Valjaat

Vähän arkipäivää välillä noiden tärkeiden asioiden lomaan.

Kolmikko sai viikonlopulla uudet valjaat. Malliltaan valjaat on Y-valjaiden tyyliset, Ratian malliston valjaat. Etsimme pehmustetumpia valjaita ja niin sitä sitten marssittiin sisälle liikkeeseen kolmikon kanssa, joka huumaantui heti ruokien ja makupalojen tuoksusta.
Minulla oli ihan liian paksu takki päällä. Eipä ihme, että hiki valui pelkästä seisomisewsta. Työn teki myyjä , joka leperrellen sovitteli valjaat Ensin Onnin päälle, sitten Tiukn ja lopuksi Essin. Essillekin tukli sitten ostettua uudet, kun totesimme kaikki, että ne päällä olleet valjaat tulivat liiaksi kainaloon. Tiuku ja Onni saivat siinä rytäkässä sitten myös Hurtan sademanttelit, Essillä kun on jo omansa. Kyllä nyt kelpaa ulkoilla.

Essi on kuvassa muuten pönäkämmän näköinen kuin luonnossa. En tiedä johtuuko se kuvakulmasta vai pörrökarvasta. Sorry muru.

Meilläpäin kasvaa aidoissa sieniä.



No ei kasva. Joku oli nostanut tämän valtavan sienen tuohon ja siitä oli ssitten pakko ottaa kuva. Melkoinen jötikkä.

Olen tuohon sivuun linkkeihin laittanut noita koirasivustoja, joista löydät rescue-koirista adoptoitavia, kummikoiria, kummitarhoja  tai kampanjoita jotka ehkä sopivat sinulle avustuskohteiksi. Jos siis haluat avustaa. Se on vapaaehtoista vaikka minä nyt asiasta innostuneena ja sen sydämen asiaksi kokevana siitä hölpötänkin. 

Kuten sanottu aiemminkin, jokainen joka pitää omasta rekustaan hyvää huolta, on hyvä ihminen ja tekee joka päivä hyvän teon. itse koen, että minulta riittää vielä ylimääräistä jollekin onnettomalle, jolla ei ole tätä maata ja sen lainsäädäntöä turvanaan samalla tavalla.

Mutta jatketaan ja palaillaan.

Mukavaa viikkoa teille kaikille

Puss & kram, kuten isäni aina tapasi sanoa.                          

                   

Kummikoirat ja muuta arkea

Intoilin niin näiden kaikkien avustusasioiden kanssa, että taisin jossain vaiheessa suunnitelmissani pyöriä kuin pyörremyrsky. No pölyhän semmoisesta vaan nousee niin ettei ympärilleen näe. Kunnes sitten sain Koirakamuille jeesiä- Merviltä postia. Postissa oli mukana usean koiran tarina ja kuvat. Tarinoita lukiessa olisi tehnyt mieli nyyhkyttää oikein sydämen pohjasta. Ja samalla nousi ihan järjetön suuttumus ja raivo ihmisiä kohtaan. En pysty tässä edes selittämään heidän temppujaan, niin kuvottavaa se on.
No, kuten huomasitte, Netta sieltä nousi muiden yli ja niinpä sitten pikapikaa vastasin hänelle, että tämä tyttö se on, minun kummikoirani.
Mervin kanssa sitten postailimme muutamankin kerran, sain tilitiedot ja samalla tein sitten pankin kanssa sopimuksen, joka kuun alussa lähtee Netalle 20€ rahaa, jolla ostetaan hänelle ruokaa ja jos tarve vaatii, myös lääkkeet. Kunhan Adina tai Alex kirjoittavat mitä hänelle kuuluu, täytyypä muistaa sanoa, että jos rahasta riittää, saa toki ostaa sitten muillekin koirille. Näin suomen oloissa ei tuo summa ole paljoa, mutta Mervin mukaan se Romaniassa on merkittävä summa. Hyvä niin.

Nämä koirat vielä kaipaavat kummeja. Jos heistä joku sinua miellyttää ja haluaisit olla kummi, ota yhteys  Merviin. Jos olet facebookissa, hae Koirakamuille jeesiä ylös, luulisin löytyvän. Sitä kautta saat jätettyä viestin. tai sitten laita suoraan sähköpostia . Laita ensin minulle postia, niin annan sinulle hänen postiosoitteensa. En sitä tähän ihan julkisesti halua laittaa, ihan vain suojauksen takia.

