömiä rasvahappoja omega 3-ryhmästä sekä muutamia muita
aminohappoja ja proteiineja. Yksi ruusunmarjan osista on galaktolipidi, jonka tutkimukset ovat osoittaneettehokkaaksi niveltulehduksia vastaan vähentäen nivelkipuja jalisäten nivelten liikkuvuutta niillä, jotka kärsivät esim. nivelrikosta tai reumasta.
Nypon+ C ruusunmarjajauhe sisältää sekä marjan että siemenet jauhettuna.
Ruusunmarjajauheeseen lisätty C-vitamiini toimii erinomaisesti suojaamalla ympäristön toksiineja vastaan, kemikaaleja, raskasmetalleja, kasvinsuojeluaineita vastaan ja näitä aineitahan löytyy sekä rehuista että ilmansaasteista. C-vitamiini lisää kilpirauhasen hormoonien tuotantoa stressiä vastaan, näitä hormoonejahan kuluu runsaasti stressitilanteessa. C-vitamiini edistää myös interferonin tuotantoa ja tämä puolestaan suojaa soluja virusten hyökkäyksiltä. C-vitamiini on tärkeä myös ihon kunnolle, sidekudosten kollageenille. "


Nypon+C-purkki sisältää 1,5kg jauhetta ja maksaa 49€.

Sitä myydään sivustolla Horsebalance. Mutta ihan mikä tahansa jauhettu ruusunmarjatuote sisältää kaiken tuon mitä tuossakin on lueteltu. Itse ostin Life:sta oman purkkini. Maksoi noin kympin. Halusin kokeilla pienemmällä purkilla ensin. Annostus on koiralle 1tl/päivä, ihmiselle sama, mutta ihmiselle voi vaivoista riippuen nostaa annosta kaksinkertaiseksi. Nivelrikkoon erinomainen tuote, ja minusta sopii myös fibromyalgiaan. Olen kokenut nyt ainakin hyväksi.

Essille tuntuu myös sopivan ja minusta typy on tullut pirteämmäksikin.  Liikkuminen on joustavampaa kuin ennen. Tosin käytän Messisellä myös Nutrolinin Nivel-tanbletteja sekä Nivel-öljyä. Sekin on loistava sarja ja sopii hyvin allergiselle koiralle, ainakin tälle meidän typykälle. Nivel-tuotteissa ei ole mitään allergisoivia aineita , ainakaan tableteissa, mutta kala-allerginen koira ei voi öljyä käyttää. Syytä on kalalle allergisen tutkia myös sopiiko glukosamiini ja kondoitiiinisulfaatti . Varmistus on aina varmistus, sen olen oppinut.

 

Että tämmöisillä eväillä nyt mennään. Katsotaan mihin päästään.

Messinen on nyt etenemässä dieettinsä kanssa ja nyt on ruokaan lisätty peuran liha. Tuotteena on Ziwipeakin peura, jonka tietysti tarkistin, että siinä on vain peuraa eikä muuta. Viikonlopulla ajattelin mennä kauppahalliin katselemaan josko sieltä saisin ihan sitä tuoretta peuranlihaa jauhettuna jauhelihaksi. On se, oikea gourmet ruokaa saava koiruus.  Mutta minun periaatteeni on, että olen hänestä ja hänen hyvinvoinnistaan vastuussa. Hän on siis kauppareissulla etusijalla ja minä  kakkosena. Minulle kyllä kasviksia riittää sitten loppurahoilla :).

 

Viikonlopulla vissiin tiedossa taka-aidan uusimista puutarhassa ja sisko tulee tsekkaamaan puutarhan. Kenties istahdamme Cafe messiseen juomaan kahvit .

 

Palaillaan kun keritään. Kohta alkaa loma, silloin yritän paremmin keskittyä tähänkin blogiin.

 

Rakkautta rekuillenne ja voikaa hyvin kaikki, niin rekut kuin palvelusväetkin





keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Puutarhaunelmaa

Tai ainakin sinne päin. Ihan valmista ei vielä ole, sillä taka-aita odottelee vielä reeraamista. Ehkä johtuu myös siitä, ettei ihan kirkkaana vielä ajatus ole, mitä sinne laitetaan.
Mutta tässä vähän kuvakavalkaadia eri vaiheista ja siitä lopputuloksesta.


Tästä tilanteesta lähdettiin. Kirsikkapuu kuoli kukinnan jälkeen.

Sitten syntyi terassi

Se kaipasi jotain vihreää reunoille ja niinpä sen täydensivät katajat. Ja tuloshan oli pakko tarkastaa.

Hortensiatkin saivat katteen ympärilleen.


Samoin ruukut. Harmaasta ruukusta kuoli kääpiöalppiruusu. Sen tilalle kiipesi kartiokuusi.


Uusi kaffepaikka tarvitsi istuimet.


Ja myös pöydän. Liuskekivet saivat kaverikseen pöytiin sopivan kiventyksen.


Ja siinä se sitten onkin. Kafe Messinen ! Ei puutu kuin asiakkaat ja se kaffe.

Tällaista tuli puuhattua viikonloppuna. Kunhan aita vielä korjataan ja uusia istutuksia sinne, niin puutarha on valmis. Ainakin hetkeksi. Tai pitemmäksikin aikaa. Sillä puutarha ei kai koskaan tule valmiiksi, se kuuluu asiaan. Päässäni pyöriikin jo perennapenkki ja sen kukkaset. Mitä saanee smurffi, jota joku hävyttömästi kutsuu puutarhatontuksi, seurakseen omenapuun alle.
Palaillaan ja lämpimiä päiviä teille ja karvanaperoille. Lämmintä mukavalla tuulenvireellä vaan ei hellettä. 
Rakkautta, haleja ja ihanaa kesää kaikille.



torstai 9. kesäkuuta 2016

Voi Hitsi !!

Ei vaan saa itseään ruotuun tämän kirjoittamisen kanssa. Aika karkaa käsistä ja muuta tekemistä on mukamas niin paljon. Kun sitten ajatuksensa kääntää tähän blogiin, onkin jo aika painua pehkuihin jotta jaksaa seuraavana aamuna töihin. aina vain useammin käy mielessä se ajatus eläkkeelle jäämisestä. Vaan kuka tietää onko sitä aikaa silloinkaan. Eläkeläisillä kun kuulemma on vielä kiiruumpi kuin koskaan ennen.

No, tästä lähtee pikapäivitys. Kirsikkapuu kukki ensimmäistä kertaa kunnolla. Omalla pihalla oli ihan ikioma Hanami eli kirsikkapuu kukki. Ja se oli myös viimeinen Hanami, sillä kukat putosivat yht'äkkiä ja kaikki lehtisilmut kuivuivat. sitten alkoi oksien päät kuivua ja niin kirsikkapuuni kuoli silmieni edessä. Syytä en tiedä miksi ja ihmettelen mistä se otti voiman kukkimiseen. Nyt se on paloina jätesäkissä. 



Puutarhaan tuli sitten ihan uutta suunniteltavaa. Päätin ettei enää mitään puuta sinne istuteta. Peräaidan muutama tuijakin on kuoleman kielissä. Pihaan tulee "alaterassi", sellainen pieni. Piha itsessäänkin on pieni, joten kovin isoa siihen ei saa. Terassin viereen tulee ruukkuihin ehkä puksipuuta tai varrellinen tuija ,jossa on pallomuotoinen se varsinainen lehtiosa. Ja kukkaruukkuja sekä pieni pöytä ja tuoli kahvipaussia varten. Työ on vielä vaiheessa, joten en laita kuvaa. Vasta kun on valmiimpaa, voin laittaa kuvia tänne.
Etupihalla palloiksi leikatut puksipuut myös kärsivät takatalvesta. Siinä ne ovat olleet varmaan ainakin seitsemän vuotta ja nyt sitten saivat siitä viimeisestä lumisateesta, joka kylmää ja märkää, niin takkiinsa , että saapa nähdä selviävätkö. Harmittaa niin sairaasti.


Täällä on taas asukkaita. Sinitiaiset ovat yhden välivuoden jälkeen palanneet pesimään. Nyt on ollut pari päivää hiljaisempaa, että mietin josko ovat jo lähteneet pikkuiset maailmalle. Oikein ei uskalla vielä kurkata sinne. Ja vielä tässä on kesää jäljellä, että toisenkin pesueen ehtivät tehdä.