Bella 4v.

Marcela 4v.

No hups, Valkoinen poika pelleilee,

Kovia kokenut 13-14v Bobita, joka tulee asumaan tarhalla elämänsä loppuun.

Albus on noin 5-6kk vanha poju

Fetita , ikää ei tiedetä, vanhempi kuitenkin kuin 4v.

Eli tässä tämänhetkiset ehdokkaat kummikoiriksi. Toki niitä tulee lisää sillä yhä kaduilla elää lukematon joukko heitä. Johonkin itselleen on vedettävä se suremisen raja, sillä muuten tulee hulluksi ja tulee sairaaksi. Se, että auttaa edes yhtä koiraa, joko ottamalla sen omakseen tai sitten tukemalla sitä tarhaa tai olemalla kummi. maailmassa on ihmisiä paljon, kunhan me muut herättelemme vielä niitä nukkuvia, tulee siitä se joki jolla saadaan asiat kääntymään parempaan suuntaan. eikä se hyödytä mitään eikä ketään jos minä nyyhkin ja suren täällä. Teen sen mihin pystyn, pientähän se on, mutta edes jotain. 

Laitan tuonne linkkeihini myöhemmin näitä yhdistyksiä joiden kautta koiria tuodaan, tai voit ryhtyä kummiksi. Minä tuen mielelläni Koirakamuja, sillä nämä kaksi naista ovat todellisia eläinsuojelijoita. Energisiä naisia  suurilla sydämillä. Tunnen suurta kunnioitusta. Siksi myös tuen heidän toimintaansa miten nyt sitten omalla tavallani vain voin.

Kamut keräävät myös mielellään esim .kirppismyytävää. Sellaista pikkusievää kuten esimerkiksi koruja, joita sinä et enää käytä.  Kerääpäs kaveripiiristäsi heille myytävää (olen täällä jo keräämässä) ja lähetä heille. Kirppismyynnistä he sitten saadut rahat käyttävät näiden tarhojen hyväksi.

tästä tulikin taas jo senverran pitkästi, että jatkan huomenna. ja silloin puhutaan sitten arjesta. Onhan tässä kolmen koplan kanssa kaikenlaista puuhaa ollut. Ja vielä lokakuun jatkuu. Lokakuun viimeisellä viikolla sitten muuttavat hesaan äipän luo. Sitten se arki oikeen vasta alkaakin. Tulee kyllä taas niin maatakaatva ikävä, että mahdanko selvitä siitä.

Palaillaan.

Tyttö tuli !!!

Tässä hän on, kummikoirani Negruta Romaniasta. Koirakamut hänet minulle toivat tietooni. Ja enhän minä sen sydäntäsärkevän tarinan luettuani voinut itselleni mitään. Halusin auttaa häntä.

Tämän asian kanssa on joutunut soutamaan ja huopaamaan. Kummikoiria ei ole niin ollut ja jalkani ja mieleni toimivat ilmeisesti vielä nopeammin kuin luulin. Haluni saada asiat aina heti selviksi vei minua hetken aikaa sinne tänne. Mutta nyt ovat kuohut selvinneet ja minulla on kuin onkin kummikoira, kiitos Koirakamuille jeesiä- Mervin.

Kerron myöhemmin tarkemmin asiasta (ja niistä jäljellä olevista kummeja kaipaavista koiruista), nyt on vain mielessäni tämä typykkä ja tämä runonpoikanen joka syntyi hänen kuvastaan;

"Taivas oli tumma, harmaa
 vaan etkös arvaa,
tähtien lomasta
kuin aarteiden kopasta
tipahti koiraneitonen
Negruta niminen.
Sinuahan minä odotin
monia polkuja vaelsin.
Nyt on rauha syvä,
mieleni todella hyvä.
Sinä olet siinä, minä tässä
yhdessä matkaamme elämässä."


Palaillaan.
               

Mitäs mää tekisin ??