Lauantaina palaavat Tiuku ja Onni hetkeksi kotiin. Heinäkuun lopussa he palaavat taas, sillä tytär lähtee matkalle taas. Ikävä tulee, kun olen taas jo niin tottunut tähän kolmen koplan kokoonpanoon. Essillä on ollut mukavaa kavereiden kanssa. Ensi viikolla hän on päivät taas yksin. Kun tiedän miten tärkeä Essi on minulle ja aivan tukahtuisin jos hän olisi pitkään muualla, ymmärrän tytärtäni hyvin ja hänen ikäväänsä. Ja milloin hän itse on maan rajojen ulkopuolella, olen lohduton kaivatessani häntä taas takaisin lähemmäs. Silloin joka kerta tuo pääkaupunkiseutukin tuntuu olevan ihan kulman takana verrattuna euroopasta.

Tähän loppuun kuva salaatistani, joka kasvoi todella nopeasti. Nam.
Palaillaan taas puutarhaan ja arkeen. 
Sillä aikaa, pitäkäähän huolta itsestänne ja mussukoistanne. Ihan kaikista sellaisista. Maailmaa pitää täyttää hyvillä tunteilla, positiivisuudella ja rakkaudella. Nyt, kun se on niin vihainen ja agressiivinen. Jotta hyvä alkaisi saada jalansijaa.

Palaillaan.


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

PUUTARHAUNELMIA

Juu, oli niitä. Sellaisesta vehreästä puutarhasta, kunista aitaa ja kukkia tulvillaan. Kukkia nyt olen hankkinut jo jonkun verran, mutta aidan tila on kaikkea muuta kuin puutarhamainen.

Ehkä ei niin hyvin näy, ellei kuvaa suurenna, mutta siinä on kaksinkertainen verkko limittäin tukevissa metallipylväissä. Pylväät on upotettu maahan kierteellä upotettaviin metallijalustoihin. Tätä verkkoaitaa sitten riittää ihan peräaidalle asti.
Voi olla , että tuohon tulee vielä korotusta. Miksi sitten olemme linnoittautuneet? No, naapurissa asuu schäfer/leonbergin mixi, pelkoaggressioinen luultavasti, koira joka hyökkäri aidan läpi. Sai kuononsa meidän puolelle, kun entinen aita antoi periksi , ja puri Onnia kuonoon. 
Aina se on rähjännyt, mutta aidan läpi se ei ole yrittänyt tulla. Yritimme aiemmin sitä näköestettä, mutta siitä oli se seuraus, että koira keksi tulla aitaa alemmas, ja kun siitä näkyikin läpi, hyökkäsi se räyhäten Onnin päälle. Onneksi tytär ehti väliin ja vetäistyä Onnin pois. Mutta kirsuun tuli haava, eli pintaiho kuoriutui osittain pois.
Kävin siitä naapurissa sanomassa. Eivät ensin meinanneet ovea avata. Kiistelivät varmaan siitä kuka ovelle tulee ja lopulta sieltä perheen tytär tuli. En sanonut mitään hävytöntä tai ilkeääkään, pyysin vain huolehtimaan siitä ettei heidän koiransa pääse heidän puoleltaan meidän koiriin käsiksi. Kerroin samalla meidän laittavan nyt sellaisen verkon omalle puolelle ettei meidän koirat ainakaan tule siitä läpi millään. Tähän vastattiin, että kyllä he laittavat siihen jotain eikä he päästä omaansa pihalle ennenkuin siinä jotain on.
Tähän minä tietty luotin ja mitä näinkään. Isäntä oli siellä polvillaan aidan vieressä ja ajattelinkin, että aika hassua jos kerran kunnon aitaa laittaa. Hän kaivoi maahan, ilman mitään tukipylväitä,  sellaista noin 30cm korkeaa nurmikon koristeaitaa. Voin sanoa , että kyllä ketutti. Ja yhä edelleen koira tulee yksin takapihalle vartioimatta. Ei ole pihalla olo enää yhtä rauhaisaa kuin ennen. Koiria ei voi päästää pihalle ennenkuin on varmistunut ettei naapurissa ole koiraa ulkona. Ja koko ajan pitää olla skarppina koska se tulee. He saattavt milloin tahansa huitaista oven auki ja koira pihalle. Missään vaiheessa ei heille ole valjennut, että heillä on käsissään oikea ongelmakoira. Se rähjää oman porttinsa ulkopuolella kaikelle mikä liikkuu. Minua säälittää tämä koira, kun sen eteen ei tehdä niitä asioita mitä pitäisi. Koira ressu on aivn väärässä paikassa ja siitä on hyvää vauhtia kehittymässä vaarallinen. Olisi aivan järkyttävää, jos sillä joku ratas päässä flippaa ja se syöksyy viereisellä pihalla leikkivien pienten lasten päälle. Tai heidän kodissaan olevien pienten päälle. Tai kenen tahansa päälle.
Talon emännällä oli yhdessä vaiheessa hyvä ote koiraan ja hän sitä kouluttikin. Mutta ilman tukea ja apua se kaikki valui hukkaan. Nähtäväksi nyt jää miten tässä käy, mutta meidän koirien tai meidänkään päälle se ei tule, siitä pidän huolen.


Perennapenkki alkaa hakea muotoaan. Takatalvi teki jonkun verran tuhojaan pikku-narsissien suhteen, mutta vähemmän kuin luulin. Myös yksi pioneista kuoli.

Laatikot piti aidan vuoksi kääntää näin ja niihin laitoin nyt ruukkusoraa. Puksipuu nurkassa kasvaa niin näköesteeksi kuin esteeksi muutenkin, ettei aidan lähelle tästä enää mennä.
Ruukuissa kukkivat pelakuut ja muratit. Vielä pitää laatikkoon hankkia kukkia, mutta olkoon seuraavan viikonlopun juttu. Olen myös suunnitellut Messiselle sänkyä, sitä varten pitää hankkia lautaa. Ja maalata laudat valkoisiksi. Sitten vain pätkimään ne piirustuksen mukaan ja kasaamaan se sängyksi. Siihen tulee myös jalat, jotta imurointi sen alta on helpompaa. Lattiassa kulkee myös todennäköisesti lämminvesiputket joten senkin vuoksi on hyvä, että se nousee ihan lattiapinnasta ylemmäs. Kuva tulee kunhan se vlmistuu.

Työmaailma kiinnostaa aina vain vähenemässä määrässä. Meitä on jäämässä useita eläkkeelle vuodenvaihteessa ilmeisesti. En itsekään ole suunnitellut olevani kauempaa kuin pari vuotta vielä. Sitten on yli 40 vuotta työelämässä päätöksessään. Onneksi en niistä asioista joudu kärsimään, joita nyt ihmisten kurjistamiseksi suunnitellaan. Suomi on menossa jyrkkien luokkaerojen suuntaan. Myös siinä suhteessa, kenen lapset saavat koulutusta, sillä jos joudut itse rahoittamaan koulutuksesi velkarahalla, on se asia jota harva uskaltaa tehdä niinkauan kuin työllisyys on mitä on.
Eikä sitä työllisyyttä tule ellei ole ihmisillä rahaa kuluttaa. Miten kävi nytkin, kun kaupat saavat olla auki niinkuin haluavat? Lisää tunteja ei ole myyjille tullut eikä myöskään lisää ole myyjiä palkattu. Nyt jos koskaan pitäisi ihmisten olla hereillä, milloin asioivat kaupoissa. Se vaikuttaa moneen asiaan. Ja toisaalta ihan sama milloin käymme, koska varaa ei ole muut ostaa kuin välttämättömät asiat. Ja samaan aikaan , kun kansa kiristää vyötään ja venyyttää pennejään, kulkee varakkaiden rahat sijoitustileille ulkomaille. Turvaan verottajalta, ei puhettakaan sijoittamisesta kotimaahan, edes verojen verran. 

Tänään on äitienpäivä. Onneksi olkoon kaikille äideille, myös heille joiden ns. lapset ovat karvaisia, kulkevat neljällä tassulla ja puhuvat ihan omaa kieltään. Aika haastavia lapsia siis. Mutta lapsia, kyllä, lapsiamme ovat. Rakastettuja perheenjäseniä.
Ehkä pitäisikin tuo äitienpäivä muuttaa joksikin muuksi, tasapuolisemmaksi naisia kohtaan. Naistenpäivä , silloin joukkoon mahtuvat niin perheelliset naiset kuin sinkkunaisetkin ja lapselliset sekä lapsettomat. Kaikkia heitä voisivat läheiset muistaa ja kunnioittaa kukin omista syistään. Samoin syksyllä voisi sitten olla miesten päivä eikä isänpäivä. Eikös oisi hyvä ?