Elämä on melkoista vilskettä juuri nyt. On tyttären muuttotouhut, kolmen koplan kaitsemista siihen asti kunnes se kutistuu taas yhteen. Se tapahtuu lokakuun lopussa, sitten mummin murut ovat taas hesalaisia. Turun vuosi ja mukava aika on taas ohi, varmaan lopullisesti sillä tuskin enää Hesasta takaisin tulevat. Enkä minä  si8nne halua muuttaa edes eläkevuosina. Olen niin juuriani myöten turkulainen.
Kummikoira-asia ei nyt oikein etene. Johtuu varmaankin siitä, että kummikoiria ei oikein nyt ole. Kaverien ehdotuksesta ja muutamankin yhdistyksen vinkistä johtuen olen alkanut miettiä asiaa uudelleen. Jospa ryhtyisinkin kokonaisen tarhan kummiksi. Siten voisin auttaa montaa koiraa. Ystäväni tukeee romanialaisen naisen pitämää tarhaa. Tässä linkki kyseiseen tarhaan  http://helparomanianstray.blogspot.fi/2012/02/anda-murgu.html.
Kyseessä on 41 vuotias nainen , joka on todellinen eläinsuojelun sissi. Sinnikäs ja päättäväisesti eläinten etujen valvoja. Tuntuu hyvältä ajatukselta tukea hänen työtään, sillä apua hän todella tarvitsee. Kaikin puolin, luettuani hänestä enemmän, olen kallistunut tähän vaihtoehtoon nyt. Odottelen Koirakamujen vastausta miten toimia, että hän saisi kuukausittqaisen avustuksen minulta. Vaan eihän sitä tiedä, jos satun sitten bongaamaan jonkun rekun joka kummia kaipaisi, ettenkö voisi ajatella vielä sitäkin.
Näillä koirilla on niin vähän. Lämpöä ja rakkautta en voi täältä etäältä antaa muuta kuin avustuksen muodossa. Minulla on paljon, vaikka en Roope Ankka olekaan mammonan puolesta. En tule köyhäksi, jos näihin valitsemiini kohteisiin kuukausittain rahaa annan. Päinvastoin, sille hyvälle mielelle  jonka siitä saa, ei voi hintaa laittaa.

Työkaverini, jolle tyrkkäsin muutaman linkin ja kapallisen koirien kuvia, on nyt ottamassa koiran Espanjasta. Asia on jo niin pitkällä, että Ransua odotellaan jo kiihkeästi kotiin. Olen niin onnellinen tästä, sillä Ransu saa omistautuvan ja rakastavan kodin. Vastuunsa tuntevat ihmiset, jotka ovat jo nyt sitoutuneet häneen. Ja olen iloinen siitä myös, että kaverini saa jotain mukavaa elämäänsä lisää.

Että tämmöistä tässä kiireessäni nyt postailen. Yritän paremmalla ajalla sitten selitellä lisää mietteitä ja asioita tästä auttamisen innosta, joka eittämättä on puraissut oikeen kunnolla nyt.

Mukavaa ja aurinkoista syssyä. Palaillaan.

Prinsessa Viippokorva Tiukuriina.

                  

Koirakamut ja kummikoirat

Puhuinkin jo aiemmin tuosta parsonistien syyskeräyksestä. Syyskeräyksen ovat alulle polkaisseet kolme tehokasta nuorta naista, joilla taisi elämä tulla todella kiireelliseksi, kun koiraihmiset riensivät ottamaan kampanjaan osaa oikein roppakaupalla. Tavaraa on tullut aivan valtaisat määrät (IHANAA).
Kuten aiemmin kerroin, tavaroiden perille saattamiseksi kampanjaan tuli mukaan tuo DFO, josta sitten itse innostuin kovasti.
Toinen mukana oleva ryhmä on Koirakamuille jeesiä, jota vetää kaksi naista, Mervi ja Riikka. Kiinnostuin myös heidän toiminnastaan. Heidät löytää facebookista tuolla  "koirakamuille jeesiä"- nimellä. Halusin tukea myös heidän toimintaansa ja kyselinkin sitä sitten heiltä. He ohjaavat avustukset suoraan valitsemallesi tarhalle tai sitten voit ottaa kummikoiran. Tämä vaihtoehto minua viehättää eniten. Voin osoittaa avustukseni, vaikka esim. 25€ kuukaudessa, jollekin tietylle koiralle ja näin hän sitten saa sapuskaa ja lääkkeitä jos niitä kin tarvitsee takuuvarmasti joka kuukausi.