Palaillaan taas. Suukkoja karvanaperoille ja iloa kesään kaikille. Tulkoon kunnon kesä, jonka voimin sitten jaksamme taas talven yli.



lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kevättä

Keikkuenhan se tulee. Yhtenä päivänä räntää ja vettä, seuraavana aurinkoa ja lämpöä.
Tässä välissä tämmöinen pikapostaus , kun mukamas on kiire eikä mitään ehdi. No, enempi syynsä on omassa terveydentilassa ollut ja on edelleen. Mutta eiköhän se tästä, lääkärille maanantaina.
Yksi auttava asia jaksamiseen olisi saada lopultakin työhuoneeseen se jäähdytin, josta olen puhunut jo useamman vuoden. Se on myös useampana vuonna luvattu, mutta eipä ole tullut. Josko se tulisi sinä päivänä, kun eläkkeelle lähden :).

Puutarhasta on tulossa pressuparatiisi. Uusin hankintani on maastokuvioinen pressu väliaitaan. Sen tarkoitus on katkaista näköyhteys naapurin koiraan, jotta kummallakin puolella saisi olla rauhassa pihalla. Sen jatkeeksi on tarkoitus rakentaa lauta-aidan pätkä estämään tuija-aidasta niin läpitulo kuin menokin. Aika sitten näyttää, että pitääkö tässä rakentaa siihen peräti tiilimuuri. Viereisellä pihalla ulkoilutetaan koiraa laittamalla se pihalle ja ovi kiinni. Nyt sinne ei ole edes tultu katsomaan, kun koira metelöi. En tiedä enää mitä muuta voisin tehdä. säälittää koiran puolesta. Pelkoagressiotahan tuo lienee.



Pihalla vieraili myös kukkapoika ja kukkaistyttö katselemassa kukintoja.



Toivon totisesti ettei lunta sada näitten päälle. Lupaavassa kasvussa ovat. Täytyy miettiä  mitä muuta siihen hankkii ja miten puutarhaa muotoilee, sillä omppupuun alla ei oikein tahdo nyt kasvaa mikään. Perennoja olisi kiva hankkia, mutta ensin pitäisi kaivaa tietoa ja suunnitella . Pitäisi saada kukkivaa pitkin kesää ja vihreää ja ja ja...... huoh ! No ei sitä Roomaakaan päivässä tehty, lohdutan itseäni. Tuo tännimmäinen tyhjä laatikko todennäköisesti häipyy ja siihen ehkä varrellinen tuija, ehkäpä sellainen varrellinen jossa on kolme palloksi muotoiltua osaa. Tai sellainen ihan puu , jonka oksat kääntyvät alaspäin ja on täynnä kukkaa. Olen avoin ehdotuksille kaikki viherpeukut huom.!!


Essi on vatsavaivojen takia nyt sitten ns. eliminaatiodieetillä. Vatsan löysäily ei vain loppunut maitohappobakteereista huolimatta. Elli epäily, että josko oisi herkistynyt kalkkunalle. Ajattelin että prkl..... ja totesin , että rauhoitetaan sitten tilanne ja katsotaan miten käy. Tämä on nyt pitkä tie, vaan mitä ei rakkaansa eteen tekisi. Essi syö nyt toukokuun loppuun asti vain perunaa ja lohta. Kolme viikkoa on nyt menty, suunta on parempaan kyllä. Toukokuun lopussa lisätään sitten aina yksitellen uusi laji. Jos sopii, niin sitten jatketaan samalla systeemillä kunnes sopiva ruokavalio löytyy Essille loppuelämäksi. Essi täytti 9 ja haluan niitä vuosia vielä paljon lisää.

Tällaista tällä kertaa. 
Palataan ja rakkautta, riemua ja energiaa kaikille. 
Puss och kram <3



tiistai 15. maaliskuuta 2016

UUDET TUULET !!

Olen miettinyt pitkään miten uudistaa tätä blogia. Essillä alkaa olla jo ikää ja elämä soljuu tuttuja polkuja. Ei oikeastaan ole niin usein mitään uutta kerrottavaa, koirakerrottavaa. siksipä ajattelinkin uudistautua laajentamalla aihepiiriä. Yritän tästä lähin kirjoitella vähän kaikenlaisesta , mielipiteitä, näkökulmia ja päivän polttavaakin. Niin omasta elämästä kuin muustakin. 
Jalo tarkoitus, saa sitten nähdä miten se toteutuu ja miten aika riittää kaikkeen.

Ensinnäkin, tämän kevään projekti on polkaista käyntiin kuntoprojekti. Se on pitemmän ajan suunnitelma. Vuosia eläkkeelle jäämiseen on muutamia ja haluan olla kunnossa kun sinne pääsen. Eniten toivon, että kunnon ylläpitämisestä kasvaisi tapa. Joten lumille toivottelen hyvästejä mahdollisimman nopeasti, jotta Essin kanssa pääsemme mummohölkkäämään. Yritän herätellä uudestaan sitä juoksun euforiaa. Silmäleikkaukset toivat sellaisen tauon hölkkään, jota oli sitten vaikeaa sytytellä uuteen alkuun. Yrittäessäni reväytin sitten vasemman pohkeen ja taas oli edessä tauko. Siihen minä sitten hyydyin. Mutta jospa nyt päästäisiin Messisen kanssa taas vauhtiin.
Messisellä ja minulla on toinenkin yhteinen projekti tulossa ja se on painonpudotus. Meikäläisellä tosin on pudotettavaa monen messisen verran. Messiseltä jos saan lähtemään reilun kilon ja sitten painon pysymään siinä niin kaikki on hyvin.



Harrastukset kaipaavat elvyttämistä myös. Maalaaminen/piirtäminen on ollut jumissa jo kauan. Päässä on aiheita vaikka kuinka, vaan en ole niitä saanut ulos. Kaikki olosuhteet eli tila tekemiseen on olemassa ja välineet myös. Energiaa puuttuu, mutta ehkä se sitten tulee kohoavan kunnon kanssa. 

Facebookissa kirjoitti eräs kavereistani hyvän kirjoituksen ihmisten tämänhetkisestä olotilasta, kuinka niin moni tuntuu olevan täynnä vihaa. Olen samaa mieltä hänen kanssaan, että se on huolestuttava ilmiö tänä päivänä . Miksi pitää olla niin paljon vihaa ja suvaitsemattomuutta.Puhumattakaan siitä, kuinka sitä puretaan väkivallaksi asti. En käsitä mistä se kumpuaa. Onko niin, että levottomuus yhteiskunnassa ja epävarmuus omasta toimeentulosta, jota nykyinen hallitus omalta osaltaan on kiihdyttänyt ihan kiitettävästi, saa ihmisissä liikkeelle jonkin alkukantaisen luolamies-ilmiön. Rintaa lyöden ollaan menossa sen nuijan kanssa barrikaadeille puolustamaan kotiluolaa vaikkei sinne ole kukaan tulossakaan. Meillä on kaikkea paljon, mutta mihinkään ei olla tyytyväisiä eikä mitään ole tarpeeksi paljon. Miksi ennen tultiin toimeen vähemmällä, oltiin onnellisia yksinkertaisista asioista, puuhasteltiin askareita ja tehtiin tyytyväisinä töitä ?? Sellainen tunne minulla ainakin on.
En tiedä, onko tuo mediavalta tehnyt meistä levottomia. Kaikesta halutaan tietää kaikki aivan heti, ei anneta arvoa ihmisen yksityisyydelle lainkaan. TV suoltaa reality ohjelmia toinen toisensa jälkeen. Kurkistellaan milloin kenenkin elämään. Huomaan miettiväni yhä enemmän tuon masiinan sulkemista ja mietin , että pitäisi oppia valitsemaan katsottavia asioita. Laittaa se kiinni, kun ei huvita katsoa tai sieltä tulee jotain roskaa jota ei tosissaan halua katsoa. On vain jäänyt siihen löhöämään paremman tekemisen puutteessa. Sitä parempaa tekemistä varmaan silloin löytyy jokaisen kirjahyllystä esimerkiksi.
Viha on asia , joka kuluttaa, se ei anna mitään. Suuttuminen jostain on eri asia kuin viha. Huoh !! Ehkä parempi näin iltamyöhään on olla pohtimatta liikaa tuota asiaa. Täytyy pitää vain huoli siitä, että aamulla herätessään päättää tehdä päivästä hyvän. Ystävällisen ja lämpimän antamalla hyvän kiertää. Ehkä se vihan laantuminen alkaisi siitä. 