Kummikoira toiminta on ihana tapa pelastaa edes yksi koira, kun kaikkia ei itse henkilökohtaisesti pysty pelastamaan. Koirakamujen välittämät kummikoirat sijaitsevat Romaniassa. Sen mitä nyt olen Romaniasta lukenut ja muutamia kuvia nähnyt, kääntää kyllä vatsani, on se niin raakaa touhua. Tunnustan suoraan etten pysty, ainakaan tällä hetkellä asiaa ajattelemaan syvemmin enkä kuvia katsomaan lainkaan. Ne kun eivät verkkokalvoltani häivy aikoihin.
Tunnustan olevani koirarakas hömelö. Minulle koira on perheeni jäsen, jota en ikimaailmassa hylkäisi. Ei ole mitään mitä en hänen hyväkseen tekisi. Kaikkeni teen, jotta hänen elämänsä laatu olisi hyvää ja arvokas. Kun hän kahvipaketin kokoisena huusholliin tuli, käveli hän myös niin vahvoin sitein elämääni, ettei sitä murra mikään,

                "Siis täh, me kahvipaketin kokosia. Höpö höpö"

Sama koskee näitä tyttäreni koiria myös. Yhtä rakkaita kaikki. Nyt aion ottaa lauman näkymättömäksi jatkeeksi kummikoiran, joka yhtä lailla saa sitten osuutensa. Tarvitseepa hän mitä tahansa.

Koirakamujen kautta pääset myös katsomaan adoptiolistalla olevia koiria, jos vaikka innostut asiasta niin paljon, että haluat tarjota kodin jollekin ihanalle rekulle. Mutta jos olet samassa tilanteessa kuin minä, että et pysty ottamaan lauman jatkoksi toista, niin kummikoira on hyvä keino auttaa kuitenkin.

Tiedän , ettäihmiset avustavat kaikenlaisia järjestöjä. Miettivät monesti meneekö avustus perille. Monet miettivät varmaan sitäkin, että nämä avustettavat koirat eivät ole riittävän arvokkaita avustusjärjestöjen hierarkiassa, että on tärkeämpiäkin. No koiraihmisenä olen sitä mieltä tietysti ettei mitään tärkeämpää avustettavaa olekaan kuin puolustuskyvytön eläin.
Olen aikoinani avustanut myös Animaliaa ja WWF:ää, Amnestyä. Unicefiä avustan myös ja nyt on näiden koirien vuoro.

Kaiken kaikkiaan maksan avustuksia, kunhan tuon kummikoiran saan, noin 35€ kuukaudessa. Minusta se ei ole paljoa. En todellakaan jää mitään paitsi eikä totisesti Messinenkään. Saan hyvän mielen ja toteutan siten joka kuukausi sitä ideaani levittää hyvää.
Jos teillä on mahdollisuus, tehkää samoin. Hyvä kiertää aina tavalla tai toisella takaisin luoksesi

Palaillaan kun asia etenee. Hyvää ja aurinkoista syksyä kaikille.

PS. Onhan tää postaus dundeellinen purkaus. Tarkoitus ei ole ketään syyllistää, joka ei nyt toimi kuten minä. Sillä sekin on mielestäni ihan huippujuttu, että pidätte omista rekuistanne huolta ja rakastatte heitä. Se on ihan mahtavan paljon. Ja siellä hyvien tekojen listassa ihan ykkönen.

Puss och kram <3<3

          