Kevättä kaikille ja rapsutuksia muruillenne. Saatte itse määritellä keitä he ovat, karvakavereita tai niitä ihan taviskavereita :).

Palaillaan.
Tyttären valokuvanäyttelystä oheisesineitä. Teemana oli rakkaus, ja hänellä se oli rakkaudesta satuihin. Kuvassa on vanha satukirjani Prinsessa Ruusunen. Näyttely on Helsingin Virka galleriassa ja avoinna toukokuun loppuun asti. Näyttely koostuu valokuvaajiksi valmistuvien kuvaajien töistä. Olimme avajaisissa ja sanon vain, että kyllä kannatti. Hienoja töitä.


keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Löpsäillen Helmikuuhun

Ei voi mitään, tästäkin postauksesta tulee pikakirje. Jos ei nyt ihan sähkösanomaa, jotain sinne päin kuitenkin. 

Essi on taas kipeänä, vatsa vaivaa. Kävimme Helsingissä hakemassa toissa viikonloppuna pari karvanassua meille. Helsingissä sitten Essinvatsa meni tosi löysälle. Piti aamuyöstäkin lähteä ulos. Isäntä sääli minua ja kävi ulkona Essin kanssa. No oli ihan normilääkkeet löysään vatsaan mukana, joten selvittiin ihan kunnialla kotiin.  Tilasin kumminkin lääkärin ja kävimme vakiopaikassa katsastamassa Essin kunnon. Typyssä ei mitään vikaa sen kummemmin ollut, mutta suolistotulehduksen vaivaa siinä taas uumoiltiin. Antibioottia pistoksena sekä B12-vitamiinia. Enteromikrokapseleita suoliston flooraa kuntouttamaan. Kakan kiinteytykseen suositeltiin Visibliniä. Minähän en Essille uutta tuotetta anna tutkimatta. Jossain takaraivossa  kolkutti, että olen tämän asian tutkinut. Mutta miksi olin päätynyt kielteiseen kantaan. 
Visiblin on psylliumia eli ratamokasvin siemeniä, ja Essi on ratamolle allerginen. Ei siinä sen enempää sitten. Muuten jos halutte valmistetta käyttää kuitulisänä koirallenne, annostus on puoli teelusikallisat desilitraan vettä ja turvonneen annoksen voi sekoittaa ruokaan. Minusta tuo desilitra tuntuu paljolta nesteeltä, mutta koskapa en kokeillut, en tiedä miten se turpoaa ja milta seos näyttää. Visibliniä on myö sokeriton versio. Sopii diabeetikoille siis myös. Tämähän on taas yksi niistä tuotteista, jota ihmisetkin käyttävät. No toivotaan parasta, kävimme nimittäin uudestaan lääkärillä ja nyt saimme oikein antibioottikuurin. Se reissu onkin sitten tarina sinänsä, siitä toiste enemmän.


Tämä on outo talvi. Yhtenä viikkona tai jopa päivänä on maisema tämmöinen. Seuraavana aamuna , kun heräät se onkin toisenlainen.



Ja  sitten se on tätä. Vielä pahempaakin. Nyt tällä hetkellä sataa vettä ja lumikinokset ovat taas kohta historiaa. Ja nyt totisesti toivon ettei sitä enää tule, Kaikki tuo liukkaus tekee selästäni tosi kipeän. Kävelen töpöttäen , kun pelkään kaatuvani noissa liukkaissa keleissä.
Kuinka kaipaankaan tätä :

Mutta ehkä se tästä. Tämä on taas sellainen sairauspostaus. Ehkä seuraavassa postauksessa pääsen parempaan moodiin. Kunhan saan tuon oman muruni kuntoon.

Haleja omille rekuillenne ja palataan taas.