DFO eli Dog Force One

Facebookissa on ollut Parsonistien ryhmässä syyskeräys koirien hyväksi, Espanjassa ja Romaniassa tarhoissa olevien kulkukoirien. Siinä on mukana kaksikin järjestöä ; Koirakamuille jeesiä sekä  tämä DFO. Tyttären kanssa kokosimme kaikki meille tarpeettomiksi käyneet koirakamppeet säkkiin ja toimitimme kerääjälle. Pussia oli höystetty sitten myös ruualla, puruluilla ja muulla pikkukivalla. Oli ihan yllättävää huomata, kuinka sitä komeroiden loukoista tulikin niin monta hihnaa, valjaita, vaatetta. Kaikkein mahtavinta oli se hyvä mieli , jonka siitä sai.
Niinpä se kipinä siitä sitten laajeni ja liityin DFO:n kannatusjäseneksi. Maksoin 20€ vuosimaksua (saa toki maksaa enemmänkin jos haluaa) ja olin tyytyväinen itseeni. Olin tehnyt jotain hyvää. Vaan yön yli  "väyrysteltyäni" tuli sellainen olo , ettei se riitä kumminkaan. Mietin asiaa ja vertasin sitä Unicefille maksamaani avustusta. Maksan sitä joka kuukausi, miksipä en avustaisi tätä yhdistystä samoin. Kyselin asiaa Marianna Alaselta, jokaon DFO:n puheenjohtaja. Hän asiasta ilahtuneena kertoi sen olevan ihan mahdollista ja niin minä sitten päätin ruveta avustamaan heitä 10€ kuukaudessa. Se ei talouttani kaada ja joku rekku jossain saa ruokaa ja suojaa.
Toinen  syyskeräystä järjestämässä oleva kahden naisen ryhmä on "Koirakamuille jeesiä ". Olen laittanut tiedustelua heillekin, millä tavalla heille voisin luoda samanlaisen avustuskanavan omasta pussistani. Tätä kirjoittaessa en ole vielä saanut vastausta, mutta kyllä se varmasti tulee. Ja toimin sitten sen mukaan.
Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat nähdä vaivaa eläinten hyväksi. Kenties heille virtaa antaaa rakkaus eläimiin, mutta varmasti myös se järjettömän hyvä mieli joka auttamisesta tulee.

Jos minulla ei olisi tuota omaa rinsessaani, minulla varmasti olis joku näistä hylätyistä koirista. Ehkä kaksikin. Mutta ainakin vielä tapaus "Armi" on niin hyvässä muistissa, etten uskalla Messisen seuraksi toista koiraa ottaa. Ettei käy kuten silloin, eivät tulleet toimeen. Eikä tällainen hylätty koira kestä enää toista hylkäämistä En voisi sellaista surua aiheuttaa.

http://www.dogforceone.com/  Tästä linkistä pääset tämän yhdistyksen sivuille. Siellä on ohjeet miten voit liittyä heidä tukijakseen. Jos kopioit tuon flyerin omalle koneellesi, saat suurennettua sitä. Ja mikä ettei, vaikka tulostaa ja jakaa ystävillesi.

Syyskeräys on käynnissä vielä syyskuun loppuun.

Tähän saavat osallistua kaikki halukkaat. Tehkää ihmeessä niin, jos vain teiltä ylimääräisiä tarvikkeita löytyy. Tai voitte vaikka ostaa ruokapussin. Kuten listasta huomaatte, kaikkea otetaan vastaan.

Hyvän mielen voi saada ja antaa muulloinkin kuin jouluna. Eikä se vaadi paljoa. 

Palaillaan ja mukavia syyshetkiä oman karvaturrin seurassa. 

Puss och kram  (kuten isäni aina tapasi sanoa).

Syksy saapuu

Syksy on tulossa, vaikka pakko sanoa, että jo kesäaamut on pitkään olleet kylmiä ja koleita. Syksy tuo mukanaan monta muutosta. Ensinnäkin kolmen kopla hajoaa , sillä tytär palaa koirineen  pääkaupunkiseudulle. Työt hänellä alakvat siellä jo lokakuun alussa ja jos asunto ajoissa löytyy, oma sellainen, myös Tiuku ja Onni lähtevät. Mutta ehkä vielä muutaman kerran saan heidät luokseni paijattaviksi.
Syksy toivon mukaan tuo myös sen, että siili suhoset mahdollisimman pian alkavat talvehtia ja lakkaavat kuleksimasta tässä meidän tienoolla.  Meillä nimittäin oli taas  "siilikohtaus". Aamulla on niin pimeää takapihalla etten ole uskaltanut päästää koiria sinne noin vain. ja niimpä sitten läksin niitä viemään pienelle lenkille ennen töihin menoa. Vaihtelin suuntaa sinne tänne, koska liikkeellä oli noita kissarakkaiden ihmisten yöksi ulos potkimia kissoja, jotka sitten hädissään säntäilivät yhtä paljon kuin minä, sinne tänne pitkin pihoja. Kun niistä selvisin, kävelin pitkin leikkipuiston reunaa ja siinä hän sitten oli, Suhonen. Onni salamana kimpussa, minä hitaammilla reflekseillä Onnin kimpussa. tartuin Onnia niskavilloista kiinni, huusin aamuhämärissä kuin laivan sumutorvi; "Onniiii, päästä irti ,päästä irti, äläääää, Onniiii....." Mahtoi joku luulla, että siellä sitä kapakasta palaava pariskunta vetää viimeisiään. 
No, helppasihan Onni lopulta. Minä temmoin hihmoissaan jalkojeni ympärillä kieppuvia tyttöjä ja yritin laskea Onniakin maahan varoen. Eikös sitten siinä touhussa jätkä tullout valjaista läpi. Sydän läpätti, verenpaine nousi kohisten, mutta onneksi jätkä oli senverran hämmennyksissä ja varmaan alkoivat myös siilin piikkien pistokset tuntua, että sain hänet kalastettua syliini. Tarvoin Onni sylissäni eteenpäin, ihme etten kaatunut hihnoihin, sain koiruudet oveni taakse ja sitten en meinannut millään saada ovea auki. Hakkasinkin oven päälle ja karjuin ovi auki (sori naapurit), mutta ennenkuin mieheni ehti tajuta tulla ovea aukomaan sain kuin sainkin sen auki ja paiskasin Onnin sisälle. Tytöt tulivat sitten hihnojen mukana, kun selvisin itsekin kynnyksen yli.  Onnilla oli suupielessä verta ja pyyhin sitä pois. Tarkistin sitten vielä kitalaen ja suupielet kunnolla. Alaleuassa oli siilin piikkien jäljet, mutta muuta en huomannut. Mielessäni pyöri myös siilin kohtalo. Pakkohan se oli käydä katsomassa, mutta tämäkin Suhonen oli poistunut paikalta, joten kunnossa kait sitten oli. Ei, ei todellakaan mikään ihana auvoinen aamun alku.

                      Nämä kaverit pihalla ei osaa olla siilivahteja.

Olemme osallistuneet parsonistien järjestämään syyssiivoukseen eli keränneet kaiken meille tarpeettoman koirakaman ja annamme sen  eteenpäin kerääjille toimitettavaksi Romanian ja Espanjan kulkukoiria auttaville järjetölle. Ja tulihan sitä meiltäkin aikamoinen kasa kaikkea. Remmejä , valjaita lelua jne. Laitoin mukaan vielä ruokapussin, ruokapurkin ja nutriplus-geeliä auttamaan nälkiintynyttä koiraa. 
Heitänkin tässä haasteen myös teille kaikille. Organisoikaa keräys ja toimittakaa saaliinne sitten jollekin avustusjärjestölle. Kaikkien nurkissa varmaan lojuu pieneksi käyneitä kaulapantoja, valjaita yms. Ja siihen kylkeen voi ostaa vaikka jostain marketista raksuja näille poloisille mussuteltavaksi.  Parsonisteja on osallistunut keräykseen jo yli 5600 ihmistä, joten voitte arvata, että tavaraa on paljon kasassa. Keräys kestää syyskuun loppuun, kerron sitten tuloksista myöhemmin. Ja jos nyt kiinnostuitte asiasta, niin eihän sitä tarvii olla parsonin omistaja voidakseen osallistua tähän. Kerron mielelläni yhteyshenkilöt, kyselyitä voi laittaa tähän sivustolla näkyvään sähköpostiin vaikka. Ihan julkisesti en rupea osoitteita ja nimiä laittamaan.

Aiemmin blogissani ollut taulu on saanut seuraa. Tästä näyttääkin tulevan sarja. Eli taulu n:o 2 on tämän näköinen.
  

                                 
Töitä on paiskittu nyt sitte viikon verran jo ja tahtikin on taas löytynyt. Sikäli inspiroivampaa nyt tehdä työtä, kun työparini kanssa olemme saaneet todellisen epäkohdan ja epäoikeudenmukaisuuden palkoissamme korjattua. Ja samalla on myös nimikkeemme muuttunut. Olen nykyisin suunnitteluassistentti, eiks kuulostakin hienolta. Samalla kyllä ymmärrän, että tästä lähtien sitä saakin sitten koko ajan laskea ässät ja teet ja vilkuilla riittääkö tila lomakkeessa sen kirjoittamiseen. Muta mitäs siitä, pääasia on tuo palkallisen kuilun kurominen kiinni. Nyt olemme kaikki sössistentit samalla viivalla.


Tällä kertaa ei tämän kummempaa. Palaillaan ja aurinkoista värikästä syksyä.